Mikäli oppilas on tunnilta poissa, ei tuntia korvata.
Tilapäisistä poissaoloista ei välttämättä ryhmätunneilla tarvitse ilmoittaa.
Yksityistunnin ollessa kyseessä ilmoittaminen olisi mukavaa opettajan kannalta.
Mikäli tunti peruuntuu opettajan poissaolon vuoksi, tunti korvataan.
Opettajan tuntien perumiset hoituvat tekstiviestitse, paitsi ennakkoon tiedossa olevat, esim. koulutuspäivät tms. ilmoitetaan sähköpostilla.
Tunneille kannattaa tulla noin 5-10 min ennen tunnin alkua.
Soittoharrastus on mahdollista aloittaa myös kesken lukukauden, mikäli ryhmissä on vapaita paikkoja.
Oppilaalta, joka keskeyttää opintonsa kesken lukukauden, peritään lukukausimaksu täysimääräisenä. Pitkäaikaisen sairauden, paikkakunnalta muuton tai muun pätevän syyn takia voidaan kirjallisen anomuksen perusteella myöntää alennusta lukukausimaksusta.
Lasku/laskut lähetetään kotiin kolmessa erässä.
Tiedonkulku tapahtuu pääsääntöisesti sähköpostilla, jolloin vanhempien olisi hyvä lukea sähköpostia musiikkikoulun toimintakauden aikana viikoittain.