Tarinallisuuden lähtökohtia

Ihmiset ovat kautta aikojen kerääntyneet yhteen kertomaan kokemastaan. Ihmisen aivot ovat rakentuneet sekä loogis-analyyttiseen että narratiiviiseen ajatteluun (Bruner 1986; Ketonen 2008). Loogis-analyyttinen ajattelu tutkii asioita toisiin asioihin pohjautuen ja etsii asioihin liittyvää logiikkaa. Narratiivinen ajattelu luo ehyttä kertomusta, täydentää avoimia kohtia omilla kokemuksilla ja subjektiivisilla näkökulmilla. Ihmisellä on luontainen tarve luoda kokonaiskuvaa elämässä tapahtuvista ilmiöitä, ja jännitteet herättävät kiinnostuksemme siihen, mitä asioille tapahtuu tai miten jollekulle elämässä käy.

Tarinoita kerrotaan sekä fiktiivisistä eli kokonaan kuvitelluista tapahtumista että todellisista, oikeasti jollekin tapahtuneista asioita. Koulussa tarinallisuutta voidaan lähestyä molemmista näkökulmista. Opettajan on kuitenkin antoisaa erottaa näkökulmat toisistaan ja harkita, mikä lähestymistapa sopii mihinkin tavoitteeseen. Tässä ajassa, jossa faktat ja fiktio sekoittuvat jopa pelottavalla tavalla, on tärkeää oppia tunnistamaan tarinan voima sekä tarun ja toden ero (Torkki 2014).

Empatian ja eettisyyden äärellä

Hyvät tarinat tempaavat kuulijan mukaansa. Kun kuulemme hyvän tarinan, voimme mielikuvituksessamme eläytyä siinä kerrottaviin todellisuuksiin ja erilaisten ihmisten kohtaloihin. Kertomuksia lukiessamme tai niitä kuullessamme voimme saada uutta tietoa ja laajentaa ymmärrystämme ihmisestä, elämästä, kulttuureista, historiasta ja erilaisista elinolosuhteista. Uuden tiedon muistaminen helpottuu tarinoiden myötä. Samaistuminen ihmisten elämäntapahtumiin kehittää empaattisuuttamme ja syventää kokemustamme ihmisyydestä. Tarinoissa ovat usein läsnä ikiaiakaiset kysymykset oikeasta ja väärästä. Ne mahdollistavat moraalisten kysymysten pohtimisen (Jantunen 2000). Eettisen näkökulman esille tuominen elämän valintoihin liittyvissä kysymyksissä liittyy ajankohtaisella ja tärkeällä tavalla yhteiskuntamme tilaan, jossa monet arvot kamppailevat keskenään.

Voiman ja vallan taikasauva

Juhana Torkki (2014) kertoo kirjassaan Tarinan valta laajasti siitä, kuinka hyvä tarina on vallan lähtökohta. Valta voi olla poliittista valtaa tai markkinavaltaa. Sitä seurataan, jolla on paras tarina. Siihen uskotaan, joka osaa kertoa meitä koskettavista asioista meitä sykähdyttävällä tavalla. Sen tuotteita ostetaan, joka loihtii omalleen parhaan tarinan, johon kuulija haluaa samaistua. Sitä kuunnellaan, joka kertoo mukaansatempaavasti.

Tänä "totuuden jälkeisenä aikakautena" on tärkeää olla hyvin tietoinen siitä, miten kykenee erottamaan tosiasiat kuvitelluista, jotta oma päätöksenteko pohjautuu tosiasioihin. Yhtä tärkeää on myös oppia itse ja opettaa seuraavaa sukupolvea kertomaan ja luomaan hyviä tarinoita, tunnistamaan niiden elementtejä ja nauttimaan koskettavasta kerronnasta.

Aristotelinen draaman kaari

Tarinoilla on Aristotelisen ajattelun mukaan alku, keskikohta ja loppu. Tuolle jänteelle rakentuu jokin tapahtuma, joka tarinan päähenkilölle jossain ajassa ja paikassa tapahtuu, alun vääjäämättömänä seurauksena. Tapahtumista syntyvään tarinaan kuuluu jännitteitä ja käänteitä, joiden kautta sankarimme selviytyvät tavalla tai toisella eteen päin ja toteuttavat elämänsä vaiheita sisäisten päämääriensä ohjaamana. Klassiset sadut ja tarinat noudattavat tätä rakennetta. Myöhemmin on syntynyt uutta dramaturgiaa, joka voi hahmottaa tarinoita myös muilla rakenteilla, mutta perinteinen draaman kaari koukuttaa meidät nopeasti tarinan lumoukseen.

Tarinallisuus opetuksessa

Pienten lasten opetukseen on perinteisesti liitetty tarinallisuutta. Usein sen voimaa ja mahdollisuuksia ei tunneta nuorten ja aikuisten maailmaan sovellettuna. Prossessimaisessa opetuksessa ja ilmiöiden tutkimisessa tarinallisuuteen liittyvä dramaturginen ajattelu, juonen etenemisen rakenne ja tarinoiden jännitteet voisivat merkittävästi rikastuttaa oppimista. Tarinat vahvistavat asioiden merkityksellisyyttä ja vaikuttavat aivokemiaamme uskomattoman positiivisella, oppimista edistävällä tavalla.

