Missäs muualla oravanhaukkumisen mestaruudet pitäisi ratkoa kuin oravapitäjässä Kiihtelysvaarassa. Kiihtelys on entinen "valuutan" mittayksikkö ja se tarkoittaa neljääkymmentä oravannahkaa. Entisen Kiihtelysvaaran kunnan vaakunassakin ja nykyisessä pitäjälipussa samaiset oravat ovat pääosassa.
Metsästysseura Kiihtelys ry. on järjestänyt linnunhaukkukokeen Oravahaukut vuodesta 1997 alkaen. Kokeen yhteydessä pidetään epävirallinen oravahaukun SM -kilpailu.
XXII Oravahaukut järjestettiin tiiviillä porukalla 29.9.2019
Kiihtelysvaaran kirkonkylällä pidettiin jo kahdettakymmenettätoista kertaa epäviralliset oravahaukun SM-kilpailut. Tällä kertaa LINT kokeen yhteydessä pidettävässä kurrekisassa ei saatu yhtään todettua oravahaukkua, mutta lintuja päästiin haukkumaan kohtuullisesti. Peruutuksista johtuen kuuden koiran kisa supistui kolmen pohjanpystykorvan kokeeksi. Pienestä porukasta huolimatta tunnelma oli kohdillaan ja koe vietiin läpi hyvässä hengessä.
Lintutilanteen alueellinen vaihtelu näkyi Joensuun Kiihtelysvaarassa pidetyssä kokeessa ja lintutiheydeksi saatiin 1,43 lintua/ km. Myös hanhia tavattiin kokeen aikana sekä maassa että ilmassa.
Kokeen erinomaisista käytännönjärjestelyistä vastasi Miika Salakka ja vähintään yhtä kokeneesti kokeen ylituomarina toimi Jyrki Seppänen.
Kokeen voitti toista kertaa pohjanpystykorvanarttu Joensuun Enosta!
https://koiratietokanta.fi/lintukoetulokset/Joensuu_20190929.htm
XXI Oravahaukuissa paljon erilaista haukuttavaa 30.9.2018
21. kertaa pidetty linnunhaukkukoe Oravahaukut pidettiin sateisessa Kiihtelysvaarassa sunnuntaina 30.9. 2018. Kokeeseen osallistui vain viisi koiraa, joista yksi suomenpystykorva. Kokeen ylituomarina toimi Jyrki Seppänen ja käytännön järjestelyistä vastasi Miika Salakka. Ylituomarin luovutettiin hienosti tuomaroidun kokeen päätteeksi Kalle Häkkisen raapetyö, jossa oli erittäin tyylikäs kuva ukkometson päästä.
Oravakokeen voitti Murtsukan Raiku (ppu, vas. ylhäällä), joka työskenteli yhdellä oravalla 64 pisteen arvoisesti (palkintoluokka III) ja on siten oravanhaukun epävirallinen Suomen mestari 2018!
Lintukokeessa haukuttiin oravan lisäksi metsoja, teeriä, pyitä ja kyytä. Jälkimmäisimmän haukun osalta koira ei onneksemme ottanut kontaktia kyyn kanssa, vaikkakin haukku oli tarkkaan merkattu eikä se karkonnut vaikkaryhmä saapui paikalle. Riekkoja ei tavattu maastoista. Ryhmät kulkivat yhteensä 24,1 km ja lintutiheys oli vaatimattomat 0,95 /km.
Lohduksi voi todeta, että onneksi toteamattomia haukkuja oli myös, joten oletamme alueen lintutiheyden olevan kohtuullinen. Lintukokeessa VOI 3 (59p.) tuloksella voiton nappasi pohjanpystykorvanarttu Ryzhyiy Okhotnik Ballerina (kuva vas. alhaalla).
XX Oravahaukut 4.11.2017
Linnunhaukkukokeemme eli epäviralliset oravahaukun SM-kisat järjestettiin kosteassa ja heikkotuulisessa kelissä lämpötilan ollessa +1.
Kokeeseen osallistui yksi suomenpystykorva ja kolme pohjanpystykorvaa. Oravat olivat tällä kertaa visusti piilossa ja titteli jäi näin ollen jakamatta.
Ylituomarina Reino Kervinen. Lintuja 1/ km.
