Metsästysseura Kiihtelys ry:n hirviporukassa on noin 23 jako-osuutta eli reilut 30 henkilöä. Porukka talkoilee jahdin sujuvan järjestymisen mahdollistamiseksi ja kokoontuu ainakin kerran ennen jahtia kesäkokouksen jälkeen. Jahti tapahtuu haukkuvilla hirvikoirilla - rotukirjo on suuri. Nylkyvaja on hirviporukkalaisten käytettävissä.
Hirviporukkaan pääsee mukaan ilmoittatumalla hirvijohtajalle toukokuun loppuun mennessä tulevan syksyn jahtiin. Myös porukasta pois jäävän tulee ilmoittaa asiasta hirvijohtajalle.
Jahtiin osallistuvalla tulee olla voimassa oleva hirvenammuntakortti ja säädösten mukaiset huomiovaatteet. Lisäksi vuosittain tulee harjoitella vähintään kerran ennen vuotta 2006 voimassa olleen hirvenammuntakokeen mukaisesti, eli tulee ampua sekä paikallaan olevaan että juoksevaan hirvitauluun. Lähin rata kyseiseen suoritukseen on Hammaslahden Lähdekorven ampumaradalla.
Hirvijahtiin voi osallistua jäsenen vieraana vain aseettomana.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana seuramme lupamäärä on ollut noin 4 lupaa/kausi.
Kiihtelys ry:n hirviporukka hakee hirvien kaatoluvat osana Isolupa ry:tä, johon kuuluvat lähialueimme metsästysseurat:
Eränveto ry
Heinävaaran Metsästysseura ry
Kiihtelys ry
Koivisto Tero, seurue
Kulhon hirviseurue
Löytö-Kuus Erä ry
Mujunen Yrjö ja Vatanen Matti
Mönnin Erä ry
Nurkkalan Riistaveikot ry
Paiholan yhteismetsän hirviseurue
Palojärven Erä ry
Palon Riistamiehet ry
Pohjois-Karjalan Kennelmiehet ry
Sarvinki-Tupravan Erä ry
Selkien Seudun Erä ry
Särkivaaran Metsästysseura ry