TOIMINTARYHMÄT

Tällä sivulla pääset tutustumaan lippukuntamme eri ikäryhmiin ja heille kuuluvaan toimintaan. 
Kaikki toimintaryhmämme kokoontuvat Martin seurakuntatalolla (Niittymäenraitti 4, 05810 Hyvinkää)

Viikkotoimintamme jää kesätauolle 29.5.2024 Syyskausi alkaa alustavasti ke 28.8.2024.

SUDENPENNUT (7-9 VUOTIAAT)

Sudenpennut ovat 7–9 -vuotiaita partiolaisia, joiden ryhmää kutsutaan laumaksi. Laumaa johtaa tehtävään koulutettu aikuinen, akela. Akelan tehtävä on vastata lauman toiminnasta ja turvallisuudesta ja toimia esimerkkinä sudenpennuille.

Sudenpentuohjelma koostuu jäljistä. Sudenpentutoiminnassa ei kiristellä hampaita tai viritellä kisakamppeita, vaan nautitaan alkavasta seikkailusta. Leikit, seikkailut ja tarinat ovat sudenpentutoiminnassa tärkeitä. 

Sudenpentujen ohjelma sisältää 35 jälkeä eli aktiviteettikokonaisuutta, jotka koostuvat 6–12 askeleesta eli aktiviteetista. Jokainen jälki on jaettu pakollisiin ja valinnaisiin askeliin.

Sudenpentuohjelmassa tehdään monipuolisia aktiviteetteja sisällä ja ulkona, kololla ja retkillä. Tärkeää on, että sudenpennut pääsevät itse tekemään konkreettisesti asioita. Akelan kannattaakin huomioida toiminnassa tekemällä oppimisen ja leikin avulla opettamisen keinot. Sudenpentuikäinen lapsi on vielä paljon kiinni kodissaan ja perheessään, joten ensimmäiset retket ja irtaantumiset tutusta ympäristöstä tarjoavat akelalle myös haasteita ja mahdollisuuksia oppimiseen.

Sudenpentulauma Vilkkaat Ilvekset (TÄYNNÄ)
Ke klo 17.00-18.00 (Viikkotoiminta kesätauolla 29.5.-28.8.)
Johtajat: Erika Väisänen / Saara Varinen
Puh. 045 845 4354 / 040 937 6880 (txt/whatsapp)

SEIKKAILIJAT (10-12 VUOTIAAT)

Seikkailijat ovat 10–12-vuotiaita partiolaisia. Seikkailijoiden ryhmä on 10–15 hengen joukkue, joka jakaantuu kahteen tai kolmeen vartioon. Seikkailijajoukkuetta johtaa tehtävään koulutettu aikuinen, sampo. Kukin seikkailija saa vuorollaan opetella johtamista eli toimia vartionjohtajana tilanteissa, joissa toimitaan pienryhmissä eli vartioissa.

Seikkailijoiden ohjelma koostuu ilmansuunnista. Ohjelma alkaa kuukauden kestävällä tervetuloa-vaiheella, jonka aikana tutustutaan omaan seikkailijajoukkueeseen ja partioon. Seikkailijat opettelevat partion perustaitoja ja retkeilevät paljon. Lisäksi seikkailijajoukkueiden ohjelmaan kuuluu taitomerkkejä sekä partiotaitokisoihin osallistumista. 

Seikkailija-joukkue Innokkaat Pandat (TILAA)
Ke klo 18.15-19.15 (Viikkotoiminta kesätauolla 29.5.-28.8.)
Johtajat: Erika Väisänen / Saara Varinen
Puh. 045 845 4354 / 040 937 6880 (txt/whatsapp)

TARPOJAT (12-15 VUOTIAAT)

Tarpojiksi kutsutaan 12–15-vuotiaita partiolaisia. Tarpojat toimivat viikoittain kokoontuvissa vartioissa, tytöt ja pojat usein omissaan. Vartiossa on 4–12 tarpojaa. Tarpojavartiota johtaa samoaja, jonka tukena toimii aikuinen, luotsi.

Lippukunnassamme tällä hetkellä ei toimi aktiivisia tarpoja vartioita.

SAMOAJAT (15-17 VUOTIAAT)

Samoajat ovat 15–17-vuotiaita partiolaisia. He jakautuvat usein sukupuolen mukaan 4–12 samoajan vartioihin. Vartiot kokoontuvat viikoittain. Samoajien vartionjohtajana toimii samaan ikäkauteen kuuluva vertaisjohtaja. Tehtävään koulutettu aikuinen johtaja, luotsi, suunnittelee toimintaa yhdessä vartionjohtajan kanssa, tukee vartionjohtajaa tehtävässään ja huolehtii tämän osaamisesta.

