Karkkilan puutarhayhdistys r.y.
Pöytäkirja
Johtokunnan kokous to 19.11.2015 klo 18.00 ABC-Masuunin alakabinetissa.
Läsnä: Ritva Toivonen (pj), Eija Boije, Marjukka Kaakkola, Rolf Kronholm,
Kalevi Tuominen, Vuokko Toiminen, Merja Isomäki, Sinikka Laakso (8/9).
1 § Kokouksen avaus
Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 18.00.
2 § Laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
3 § Työjärjestys
Hyväksyttiin työjärjestys
4 § Edellisen kokouksen pöytäkirja
Luettiin ja hyväksyttiin 22.4.2015 pidetyn johtokunnan kokouksen pöytäkirja.
5 § Kesän toiminnan tarkastelua
- Kevään ja syksyn vaihtotorien todettiin olleen entiseen tapaan suosittuja. Taimia kuitenkin jäi
syksyn torilta jonkin verran yli ja keskusteltiin miten niitä voisi jatkossa hyödyntää, asia jätettiin mietintään.
- Villivihanneskurssille ja kevätkävelyyn Hauklammelle 6.6.15 osallistui noin 10 henkilöä.
- Vaihtotorin "rääppiäiset" olivat Fagerkullassa 14.6.15, kaikki taimet tekivät kauppansa.
- Sinikka Laakso kertoi 22.8.15 yhdistyksen järjestämästä matkasta Puutarhaliiton paikallisyhdistysten
tapaamiseen Ala-Lemun kartanoon Kaarinaan, matka oli sujunut kaikkineen hyvin, mutta bussin
kuljettajan väsymys ajon aikana oli huolettanut matkalaisia. Lisäksi kohteen ohjelmaa pidettiin ehkä
hiukan vähäisenä paikan suomiin mahdollisuuksiin nähden.
- Ritva Toivonen kertoi Viron matkojen sujuneen hyvin ja olleen antoisia, kevätmatkalla osallistujia
oli 20, syysmatkalla 21 ja itsenäisyyspäivän matkalla 9 henkilöä.
- Vuokko Toiminen kertoi kesän pihakävelyistä Sinikka Laakson pihalle ja Veikkolaan,
osallistuminen oli ollut totuttuun tapaan suosittua.
- Syksyllä ei pidetty omenan tuotannon tasauspäivää, koska sato ei ollut kovin runsas, myöskään
sieniretkeä ei kuivan ja siten sienettömän syksyn vuoksi järjestetty.
6§ Saapuneet kirjelmät
Kirjelmiä ei ollut.
7§ Muut esille tulevat asiat
- Keskusteltiin johtokunnan pikkujoulujen järjestämisestä, Laakso lupasi hoitaa asiaa ja kysyä
paikkaa Heinojan kestituvalta.
- Kaakkola ehdotti ensi vuodelle tapahtumaa, jossa puutarhayhdistys esimerkiksi istuttaisi vanhoja
sitkeitä ja helppohoitoisia perennoja ja juhannusruusua Fagerkullan työläismuseon pihapiiriin.
Asia jätettiin mietintään.
- Keskusteltiin myös perinteisen hautausmaakävelyn järjestämisestä ja mahdollisuudesta kysyä
museonjohtaja Tommi Kuutsaa kertomaan valurautaristeistä.
8§ Seuraavan kokouksen ajankohta ja paikka
Sovittiin pidettäväksi kokous torstaina 14.1.2016 klo 18.00 ABC-Masuunilla.
9§ Kokouksen päättäminen
Puheenjohtaja päätti kokouksen kello 19.55.