Dramaturgialla tarkoitetaan sitä rakennetta, jolla asiat liitetään toisiinsa. Dramaturgin työssä henkilö miettii, kenestä ja keistä tarina kertoo. Hän tutkii hahmojensa ominaisuuksia, luonnetta ja taipumuksia. Hän miettii heidän motivaationsa perusteita, toimintojensa suuntaa ja niihin liittyviä jännitteitä. Hän valitsee, missä ajassa ja missä järjestyksessä tapahtumat seuraavat toisiaan. Dramaturgin työ liittyy usein tarinoiden ja näytelmien kirjoittamisen lisäksi niiden dramatisoimiseen eli sovittamiseen näytelmiksi. Tarinallisuutta rakastavan opettajan on hyvä tietää hyppysellinen dramaturgiasta, jotta tietää jotakin siitä, miten tarina rakennetaan.

Dramaturgista ajattelua voi soveltaa myös tapahtumien, oppimistilanteiden ja juhlien rakentamiseen. Dramaturgia antaa rakenteen hyvin etenevälle toiminnalle ja säätelee toiminnassa syntyvää intensiteettiä. Hyvin tehty dramaturgia tukee kiinnostuksen heräämistä, ylläpitoa ja prosessin ehjää päättämistä.

OPETTAJAN ROOLIT JA OSAAMINEN

Vaikka työtapa on ryhmäkeskeinen, ohjaajan/opettajan rooli on hyvin merkittävä. Soveltamiseen tarvitaan hyvä koulutus, mutta pieniä palasia voi kuka tahansa onnistuneesti soveltaa.

Opettajan tärkeimpiä rooleja tässä lähestymistavassa ovat (Ketonen 2008):

• USKOLLINEN KANNUSTAJA (alarooleina: hyväksyjä, kuuntelija, vahvuuksien tunnistaja ja palautteen antaja)
• ETSIVÄ ASIANTUNTIJA (alarooleina: tarkentuvaan tietoon uskova, utelias oppija, antelias tiedon jakaja, uuden tiedon luoja ja kysymysten muotoilija)
• OSALLISTAVA FASILITOIJA (alarooleina: ryhmädynamiikan tuntija, ryhmän ohjaaja, toiminnallisten menetelmien osaaja, kokonaisuuksien rakentaja)
• ROHKEA HAASTAJA (alarooleina: itsensä tuntija, rohkea kohtaaja, konfliktien ratkaisija, kunnianhimoinen kehittäjä)
• PEDAGOGINEN TAITEILIJA (alarooleina: elämänvoiman kantaja, dramaturgi, creaturgi, omaan taiteeseen kosketuksessa olija).

Opettajan taito kohdata, kannustaa ja tukea

Taito tukea oppilaan tavoitteiden ja unelmien syntymistä sekä taito kohdata ja kannustaa ovat opettajalle ensisijaisen tärkeitä. Nämä taidot ovat myös elävien tarinoiden synnyttämistä läsnäolevien ihmisten elämään. Silloin opetettava asia siirtyy välineeksi tai reitiksi itsetuntemuksen ja kunkin oppijan roolien laajentamiseen. Rooleilla tarkoitetaan tässä Morenon ajattelemia rooleja ihmisen erilaisen toiminnan ilmaisuina ja persoonan muodostajina. Opettaja muuttuu kanssaluojaksi (co-creator) ja dramaturgi creaturgiksi. (Ks. artikkeli Ryhmän ohjaaja mahdollisuuksien creaturgina teoksessa Odottamattomia aarteita.)

Taiteen hipaisu oppimisen syventämisessä

Taiteen hipaisu tuottaa elämyksellisen ja usein eri asioita integroivan ulottuvuuden oppimiseen. Parhaimmillaan se saattaa meidät ihmeen äärelle, joka tuottaa jopa haltioitumisen tai kiitollisuuden tunteita. Opittava asia ymmärretään jollakin itselle merkityksellisellä tavalla, ja hetki piirtää syvän muistijäljen oppijan mieleen ja merkityskartastoon. Siten tuetaan sisäisen motivaation rakentumista ja kokonaisvaltaisen positiivisen asenteen rakentumista oppimiseen yleensä (OPS 2016). Oppimisen kontekstissa osallistujalle, minulle, voi tapahtua merkittäviä asioita ja siihen liittyy mielihyvää.

Positiiviset kokemukset auttavat meitä ponnistelemaan aivojemme muovaamisessa. Uudet oivallukset muovaavat konkreettisesti aivojamme ja rakentavat uusia hermoverkkoja ja oivalluksen reittejä ajatteluumme. Sitä myöten näemme maailmaamme uudella tavalla. Opimme. Taide on yksi hieno väylä uusien väylien rakentamiseen. Sen käyttöä voi oppia ja opettaa. Sen myötä opimme nauttimaan syvemmin tekemisestämme. Opettajina kasvamme pedagogisiksi taiteilijoiksi (Rahmel 2008).