Samoajien ohjelmaan kuuluu olennaisena osana ryhmänohjaajakoulutus ja johtamisharjoittelu. Samoajat toimivat tarpojaikäisten vartionjohtajina.

Lippukunnassamme tällä hetkellä ei toimi aktiivisia samoaja vartioita.

VAELTAJAT (18-22 VUOTIAAT)

Vaeltajat, 18–22-vuotiaat, toimivat projektien mukaisissa ryhmissä tai oman tai naapurilippukunnan vaeltajien kanssa kaikki yhdessä. Vaeltajaryhmä, vartio, on yhteisryhmä, jossa on 3–5 vaeltajaa. Vaeltajat kokoontuvat kerran tai kaksi kuussa.

Vaeltajavartion vartionjohtajana toimii samaan ikäkauteen kuuluva vaeltaja. Ikäkauden aikuinen, luotsi, ohjaa vaeltajan henkilökohtaisen kehityssuunnitelman eli vaelluskartan tekemistä ja toteutumista.

Lippukunnassamme tällä hetkellä ei toimi aktiivisia vaeltajaryhmiä.

AIKUISET (YLI 22-VUOTIAAT)

Aikuiset, yli 22-vuotiaat partiolaiset. Aikuiset ovat mukana lippukunnan arjen pyörittämisessä sekä erilaisten tapahtumien ja toimintojen järjestämisessä. Aikuisten avulla lasten ja nuorten partioharrastus on mahdollista! 

Aikuinen voi olla partiossa mukana esimerkiksi viikoittaisessa toiminnassa ryhmänvetäjänä, avustaa retkijärjestelyissä tai vaikka remontoida varoastoa– vaihtoehtoja on monia. Aikuisten apua tarvitaan myös taustatukena ja projektihommissa. Osaatko esimerkiksi yhdistystalouden kiemuroita, kokata muonat koko leiripoppoolle tai oletko nikkarointimestari? 

Kaikilla on jotain osaamista, jota voi jakaa muille. Tai mikäli tahdot oppia jotain ihan uutta, sekin onnistuu partiossa!

Sinun ei tarvitse osata kaikkea toimintaan tullessasi, sillä partiossa on kattava koulutusjärjestelmä. Koulutusta löytyy esimerkiksi ryhmänjohtamiseen, nuorten kanssa toimimiseen sekä erä- tai ensiaputaitoihin ja moniin muihin asioihin. Eikä partiossa oppiminen ole pelkkää teoriaa, vaan pääset paljon opitaan itse kokeilemalla ja tekemällä, muiden tuella. Partiossa saamasi koulutus ja kokemus vapaaehtoistyöstä ovat myös loistava lisä ansioluetteloosi.

Olitpa siis kiinnostunut toimimisesta lasten ja nuorten kanssa, luonnossa liikkumisesta, purjehtimisesta, kouluttamisesta tai paperien pyörittämisestä – kaikille löytyy oma paikka partiossa!

Aikuisten partiotoiminta
Aikataulujesi mukaan!
Lisätietoa antaa: Erika Väisänen
Puh. 045 8454354 (txt/whatsapp)

PERHEPARTIO

Perhepartio on alle kouluikäisille lapsille ja heidän aikuisilleen suunnattua toimintaa, jossa perheeksi kutsuttu yksikkö tekee yhdessä, kokee yhdessä ja pääsee osaksi lippukunnan toimintaa. Lapset osallistuvat perhepartioon aina oman aikuisen kanssa ja ovat koko ajan oman aikuisen vastuulla. Aikuinen voi olla esimerkiksi vanhempi (tai vanhemmat), isovanhempi, kummi, täti, setä, tai joku muu läheinen aikuinen. Perhepartio-ohjelma on suunniteltu 3-6 –vuotiaille, mutta tervetulleita osallistumaan ovat myös perheen muut sisarukset. Parhaimmillaan perhepartioryhmä koostuu erilaisista perheistä, joissa on eri ikäisiä lapsia. Perhepartiossa lapset ja aikuiset toimivat yhdessä leikkien, oppien ja seikkaillen. Perhepartioon osallistuminen ei vaadi aiempaa partiokokemusta!


Perhepartioryhmä Oravat (TILAA)
Epäsäännöllisesti, ilmoitamme kerroista  Whatsappissa sekä sivuilla.
Johtaja: Sari Sirniö
Puh. 040 8413571