Aikuislukiossa opintojesi minimilaajuus on 88 opintopistettä. Opintojen suorittamisesta ja opiskelutavasta sovitaan opiskelusuunnitelmassa, joka tehdään yhteistyössä ryhmänohjaajan ja opinto-ohjaajan kanssa.
Voit tehdä opintojakson kerrallaan tai ilmoittautua muutamalle opintojaksolle ja opiskella niitä yhtä aikaa. Uudelle opintojaksolle voit ilmoittautua heti, kun olet saanut edellisen valmiiksi tai vaikka samaan aikaan meneillään olevan opintojakson kanssa. Jos haluat jatkaa saman aineen seuraavalle opintojaksolle, kannattaa odottaa opettajan antama palaute valmistuneesta opintojaksosta, ennen kuin aloitat seuraavan opintojakson. Näin voit huomioida saamasi palautteen seuraavalla opintojaksolla. Esimerkiksi odota palaute ÄI1-opintojaksolta ennen kuin aloitat opiskelun ÄI2-opintojaksolla.
Vaikka opiskelu tapahtuukin jokaisella oman aikataulun ja opiskelusuunnitelman mukaan, opintojen on aina edettävä tasaisesti:
ensimmäisen kolmen kuukauden aikana tulee suorittaa vähintään yksi opintojakso ja
vuodessa opintojaksoja tulee kertyä vähintään seitsemän.
Opintojen etenemiseen liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä ryhmänohjaajaasi.
Nettilukiossa on kolme vaihtoehtoista tapaa opiskella: itsenäisesti suoritettavat opintojaksot, aikataulutetut opinnot ja ilmiöpohjainen opiskelu. Voit valita näistä itsellesi sopivimman tai yhdistellä kaikkia näistä eri muodoista. Ja valitsitpa minkä tahansa, voit opiskella koko ajan täysin etänä.
Itsenäisesti suoritettavat opintojaksot ovat käytettävissäsi milloin vain. Voit opiskella niillä omaan tahtiisi.
Ilmoittaudu opintojaksolle Muikussa. Voit itse päättää, missä ajassa opintojakson suoritat.
Tutustu huolellisesti opintojakson ohjeisiin.
Silmäile opintojakson materiaali läpi kokonaisuudessaan. Älä tee tehtäviä vielä tässä vaiheessa.
Aloita oppimispäiväkirjan kirjoittaminen. Huomioi opintojaksolla annetut päiväkirjan kirjoitusohjeet. Kirjoita oppimispäiväkirjaa säännöllisesti koko opintojakson ajan.
Käy opintojakson materiaali perusteellisesti läpi kappale kerrallaan sekä tee siihen liittyvät harjoitustehtävät ja arvioitavat tehtävät. Mitä enemmän harjoittelet, sen paremmin opit asian.
Kertaa koko opintojakson materiaalit ja tarkista, että olet tehnyt tarvittavat arvioitavat tehtävät. Opintojaksoon voi tämän lisäksi kuulua näyttötapaaminen tai verkossa suoritettava koe.
Ilmoita opettajalle, että opintojakso on valmis arvioitavaksi. Opintojaksolta löytyy tätä varten Pyydä arviointia -nappi (hymiö-painike).
Arviointipyyntö menee opettajalle, kun klikkaat Lähetä-painiketta. Opettaja saa ilmoituksen arviointipyynnöstä, joten sinun ei tarvitse ilmoittaa siitä hänelle erikseen. Kun arviointipyyntö on lähetetty, painikkeen hymiön ilme muuttuu.
Opettaja arvioi opintojakson noin kahdessa viikossa arviointipyynnön lähettämisestä. Saat Muikkuun tiedon, kun opettaja on arvioinut opintojakson. Opettajan antama palaute ja arvosana löytyvät Muikun suoritusrekisteristä.
Aikataulutetuilla opintojaksoilla on opettajan suunnittelema rakenne ja aikataulu.
Ilmoittaudu haluamallesi opintojaksolle Muikussa.
Tutustu huolellisesti opintojakson ohjeisiin.
Opettaja on suunnitellut aikataulun, missä ajassa tietyt asiat käydään läpi ja milloin tehtävät palautetaan. Noudata aikataulua.
