Yhteiskoulun pojat aloittavat partiotoiminnan keväällä 1929 Roineen Tyttöjen esimerkistä

Ei ole mitään järjestelmää maailmassa, joka niin yksinkertaisin ja tehokkain keinoin valmistaisi lapsia oikeiksi kansalaisiksi, kuin juuri partiolaisliike. Hyvin monen käytännöllisen ohella antaa partiolaisliike kasvavalle polvelle ne suuret yhteiskunta-ohjeet, joita ei parhainkaan koti tai parhainkaan koulu voi antaa.

Kirjailija Jalmari Finne tuo kirjoituksessaan Kangasalan Sanomissa vuonna 1932 esille varmasti sen tärkeimmän mitä monelle partioliike tänä päiväkin edustaa. Kangasalla partioliikkeen alku oli vuonna 1928, kun Kangasalan Yhteiskoulun tytöt päättivät perustaa partiolippukunnan, jonka nimeksi tuli Roineen Tytöt. Jo seuraavana vuonna Yhteiskoulun pojat seurasivat esimerkkiä ja aloittivat myös partiotoiminnan keväällä 1929. Virallisena perustamispäivänä Harjun Pojat –lippukunnalla  on 1.12.1929, sillä kesän aikana kuihtunut toiminta alkoi uudelleen syksyllä. Joulukuussa Harjun Pojissa toimi Saukko-vartio Ilmari Karsikon johdolla, mutta lippukunnanjohtajaa ei etsinnöistä huolimatta löytynyt.

 

Harjun Poikien ensimmäinen vuosikymmen Emil Ponsimaan johdolla

Tammikuussa 1930 Harjun Pojat saivat pitkäaikaisen lippukunnanjohtajan pastori Emil Ponsimaasta ja lippukunnan sihteerinä toimi Ilmari Karsikko. Tarmokkaiden johtajien luotsaamana Harjun Poikien toiminta piristyi ja toimintaan saatiin mukaan uusia jäseniä. Jo alusta saakka Kangasalan lippukunnat, Harjun Pojat ja Roineen Tytöt tekivät paljon yhteistyötä erilaisten tapahtumien järjestämisessä. Tapahtumien lisäksi Harjun Poikien toimintaan kuuluivat leirit, retket, merkkien suorittaminen sekä kokoukset kuten vielä tänäänkin. Erityistä aikakaudelle kuuluvaa partiotoimintaa olivat yleisöjuhlat, joilla Kangasalan partiolaiset saivat kerättyä myös rahaa toimintaan.

 

Toinen maailmansota varjostaa Harjun Poikien toimintaa 1940-luvulla

Talvisodan vuoksi partiotoiminta loppui hetkellisesti Harjun Pojissa, mutta jo keväällä 1940 toiminta jatkui lähes entiseen tapaan. Sota-aika lisäsi myös partiossa avustustoiminnan määrää ja Harjun Pojat tekivät yhteistyötä esimerkiksi Lotta-järjestön kanssa. Välirauhan aikana Harjun Pojat toimivat vilkkaasti muun muassa retkeillen ahkerasti.  Jatkosodan syttyminen merkitsi kuitenkin monelle Harjun Pojalle kutsua rintamalle. Normaali partiotoiminta väheni sodan vaikutuksesta, mutta jatkui kuitenkin sodan varjoissa, vaikka johtajista oli pulaa. Harjun Poikien toiminnan elpyminen sodan päätyttyä vei aikaa, sillä moni lippukunnan johtajista kaatui jatkosodan ankarissa taisteluissa. 1940-luvun lopulla Harjun Poikien toiminta alkoi piristyä uusien innokkaiden johtajien myötä. Vuosikymmenen lopussa Harjun Pojat toimivat isäntinä Ilves-leirillä Santasaaressa elokuun alussa 1949. 


Jäsenmäärän laskun ja nousun aikaa Harjun Pojissa 1950-luvulla

Harjun Poikien jäsenmäärä laski 1950-luvun puoliväliin saakka, mutta lähti sen jälkeen ripeään nousuun, jolloin jäseniä oli vuonna 1959 jo 54. Iso muutos lippukunnan toiminnassa oli myös pitkään poikien toimintaa luotsanneen Eemil Ponsimaan jättäessä lippukunnanjohtajan tehtävät lopullisesti vuonna 1957. Lisäksi pojat siirtyivät kokoontumaan Kangasalan seurakuntakodille, jolloin lippukunnan yhteistyö seurakunnan kerhopoikien kanssa lisääntyi. Vahva vartiotoiminta piti 1950-luvulla Harjun Poikien toiminnan elossa, vaikka vakava johtajapula hankaloitti toimintaan ja vaikutti varmasti jäsenmäärän laskuun vuosikymmenen alussa. Jäsenmäärän laskusta huolimatta leirejä järjestettiin joka kesä ja useimmiten Santasaaressa. Vuonna 1957 Harjun Poikien lippukunnanjohtajana aloitti Pentti Palmu ja samaan aikaan lippukunnan toimintaan saatiin myös muita uusia johtajia. Tämä piristi lippukunnan toimintaa ja jäsenmäärä lähti kasvuun. Vielä vuosikymmenen lopulla toimintaan tuli uudistuksia, kun Pikonlinnassa aloitti toimintansa partiopoikajoukkue, joka jakaantui kahteen vartioon ja lippukunnassa alkoi myös kolkkapoikatoiminta. 