1. BIG BUGBEAR'S GILDA om. Helen Hassinen AVO1 77pist.
2.TAKAVAARAN TANE om. Terho Hassinen VOI3 54pist.
3. MURTSUKAN RIEKU om. Riikka Boren AVO0 26pist.
3. MUSTANPAIMENEN MOSKU om. Lauri ja Tiia Welin VOI0 26pist.
ppn BIG BUGBEAR'S GILDA
om. Helen Hassinen
LINT koe 12.11.2016
19:nnen kerran järjestetyissä linnunhaukkukokeissa lintuja löytyi kaikille koirille. Kokeeseen osallistui kylläkin vain viisi koiraa, mutta maastot olivat huonoon lintukantaan nähden hyvät. Lintuja löytyi 1,36 / kuljettu kilometri. Tämä on puolet enemmän kuin vuonna 2015. Keli oli edellisvuosiin nähden erikoinen, sillä kaikissa maastoissa oli noin 10cm lunta ja sää oli reilusti pakkasen puolella aamulla mittarin näyttäen -9 astetta.
Tulostaso oli verrattain hyvä, oravatuloksia saatiin kahdelle koiralle ja linnunhaukussa saatiin voittajalle VOI 1 tulos! Perinteisesti ylituomarina oli Reino Kervinen ja kokeen käytännön järjestelyistä vastasivat Kari Parviainen ja Miika Salakka apunaan Matti Palviainen. Kokeen sihteerinä toimi Ville Leinonen.
Oravakokeen voittaja eli oravanhaukun epävirallinen suomenmestari vuonna 2016 kolmantena vuonna peräkkäin on Takavaaran Tane! Toiseksi tuli Takavaaran Ritu.
LINT koe 7.11.2015
Metsästysseura Kiihtelys ry:n vuoden 2015 oravanhaukun epävirallinen SM - kisa järjestettiin 18:nnen kerran. Sään ollessa muutaman asteen plussalla ja kelin kohtuullisen kostea Kiihtelysvaaran ympäristöstä löydettiin kohtuullisesti oravia ja jonkin verran lintuja. Lintuja löydettiin käveltyä kilometriä kohden vain 0,68 kpl.
Ylityomarina oli Reino Kervinen, kokeen järjestäjänä Miika Salakka. Kokeeseen osallistui 8 koiraa, joista yksi oli pohjanpystykorva - muut suomenpystykorvia.
Linnunhaukkukokeen voittajaksi selviytyi hyvällä, voittajaluokan 1 -tuloksella ja 84:lla pisteellä suomenpystykorvanarttu Metsoväärtin Sumu (FI36332/12), omistaja Mika Simonen Joensuun Tervasuolta!
Oravakokeen voittaja eli oravanhaukun epävirallinen suomenmestari vuonna 2015 on Takavaaran Tane!
Kiitokset kaikille osallistuneille ja etenkin kokeen ylituomari Reino Kerviselle.
LINT koe 1.11.2014
Metsästysseura Kiihtelys ry. järjesti perinteiset Oravahaukut Joensuun Kiihtelysvaarassa 1.11.2014. Kokeen ylituomarina toimi Reino Kervinen ja päävastuussa järjestelyistä oli Miika Salakka.
Koepäivä oli poutainen, paikoitellen aivan tyyni pakkaspäivä, kelin ollessa lumeton ja osin kuurainen. Koepaikkana oli seuran metsästysmaja ja maastot lähialueilla. Kokeeseen osallistui 12 koiraa, joista yksi AVO - luokassa. Koirista seitsemän oli suomenpystykorvia, viisi pohjapystykorvia.
Kokeen aikana ryhmät kulkivat yhteensä 39 kilometriä nähden yhteensä 130 lintua. Näin ollen lintutiheydeksi on jäänyt tämän metsästyskauden jälkeen Kiihtelysvaaran alueelle 3,33 yksilöä kilometrille. Lintujen ja oravien lisäksi kokeessa haukuttiin myös ilvestä!
LINT - kokeen tulokset:
SPU LORDI, EERO JOKELA, suljettiin kokeesta koiran oltua kadoksissa yli tunnin.
Epävirallisen Oravanhaukun SM - kilpailun tulokset: