Runoja

Otteita kirjasta koivun vuosi

Tuuli ajaa pakkasen tiehensä,

tuisku pyyhkii sen muistoista,

tasoittaa kummut ja kuopat.

On vain se, mikä on,

ei mennyttä, ei tulevaa.

Yksin ihmisen mieli takertuu

selityksiä, merkityksiä, itseään etsien.

~

Helmikuu hioo talven selkää

tuoreella valoharjalla,

hankaa pimeyden

ja taivaan pellit kiiltäviksi.

Ihminen,

vielä ikkunansa takana,

sulkee kirjansa

ja epäröi.

Karja talvikettingissä

lypsää jo heramaitoa

uuteen elämään.

~

Kaukana etelässä

parvi nousee paratiisista,

munasarja sykkivässä lihassa

ohjaa kohti pohjoista pesäpaikkaa,

kohti unettomia, loputtomia öitä.

Niin ykseys särkyy,

kuolema syntyy,

huominen avautuu.

~

Umpeen jäätyneellä ulapalla

köyristyy mustina täplinä

siipirikkojen parvi.

Jokainen tarina

laskeutuu ongensiimaa pitkin

alas ihmisyyden syvyyksiin,

ja yhä uudestaan nykien

nostaa

kohtalokkaat sanat muistiin,

unohduksen kaipuuseen.

~

Yön aikana

tuuli vei hauraan jääpeitteen

ja vapautti järvet

elämälle,

joka tanssii jo

utelevien aaltojen harjoilla.

Vapaa ei huku eikä tartu,

melodia vie.

~

Maan kosketuksessa

auringon keltainen virta

muuttuu vihreäksi ravinnoksi.

Siinä meille

kattava opetus

Jumalasta.

~

Kamppailu tilasta hidastuu,

kasvuhurmio heltyy täydeksi tulemiseksi.

Sydämen tahti tasoittuu,

tietoisuus tiivistyy

määränpään aavistukseksi.

~

Tänä kauniina kesäpäivänä

Jumala vihdoin herää unestaan,

Hän soutaa taivaan sinessä,

mielen laineet lipuvat vapaana aavalle,

hetken on tämä elokuu,

hetkeksi hän unohtaa

itsensä,

toiset kasvonsa.

~

Maa on kypsynyt makeaksi ja mureaksi,

mullasta nousee talven ravinto.

Perunamukulan lämmin kuori

rauhoittaa käteni,

syysaurinko lepää silmissäni,

silmäni auringossasi.

~

Tie kuoriutuu maisemasta,

lampi paljastuu koivikon takaa,

puiden rungot palaavat metsään,

ensimmäiset savut nousevat,

koivuni tarina pelkistyy.

~

Vanha,

kaikesta luopunut Jumala palaa aroiltaan,

viskaa pölyisen lammastakin taivaan kannelle.

Aron hiekat karisevat hihoista,

putoavat

ja saapuvat sateena maahan.

Kuka ja mikä tahansa muuttaa veden viiniksi.

~

Pimeys kuiskailee valolle:

"Kasva sinä nyt, kanna aika,

minä jään."

Valo irtautuu hiljaiseen itkuun,

kävelee kohti kesäkuuta:

"Lepää, rakkaani, lepää."

~

Korvessa,

lämpimässä tuvassa,

yksinäinen vanhus

lukee huurrekukat,

lukee elämän salat,

lukee hellan kertomusta

ja pannun tuoksua.

Yksi plus yksi on rytmi,

ei laskutapa.

Takaisin kirjan esittelysivulle

Helmikuu

Toukokuu

Elokuu

Syyskuu