Tarvitset opiskeluun tietokoneen.
Opiskelu tapahtuu Muikun materiaalien avulla. Joissain tapauksissa oppikirjojen hankinnasta voi aiheutua kustannuksia. Tarkista kirja- ja materiaaliehdotukset listasta. Kirjoja voi myös lainata kirjastosta tai ostaa käytettynä.
Oppivelvollisuutta suorittaville opiskelu on maksutonta. Ilmoita tarvittaessa opintojaksolle ilmoittautuessasi, että olet oppivelvollinen.
Aikuislukiossa opiskelu ei lähtökohtaisesti oikeuta Kelan myöntämään opintotukeen.
Oppivelvollisuutta suorittava opiskelija voi tietyin ehdoin saada opintotukea.
Nettilukiossa opiskelu ei vaikuta äitiyspäivärahaan, mutta saattaa vaikuttaa työttömyysturvaan.
Mikäli sinulle on myönnetty etuuksia, kannattaa aina varmistaa, ettei Nettilukiossa opiskelu ole este niiden saamiselle.
Nettilukiolaisten matkakustannuksia korvaamme silloin, kun he osallistuvat nettikoulutuksen lähitapaamisiin tai muihin erikseen sovittaviin Nettilukion tapahtumiin. Matkakorvauksia haetaan ja niistä sovitaan aina erikseen. Myös majoitus ja ateriat ovat nettilukiolaisille tapahtumien aikana maksuttomia.
Ylioppilaskirjoituksiin matkustamisesta ei korvata matkakustannuksia.
Nettilukiolainen voi saada käyttöönsä Slice.fi-opiskelijaetukortin tai päätoimisuuden täyttyessä virallisen opiskelijakortin.
Näin otat Slice-opiskelijakortin käyttöön:
1) Lupa tietojenluovutukseen Slicelle
Slice-opiskelijakortin käyttöönotto edellyttää, että annat suostumuksen tietojen luovutukseen Nettilukiosta Slicelle.
Luvan voi ilmaista kolmella tavalla:
Uudet tutkintotavoitteiseen koulutukseen hakeutuvat voivat tehdä sen jo hakulomakkeella.
Opiskelija voi antaa tiedonsiirtoluvan Muikussa, kunhan opiskelijakortti on asetettu käyttöön ensin Nettilukiossa (ohjaaja asettaa)
Opiskelija voi antaa kirjallisesti tai suullisesti luvan ohjaajalle, joka asettaa lupavalinnan opiskelijan puolesta.
Slice tarvitsee seuraavat tiedot:
nimi
sähköpostiosoite
syntymäaika
opinto-oikeuden tai opintojen päättymispäivä.
Kun lupa tiedonsiirtoon on asetettu Nettilukiossa, tiedot siirtyvät Slicelle 10 min kuluessa.
2) Kortin aktivointi
Mene osoitteeseen www.slice.fi/upload/otavia lataamaan kuvasi palveluun ja täytä sivustolla kysyttävät tiedot huolellisesti. Huomaa erityisesti sähköposti-kohtaa täyttäessäsi, että annat nuolen osoittamaan kohtaan sen sähköpostiosoitteen, joka Nettilukiolla on tiedossa (oma sähköpostiosoitteesi).
Tekstikenttä: Oppilaitoksesi tiedossa oleva sähköpostiosoite
Saat Sliceltä sähköpostin, jossa on opiskelijakorttisi aktivointitunnukset.
Viesti tulee siihen sähköpostiosoitteeseen, jonka olet ilmoittanut Nettilukioon. Huomioi, että aktivointikoodit sisältävä sähköposti voi mennä roskapostiin. Jos viestiä ei kuulu, tarkista myös roskapostikansio.
HUOM! Jos sähköpostia ei kuulu, eikä löydy myöskään roskaposti-kansiosta, laita viestiä Slicen asiakaspalveluun osoitteella info@slice.fi. Kortin aktivointitunnukset voi saada vain Slicelta.
Lataa Slice.fi-sovellus puhelimeesi omasta sovelluskaupastasi.
Syötä sähköpostiisi tulleet aktivointikoodit puhelimen Slice-sovellukseen.
Kortti on valmis käytettäväksi.
Nettilukion entisten opiskelijoiden on mahdollista tilata Otavian arkistosta oikeaksi todistettuja todistuskopioita tai todistusten kaksoiskappaleita seuraavan hinnaston mukaan (voimassa 1.8.2025 alkaen):
- Todistuskopio paperille tulostettuna ja oikeaksi todistettuna 30 € / todistus
- Oikeaksi todistetun todistuskopion sähköinen toimitus 30 € / todistus
- Todistuksen kaksoiskappale 50 € / todistus
Tilaus tehdään Mikkelin kaupungin verkkokaupassa . Tilauksen käsittelyaika on noin 14 työpäivää maksusuorituksesta lähtien ja kopioiden ensisijainen toimitustapa on salattu sähköposti. Todistuskopioita / kaksoiskappaleita voidaan myös erikseen sovittaessa postittaa tai noutaa Otavan Opiston kampukselta.
Huomaathan, että omia suoritustietoja voi tarkastella ja jakaa myös Oma Opintopolku -palvelussa, josta tietoja voi myös jakaa niitä tarvitseville viranomaisille (oppilaitokset, Kela, TE-toimistot).