 

Yhteistyötä ja uusia tuulia toimintaan 1960-luvulla

Harjun Poikien toiminta laajeni 1960-luvulla, kun partiotoiminnassa aloittivat vartioiden lisäksi ensimmäinen kolkkapoikaparvi sekä eräpoikatoiminta. Samalla partiotoimintaa pyrittiin edelleen levittämään myös kansakoululaisten pariin, jotta sitä ei nähtäisi vain yhteiskoululaisten harrastuksena. Harjun Poikien lippukunnanjohtajaksi nousi sihteerinä toiminut Eino Kohonen. Eikasta tulikin yksi pitkäikäisimmistä johtajista lippukunnalle. Harjun Poikien toiminta pysyi hyvin vakaana koko vuosikymmenen – jäsenmäärä pysyi yli 50 jäsenessä ja partiolaiset osallistuivat innokkaasti kilpailuihin, retkille ja leireille. Yhteistyö Kangasalan muiden lippukuntien Roineen Tyttöjen, Raikun Eräpoikien ja Harjulan Kotkien kanssa oli vilkasta erityisesti varainhankinnassa. Visailuajojen järjestäminen yhdessä Roineen Tyttöjen kanssa kartutti mukavasti molempien lippukuntien kassaa. Myös uusia toimintamuotoja tuli tällä vuosikymmenellä, kun nyt jo perinteiset Yrjönpäiväkisat järjestettiin Harjun Poikien kutsusta vuonna 1966. Vielä vuosikymmenen lopulla pojat kunnostivat Kirkonkylän seurakuntakodilla sijaitsevan kolon uuteen uskoon vanhempainneuvoston avustuksella.


Partiotoiminnan muutos Suomessa näkyy myös Harjun Poikien toiminnassa 1970-luvulla

Koko Suomen partiotoiminta uudistui 1970-luvulla isolla tavalla, kun poika- ja tyttötoiminta yhdistettiin yhdeksi järjestöksi Suomen Partiolaiset vuonna 1972. Hämeen Partiolaisista tuli myös Suomen ensimmäinen yhteispiiri. Nämä uudistukset herättivät myös Kangasalla keskustelua erityisesti Harjun Poikien ja Roineen Tyttöjen toiminnan yhdistämisestä, mutta keskustelua pidemmälle hanke ei edennyt. Vuosikymmenen kuluessa lippukuntien yhteistoiminta lisääntyi entisestään, ja tämä oli varmasti osaltaan syynä sille, ettei lippukuntien yhdistämiselle nähty tarvetta. Toiminnassa tapahtui kuitenkin muutoksia, kun kolkkapojista tuli sudenpentuja ja eräpojista vaeltajia. Myös poikien partiopuvun väri vaihtui vuosikymmenen aikana siniseksi. Vuonna 1970 järjestettiin ensimmäinen yhteisleiri Roineen Tyttöjen kanssa Kaukalahdessa, jossa lähes kaikki HaPon  leirit pidettiinkin 1970-luvulla. Sudenpentuleirejä pidettiin Santasaaressa ja usein yhdessä Roineen Tyttöjen kanssa. Vuosikymmen päätettiin osallistumalla Suomen partiolaisten kansainväliselle suurleirille Karelia -79 yhdentoista pojan voimin. Yhteistoiminnan näkyvin osoitus oli ROPO-lehti, jota Harjun Pojat ja Roineen Tytöt aloittivat yhdessä toimittamaan vuonna 1978.

