Olemme Inspis ry:n taholla päättäneet toteuttaa useiden vuosien jälkeen sijaintikuntiemme kirjoittajien tuotoksista antologian. Toivomme saavamme kirjaamme tuoreita tekstejä julkaistavaksi. Ehkä juuri sinun tekstejäsi.
Kirjasta on suunniteltu tehtäväksi n. 150 sivuinen kuvitettu teos. Haemme sisällöksi runoa ja proosaa. Novelleja ja runoja voitaisiin sijoittaa vuorotellen aihepiireittäin. Siis jos sinulla on halua osallistua antologiaan teksteilläsi, niin nyt siihen olisi mahdollisuus.
Inspis ry. sai Keski-Pohjanmaan Maakuntarahastolta apurahan kirjan julkaisemista varten ja tämä hanke on tarkoitus saattaa päätökseen valmiin antologian muodossa hyvissä ajoin ennen joulukuun 2026 alkua.
”Kilpailu” kirjan nimeksi
Lähetä nimiehdotus kirjalle jollekin johtokunnan jäsenelle, niin raatimme valitsee ehdotuksista parhaaksi katsomansa. Tästä kisasta ei ole jaossa palkintoa.
Julkaistavaksi lähetettyjen tekstien tekijänoikeudet säilyvät kirjoittajilla itsellään ja julkaistuista teksteistä ei makseta rahaa. Valmiita tekstejä voi lähettää kaikille Inspiksen johtokunnan jäsenille. Tekstit oikoluetaan ja niihin saatetaan ehdottaa korjauksia. Tekstejä otetaan vastaan vuoden 2026 toukokuun loppuun asti. Kirjatoimikunta päättää kaikista julkaisemiseen liittyvistä asioista.
Kirjoittajien avuksi järjestimme ensimmäisen maksuttoman kirjoituskurssin 4.10.2025. Oli ilo nähdä, että kirjoittamisesta kiinnostuneita ihmisiä löytyy. Kiitos osallistujille!
Toinen kurssi järjestetään su 1.2.2026 klo 12-15 Haapajärven kulttuuritalon kokoushuoneessa. Ohjaajana toimii Milla Puurula-Tilli. Tällä kurssilla käsiteltäisiin myös runojen kirjoittamista. Toivottavasti hyvin monet pääsevät mukaan. Koulutus on maksuton, eikä tarvitse olla yhdistyksen jäsen. Kahvia pullaa ja teetä on tarjolla. Tervetuloa!!
Olisimme kiitollisia, jos saisimme aineistoa kirjaan mahdollisimman pian, jotta lopussa ei tulisi liian kiire. Jos tulee kysyttävää, niin johtokunnan jäsenet auttavat mielellään. Alla heidän yhteystietonsa.
puh. sp.
Puh.johtaja Jukka Puranen 0400283202 puranenjp@gmail.com
Vara pj. Eija Valli 0407452029 eija.valli@gmail.com
Sihteeri Leila Heinonen 0400402939 leila.heinonen@gmail.com
Rahastonhoit. Merja Kinnunen 0407476089 merja.kinnunen@outlook.com
Eeva Pitkäkangas 0405761034 pitkakangaseeva@gmail.com
Sinikka Vuori 0407663894 sinikkav51@gmail.com
Milla Puurula-Tilli 0407280348 milla.puurula-tilli@reisjärvi.fi
Sirkka Lehtomäki 0447378926 lehtomakisirkka@gmail.com
Tanja Kopsa 0442827414 tanja.kopsa@gmail.com
Eero Komu 0408667642 eero.komu@gmail.com
Antologiakirjaan tarkoitetut tekstit tulee lähettää toukokuun 2026 loppuun mennessä.
Julkaisuihin voi laittaa runoa, proosaa, ym. Tekstien tulee olla aiemmin julkaisemattomia. Toivomme rohkeutta kaikille kirjoittajille tulla mukaan. Kirjoittaminen tuottaa mielihyvää ja luo yhteyksiä itseensä ja toisiin. Kirjoittajakaveri on kiva kaveri.
Kannustamme kaikkia jäseniä osallistumaan näihin meidän yhteisiin hankkeisiin, näin me saamme hyvän Antologiakirjan, joka on tarkoitus julkaista joulukuussa 2026.
Valitsimme viiden hengen ydinryhmän kokoamaan tulevaa kirjaa. Ryhmä päättää kirjan ulkoasusta ja sisällöstä. Joten tulkaahan kaikki jäsenet yhteistyöhön lähettämällä omia tekstejänne julkaistavaksi. Tulevalla kirjalla ei ole vielä nimeä, jäseniltä toivotaan nimiehdotuksia ja lisäksi jos olisi ajatuksissa kuva jolla voitaisiin elävöittää kirjan kansia.
Ota yhteys tiimiläisiin edellä mainituissa asioissa.
Kirjatiimin yhteystiedot:
Merja Kinnunen: merja.kinnunen@outlook.com
Eija Valli: eija.valli@gmail.com
Milla Puurula-Tilli: milla.puurula-tilli@reisjarvi.fi
Eero Komu: eero.komu50@gmail.com
Jukka-Pekka Puranen: puranenjp@gmail.com
Muistutus jäsenmaksusta!
Jäsenmaksun suuruus on 15 €
Tilinumero: FI52 4753 3020 0103 64
Maksamalla jäsenmaksusi olet jatkossakin Inspiksen jäsen.