Tarinallisia työtapoja on monenlaisia. Lista voisi näyttää vaikka tältä:

LEIKKI: Ihmisen varhaisin oppimisen tapa. Kertoo ihmisen kyvystä jäljitellä todellisuutta, kuvitella sitä ja keksiä erilaisia tapoja toimia yhdessä sovitusti mielikuvituksen tai toiminnan alueella.

PELIT: Sovituin säännöin leikkimistä, jossa osallistujat usein kilpailevat keskenään.

KERRONTA: Tarinoiden kertominen eri tavoin.

IMPROVISAATIO: Sovittujen toimintaperiaatteiden mukaan, ennalta harjoittelematta, kaikkien mukana olijoiden ideoita hyväksymällä luotava kokonaisuus.

SADUTUS: Kertojan sanojen sanatarkka muistiin kirjaaminen ja kirjatun hänelle lukeminen.

DRAAMATARINA: Monia työtapoja sisältävä kokemuksellinen ja eläytyvä työskentely sovitusta aiheesta.

FOORUMITEATTERI: Ongelmien ratkaisuihin vaihtoehtoisia toimintatapoja etsivä draamallinen työskentely.

NÄYTELMÄT: Valmistellut esitykset joko valmiista tai yhdessä tuotetusta (devising) tekstistä.

PSYKODRAAMA: Subjektiivisen todellisuuden tutkimista näyttämöllä eri rooleihin asettumisen kautta.

SOSIODRAAMA: Sosiaalisen todellisuuden tutkimista roolityöskentelyn avulla.

AKSIODRAAMA: Arvoihin ja eettisiin kysymyksiin liittyvä eläytyvä draamatyöskentely.

BIBLIODRAAMA: Raamatun tai muiden uskonnollisten tekstien eläytyvää tutkimista.

TARINATEATTERI: Henkilökohtaisten kokemusten ja tarinoiden jakamista, peilaamista ja näyttämöllistä improvisaatiota.

Draamatarina

ELÄYTYMISTÄ KUVITTEELLISEEN TARINAAN

Draamatarinalla tarkoitetaan vaihe vaiheelta etenevää osallistavaa harjoitekokonaisuutta, jossa eläydytään pien- ja suurryhmätehtävien avulla kuvittelliseen tarinaan. Tarina tuo laajat ja haastavat asiat ymmärrettäviksi ja lähemmäs osallistujien omaa kokemusmaailmaa. Draamatarinat voivat perustua esim. satuihin, kirjallisuuteen tai todellisen elämän aiheisiin. Sen avulla voidaan eläytyä erilaisiin näkökantoihin ja kasvattaa empatiataitoja.

MONIA ILMAISUMUOTOJA

Draamatarina ei ole pelkkää esittämistä, vaan se käyttää monipuolisesti muitakin ilmaisumuotoja, esim. tarinan kuuntelua, piirtämistä, kirjoittamista, askartelua, musiikkia, tanssia ja nukketeatteria. Siihen voidaan yhdistää myös digitaalisia välineitä, kuten videotyöskentelyä. Kuvitteellisia tarinoita voidaan verrata myös todellisen elämän ilmiöihin. Siten siihen voi yhdistää tietopohjaista tutkimista ja oppimista.

TURVALLISEN ILMAPIIRIN RAKENTAMSTA

Draamatarinassa kiinnitetään erityistä huomiota turvallisen ja rohkaisevan ilmapiirin luomiseen. Tarina etäytetään aluksi osallistujien välittömistä oman elämän kokemuksista ja niiden käsittelystä, koska se ei ole kaikissa ryhmissä esimerkiksi kiusaamisen vuoksi mahdollista. Tarinan käsittely antaa kuitenkin hienovaraisesti osallistujille mahdollisuuden jakaa myös omia kokemuksiaan aiheesta, kun siltä tuntuu.

AIHETTA TUTKITAAN KOHTAUS KOHTAUKSELTA, TILANNE TILANTEELTA

Draamatarina rakentuu tutkittavaan aiheeseen liittyvistä tilanteista, kohtauksista. Näihin eläytymällä tutkitaan kokemuksellisesti sitä, minkälaisia ilmiöitä aiheeseen liittyy ja miten ne koetaan. Draamatarinaa varten etsitään usein ensin tietoa, jonka pohjalle olennaiset kohtaukset luodaan. Kokemuksellisen osuuden jälkeen asiasta keskutellaan. Ilmiöistä voidaan tehdä yhteenvetoja ja luoda tietoa, jolla on sekä tietoon että tunteeseen liittyvä pohja. Tällaisessa työskentelyssä ymmärrys laajenee ja tiedon henkilökohtainen merkityksellisyys kasvaa. (Owens & Barber 2010; Powell & Heap 2010.)

Projekteista löydät valmiita käsikirjoituksia erilaisten draamatarinoiden toteuttamiseen.