Opintojaksoon kuuluu kirjallisen materiaalin lisäksi opetustuokioita verkkoympäristössä. Oppivelvollisille tapaamiset ovat lähtökohtaisesti pakollisia.
Kirjoita oppimispäiväkirjaa koko opintojakson ajan.
Ilmoita opettajalle, kun opintojakso on valmis arvioitavaksi (Pyydä arviointia -nappula).
Opintojakso tulee suorittaa aikataulun mukaisesti. Jos et pysy opintojakson aikataulussa, keskustele asiasta opintojakson opettajan kanssa. Opintojakson arvioinnin saat noin kaksi viikkoa opintojakson päättymisen jälkeen.
HUOM! Opintojaksojen ajankohdat löytyvät Muikun tiedotteesta.
Ilmiöpohjaisella oppimisella tarkoitetaan oppiainerajoja ylittävää ja tutkivaa otetta oppimiseen. Ilmiöopintojaksoja voidaan tarjota 1 - 2 kertaa lukuvuodessa. Tutkimusnäkökulman valittuun ilmiöön ja ilmiön aikana tekemäsi tuotoksen toteutuksen voit suunnitella itse. Saat suunnitteluun tukea ohjaavilta opettajilta ja muilta ilmiöopiskelijoilta.
Ilmiöopintojaksolle osallistumalla saat myös TO1 Tutkiva oppiminen -suorituksen (ks. Temaattiset opinnot). Ilmiössä voi ilmiöopintojakson lisäksi suorittaa eri aineiden muita opintojaksoja tai näiden osasuorituksia.
Ilmiötyöskentely tapahtuu Muikussa ja muissa mahdollisissa ympäristöissä. Muista osallistua ilmiössä aktiivisesti keskusteluihin ja tapahtumiin.
Ilmiötuotoksen tekemisestä kannattaa keskustella ilmiötä vetävien opettajien kanssa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Ilmiön aikana tekemäsi tuotoksen voit halutessasi laajentaa niin, että sillä voi saada suorituksia myös muista lukion pakollisista ja valinnaisista opintojaksosta.
Näin lähdet ilmiöön mukaan:
1. Ilmoittaudu ilmiön työtilaan Muikussa
2. Työtilan etusivulta ja ilmiön vastuuopettajalta saat ohjeet etenemiseen
3. Osallistu aktiivisesti keskusteluihin ja tapahtumiin (tai katso tallenteet)
4. Kysy neuvoja ilmiötuotoksen tekemisestä ilmiön opettajalta ja ilmiön opiskelukavereilta
Ilmiöiden ajankohdat näet aikataulutettujen opintojaksojen koonnista (Muikun tiedote).
Arvioitavien tehtävien vastaukset osoittavat juuri sinun henkilökohtaista osaamistasi: vastauksiin sisältyvät asiat, esimerkit ja koko tekstin rakentaminen ovat näyttöjä siitä, miten sinä olet asian hahmottanut ja ymmärtänyt. Arvioitavat tehtävät muodostavat pohjan henkilökohtaisen suorituksesi arvioinnille.
Arvioitavien tehtävien osalta yhteistyö toisen opiskelijan kanssa ei lähtökohtaisesti ole mahdollista, ellei opettaja ole erikseen tehtävänannossa näin ohjeistanut tai ellei opettajan kanssa sovita tästä ennen opintojakson suorittamista. Plagiointi eli muiden tuottamien tekstien kopioiminen ja esittäminen omana vastauksena ei ole sallitua. Tekoälyn tuottaman tekstin esittäminen omanaan ei ole myöskään sallittua.
Mikäli sinulla olisi mahdollisuus opiskella toisen opiskelijan kanssa yhdessä, se on tietyin reunaehdoin sallittua. Tällaisessa tilanteessa on tärkeää, että kerrot tämän opettajalle jo opintojakson alussa ja tuot tämän esiin esim. oppimispäiväkirjassa erittelemällä tekemistä siten, että sinun osuutesi oppimisesta tulee näkyviin.
Arvioinnin kannalta oppimisprosessin läpinäkyvyys on tärkeää.
Jos tarvitset apua arvioitavien tehtävien tekemisessä, käänny opettajan puoleen. Siten opettajan on mahdollista nähdä, millaista apua olet saanut. HUOM! Avun pyytäminen ei laske arvosanaasi vaan osoittaa kiinnostuksesi oppimista kohtaan.