Kurssit

Kemin Navigaatioseuran ja Tornion kansalaisopiston yhdessä järjestämillä kursseilla voi opiskella saaristo-, rannikko-, ja avomerenkulkua, lisäksi CEVNI-tutkinnon suorittaminen on mahdollista.

Tutkinnon hyväksytysti suorittaneet ja jäseneksi liittyneet henkilöt nimitetään saaristo-, rannikko-, ja avomerilaivureiksi.

CEVNI-tutkinnon suorittamisesta saadaan kansainväliseen huviveneenkuljettajankirjaan Euroopan sisävesillä liikuttaessa vaadittava I kirjain. Koulutus tapahtuu portaittain eli ilman saaristolaivurin tutkinnon läpäisyä ei voi suorittaa rannikkolaivuriopintoja. CEVNI-tutkinnon suorittaminen ei varsinaisesti liity edellämainittuihin, rannikkopätevyys olisi kuitenkin suotavaa.

Kurssit

-Saaristolaivurikurssi on peruskurssi, joka on tarkoitettu veneilijälle tai veneilijäksi aikovalle. Ennen veneen hankintaa olisi hyvä suorittaa ainakin saaristotason tutkinto.

-Rannikolaivurikurssi täydentää saaristolaivurikurssilla opittuja asioita.

Lisätietoja navigointikursseista: Suomen Navigaatioliitto

-Avomerikurssilla opiskellaan tähtitieteellistä merenkulkua ja isoympyräpurjehdusta.

-CEVNI-kurssilla opiskellaan Euroopan sisävesiliikenteen säännöksiä.

Jos olet kiinnostunut kursseista tai aikeissa siirtyä maakravusta vesielämän pariin kouluttautuminen ei ole pahasta.

Ota silloin yhteyttä Kemin Navigaatioseuraan tai Tornion kansalaisopistoon ja ilmoittaudu kursseille.

Opiskellaan yhdessä.

Tarkempi kurssisisältö täältä:

1. Saaristolaivurikurssi

2. Rannikkolaivurikurssi

3. Avomerikurssi

4. CEVNI

Katso ilmoitustaulu.