Myös retki- ja kilpailutoiminta pysyi vilkkaana koko vuosikymmenen ja Harjun Poikien aloittamat yösuunnistus- ja partiotaitokisat vakiintuivat syksyn toimintaan ja Severinpäiväkisa –nimitys tuli jäädäkseen. Toiminnan monipuolistuessa ja laajentuessa myös rahoitusta piti saada lisää, jolloin uusia tapoja varojen hankkimiseksi otettiin lippukunnassa käyttöön. Vuonna 1979 järjestettiin ensimmäinen Hämeen Partiolaisten Markkojen metsästys, joka nykyään tunnetaan nimellä Partio Scout –myynti, on ollut monena vuonna lippukunnalle tärkeä varainhankintatempaus. Vuosi 1979 oli merkittävä toimintavuosi 50-vuotiaalle Harjun Pojat –lippukunnalle: toiminta oli monipuolistunut ja jäsenmäärä kasvanut vuosikymmenen aikana ja juhlavuonna lippukunnalla oli paljon isoja tapahtumia. Tärkein kaikista oli 50-vuotisjuhla, jota varten lippukunnan lippu uudistettiin. Lippukuntaa muistettiin juhlissa monin tavoin ja Roineen Tyttöjen lahjoittama Hermanni Patikka -nukke osallistuu edelleen ahkerasti lippukunnan leireille ja tapahtumiin. 


Tasaisen toiminnan vuosikymmen Harjun Pojilla 1980-luvulla

Harjun Poikien toimintaa luotsasi lähes koko 1980-luvun lippukunnanjohtaja Tapio Tulenheimo ja vuosikymmenen aikana jäsenmäärä kasvoi reilulla kolmanneksella. Toiminta oli laajentunut siten, että Kirkonkylän kolon lisäksi ryhmät kokoontuivat myös Huutijärven, Suoraman ja Vatialan seurakuntakeskuksissa. Vielä vuosikymmenen alussa lippukunnalla oli myös vilkasta vaeltajatoimintaa, joka kuitenkin hiipui 1980-luvun lopussa poikien lähtiessä opiskelemaan ja suorittamaan varusmiespalvelustaan muille paikkakunnille. Tämä nuorten miesten puuttuminen toiminnasta jäi pysyväksi ilmiöksi ja on aiheuttanut pulaa nuorissa johtajissa myös seuraavina vuosikymmeninä. 

Suureksi kasvaneella lippukunnalla oli edelleen paljon toimintaa, mutta tärkeimpinä toimintamuotoina säilyivät leirit, retket ja kilpailut. Sudenpentujen leirejä pitivät Santasaaressa entinen lippukunnanjohtaja Eino Kohonen sekä tuleva lippukunnanjohtaja Tuomo Mattsson. Vartioikäisillä oli sekä lippukunnan omia leirejä että yhteisleirejä Roineen Tyttöjen kanssa. Monet poikien leireistä järjestettiin tällä vuosikymmenellä Havisevan järvellä. HaPo 60-vuotta juhlaleiri järjestettiin kaikille lippukunnan jäsenille  Santasaaressa ja leirinjohtajana toimi lippukunnanjohtaja Tuomo Mattsson. Lisäksi vuosikymmenen merkittäviin leireihin kuuluivat Räkkä -83, joka pidettiin yhdessä Roineen Tyttöjen kanssa Lemmenjoella sekä Miilu -85, joka oli Suomen Partiolaisten 75-vuotisjuhlaleiri Jämijärvellä. Kesäleirien lisäksi pojat jatkoivat perinteisesti myös talvileirien järjestämistä, joille myös osallistui jonkin verran Roineen Tyttöjä. Vuosikymmenen huipennus oli Harjun Poikien ja Roineen Tyttöjen yhteinen juhlamatka Lontooseen Baden-Powellin jalanjäljille kesällä 1989.


Johtajapula vaikeuttaa toimintaa 1990-luvulla

Harjun Poikien toimintaa luotsasi vuoteen 1994 saakka Tuomo Mattsson, jonka jälkeen lippukunnanjohtajan pestin lisäksi monissa johtajatehtävissä henkilöt vaihtuivat usein. Peruspartiotoiminta säilyi kuitenkin vahvana, sillä varsinkin sudenpentulaumoja toimi useita ja vartioikäisissä riitti poikia. Sen sijaan vaeltajatoiminnan hiljentyminen edellisessä vuosikymmenellä näkyi edelleen lippukunnan toiminnassa. Leiri-, retki- ja kilpailutoiminta säilyi vahvana lippukunnassa ja jo 1970-luvulla Kangasalan seurakunnalta saadussa Patasaaressa järjestettiin runsaasti toimintaa. Kilpailuissa Harjun Pojat saivat menestystä sekä perinteisissä partiotaitokisoissa että myös Hankipallon MM-kisoista 1991 tuotiin voitto Kangasalle. Partiotaitokisoissa Harjun Pojille jo kolmena vuosikymmenenä menestystä tuonut Harmaan Sarjan Hemppo-vartio eli Tuomo Mattsson, Harri Länsipuro ja Erkki Hietakangas aloittivat kisailunsa 1990-luvun lopulla.