MITÄ PAKATA MUKAAN PARTIORETKILLE TAI -LEIREILLE?
Alla on esimerkki varusteista joita tarvitaan partioretkille tai -leirille.
Pakkaaminen:
Kaikki varusteet on hyvä pakata vesitiiviisti. Se onnistuu helpoiten pakkaamalla vaatteet muovipusseihin tai kuivasäkkeihin esim. päiväpaketteina tai vaatelajeittain. Varusteiden tulee olla kestäviä, ei kertakäyttöisiä eikä helposti hajoavia. Kaikki varusteet tulee nimetä omalla nimellä ja suosittelemme kirjaamaan lippukunnan nimen (MaPa/Martin Partio).
Vaatteiden osalta hyvä nyrkkisääntö on varata joka päivälle 1 aluskerrasto sekä joka toiselle päivälle housut. Tällä periaatteella vaatteita riittää sekä viikonloppuretkille, että pidemmille leireille.
Jokaisen partiolaisen tulee pakata oma rinkkansa tai reppunsa itse huoltajan valvonnan alla, jotta hän tietää mistä omat tavarat löytyvät.
Retkellä ja leirillä partiolainen kantaa rinkkansa aina itse. Irtonyssykät vaikeuttavat kantamista, joten kaikki varusteet olisi hyvä mahtua rinkkaan.
Puhelimet:
Retkillä ei tarvitse puhelinta tai muita elektronisia laitteita.
Mukana on aina aikuisia johtajia, jonka tavoittaa puhelimitse. Puhelin tai muu elektroninen laite on mukana huoltajan ja partiolaisen omalla vastuulla, mutta puhelimen mukana pito usein aiheuttaa koti-ikävää ja pahaa oloa muille. Retkillä ei ole alle 15-vuotiaille puhelimen latausmahdollisuutta tai käyttömahdollisuutta edes vapaa-aikana. Retkijohtajat ovat tarvittaessa yhteydessä huoltajiin.
“Kun et kuule partiolaisesta retken aikana mitään, kaikki on hyvin!”
Puukko:
Partiolaisen puukon tulee olla puhdas, kuiva ja teroitettu. Tupen tulee olla sellainen, että puukko ei tipu siitä. Tylsä puukko on vaarallinen, sillä se lipeää helposti ja vaatii turhaa voimaa.
Hygienia:
Pesuaineiden olisi hyvä olla biohajoavia, sillä moni retkipaikka vaatii biohajoavien tuotteiden käyttöä ja haluamme välttää kaikin mahdollisin keinoin luonnon tuhoamista. Deodorantin ja hyönteismyrkyn tulee olla roll-on-mallia, jotta vältytään ilkivallalta sekä vaaratilanteilta retkillä. Partioretkillä ei tarvitse hajusteita, sillä partio on hajusteeton harrastus.
Retkillä ja leireillä on usein mahdollisuus peseytyä joka päivä. Alusvaatteet vaihdetaan joka päivä.
Joka kerralla hyvä pakata mukaan:
Partiohuivi
Partiopaita (jos omistaa)
Rinkka / iso kassi jota voi kantaa selässä (+sadesuoja)
Päiväreppu (pitää mahtua juomapullo, ruokailuvälineet, puukko, istuinalusta, tasku-/otsalamppu)
Makuupussi
Makuualusta
Istuinalusta
Ruokailuvälineet kangaspussissa (ainakin syvä lautanen, muki, lusikka, haarukka, veitsi, astiapyyhe)
Korkillinen juomapullo (vähintään 0.5l)
Henkilökohtaiset hygieniatuotteet (hammasharja- ja tahna, pesuaineet, hiusharja, pompulat, kuukautissuojat, aurinkorasva yms...)
Omat lääkkeet (ja kirjallinen ohje niiden käytöstä)
Pyyhe ja pefletti (mieluiten ohuita jotta kuivaavat nopeasti)
Tasku-/otsalamppu + varaparistot
Terävä puukko tupissa
Heijastin
Takki + päällyshousut
Pipo / päähine, hanskat ja villasukat (myös kesällä)
Sadevaatteet (sadetakki ja -housut, sekä vettä hylkivät kengät/kumisaappaat)
Reippaasti säänmukaisia vaihtovaatteita
Reippaasti sukkia ja alusvaatteita
Erillinen lämmin yöpuku
Lenkkarit tai vaelluskengät
Kevyet kengät (sandaalit/crocsit)
Uintivälineet (jos uintiin mahdollisuus)
Pussi likavaatteita varten
Et tarvitse mukaan:
Puhelin + muu elektroniikka
Hajusteita
Rahaa
Päihteitä
Energiajuomia (alle 18-vuotiaat)
Mukavuutta hakien:
Korvatulpat
Tyyny
Unilelu
Rannekello
Hiljaista puuhaa
Välipalapatukoita
Hyönteismyrkky (roll-on)
Omia herkkuja kohtuudella (Max 500g herkkua ja 0,5l juoma)
Riippumatto tai oma teltta kesäleireille (Yli 12-vuotiaille)
Martin Partio ei korvaa rikkoutuneita tai kadonneita tavaroita.