Olen kouluttajana mukana Otavan opiston järjestämässä delfoi-menetelmäkoulutuksessa, jonka tehtävänä on perehdyttää tulevaisuuksien tutkimuksessa käytettävään asiantuntijamenetelmään.
Tutkimusmenetelmät ovat keinoja kerätä tietoa maailmasta. Mitä luotettavampaa tietoa saamme kerättyä sitä todennäköisemmin johtopäätöksemme ovat oikeita. Osallistamalla asianosaiset mukaan tutkimukseen ja johtopäätösten tekoon syntyy sitoutumista maailman muuttamiseen.
Olen opettanut yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen tutkimusmenetelmäopinnoissa sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia menetelmiä. Tulevaisuuksien tutkimuksen menetelmäkoulutuksessa lähtökohtanamme on osallistava, kehittävä ja toimintatutkimuksellinen tutkimusote, jonka avulla tuotetaan uutta tietoa ja uusia toimintatapoja käytännössä hyödynnettäviksi.
www.edelphi.org on Metodix Oy:n ylläpitämä ja kehittämä tulevaisuuksien tutkimukseen räätälöity verkkoympäristö
Opettaminen ei ole merkityksellistä, oppiminen on. Hitaasti muuttuvassa maailmassa riittää, kun oppii tekemään niinkuin ennenkin on tehty. Nopeasti muuttuvassa maailmassa oppiminen on erilaista. On opittava luomaan uutta ja uudistamaan käytäntöjä. Se edellyttää myös uudenlaista kouluttamista ja kehittämistyötä.
Olen kouluttanut opettajia ja työelämän kehittäjiä yli 30 vuotta. Lähtökohtana on ollut aina opettajan/kehittäjän oman työn uudistaminen käytännössä. Samoin teemme rakentaessamme kestävän tulevaisuuden pedagogisia ratkaisuja yhdessä opettajien ja kehittäjien kanssa. Tuomme tutkivan oppimisen koulutuksen ja kehittämisen arkeen tulevaisuuksien rakentamisen välineeksi.