Säännöt koskevat jokaista matkalle osallistujaa, iästä ja tehtävästä riippumatta. Sääntöjen tarkoituksena on taata jokaiselle turvallinen, sujuva ja mukava matka. Jokainen osallistuja sitoutuu noudattamaan näitä sääntöjä sekä täysi-ikäisten johtajien ja matkanjohtajan antamia ohjeita.
Osallistuja, joka vakavasti rikkoo sovittuja sääntöjä ja uhkaa turvallisuutta, voidaan lähettää omalla tai huoltajiensa kustannuksella kotiin kesken matkan. Tarvittaessa kuluihin lisätään myös saattajan matka- ja muut kulut. Näin joudutaan toimimaan myös silloin, jos osallistuja toistuvasti jättää noudattamatta matkan sääntöjä tai täysi-ikäisten partiojohtajien tai matkanjohtajan antamia ohjeita. Maksettua osallistumismaksua ei näissä tilanteissa palauteta.
Käyttäydymme partiomaisesti
Matkamme on partiomatka, edustamme Suomen partiolaisia ja käytämme sinivalkoista Suomen partiolaisten partiohuivia. Käyttäydymme asiallisesti ja ystävällisesti tuttuja ja vieraita kohtaan.
Kunnioitamme eri maiden partiolaisia ja heidän tapojaan, sekä muita vaeltajia ja maan vaelluskulttuurin tapoja.
Pidämme huolta omista ja lainatuista varusteista. Bussi, teltta ja majoituspaikka pidetään siistinä niin oman istuin- ja nukkumapaikan osalta kuin yleisesti siisteydestä huolehtien.
Kunnioitamme toisen omaisuutta, mitään ei tarkoituksella rikota tai oteta luvatta.
Emme hyväksy kiusaamista
Minkäänlaista kiusaamista tai syrjintää ei matkallamme hyväksytä. Kaikki otetaan mukaan, ketään ei jätetä ulkopuolelle. Täysi-ikäisten johtajien velvollisuus on puuttua kiusaamiseen ja muuhun epäasialliseen käytökseen. Kiusaamistapaukset selvitetään esimerkiksi seuraavien kysymysten avulla:
Millaista kiusaamista on ilmennyt?
Ymmärtävätkö kiusaajat, miltä kiusatusta tuntuu?
Mitä osapuolet tekevät, jotta loppumatka sujuu paremmin? – tehdään sopimus siitä, miten jatkossa toimitaan ja miten sopimuksen noudattamista seurataan.
Matkallamme noudatetaan Suomen Partiolaisten Turvallisesti yhdessä -ohjeistusta.
Matkamme on päihteetön
Päihteet (alkoholi, huumeet, huumaavat aineet) eivät kuulu partioon. Päihteiden käyttöön ja hallussapitoon puututaan ja näistä ilmoitetaan huoltajille.
Tupakointi (mukaan lukien sähkötupakointi, piippu ja nuuskaaminen) on sallittua vain täysi-ikäisille ja vain merkityillä tupakointipaikoilla. Kannustamme savuttomuuteen.
Liikumme turvallisesti
Pyrin parhaani mukaan edistämään turvallisuutta vaelluksen ja matkan aikana. Liikumme kaikissa matkan vaiheissa niin, että jokaisella on turvallinen olo ja huolehdimme toinen toisistamme. Kunnioitamme turvallisuusmääräyksiä. Kukaan tarpoja tai samoaja ei liiku yksin, vaan aina vartion/ryhmän kanssa, partiohuivi kaulassa ja täysikäisjohtajien ohjeita noudattaen. Vähintään yhdellä täysikäisjohtajalla on aina tieto siitä, missä osallistujat ovat. Vartion/ryhmän mukana on vähintään yksi puhelin ja varavirtapankki. Pimeään aikaan taajamassa liikkuessa käytetään heijastinta. Vuoristossa ja taajamassa liikkuessamme huolehdimme, että kaikki pysyvät vartion/ryhmän mukana ja tietävät reitin ja minne olemme menossa.
Uimme turvallisesti
Uimaan mennään vain täysi-ikäisten johtajien luvalla. Jokaisella on oltava uimapari. Uimapari menee yhtä aikaa veteen ja he pitävät näköyhteyden toisiinsa vedessä ollessaan ja uimapari tulee yhtä aikaa vedestä pois. Yksin ei mennä uimaan.
Turvallisesti somessa
Mukavaa jos sometat matkamme vaiheista - matkamme kiinnostaa varmasti kotiväkeä ja kavereita. Käytä näitä aihetunnisteita: #sor66 #partioscout
Ennen kuin postaat kuvia, harkitse hetki kuvan jakamista (postaisitko itsestäsi samanlaisen kuvan? - voit miettiä niin kutsuttua "mummofiltteriä": olisiko sinun ok näyttää kuva myös mummollesi?).
Kysy lupa toiselta ennen hänen kuvansa julkaisua.
Älä salakuvaa, trollaa tai kiusaa.
Mikäli matkan aikana tapahtuu jokin onnettomuus tai muuta ikävää, matkanjohtaja ja täysikäiset johtajat huolehtivat kaikesta tiedottamisesta, muut eivät julkaise tai kommentoi mitään.
Some-selffietä ottaessa huolehdin omasta ja muiden turvallisuudesta: esimerkiksi vuoristopolulla vältä kaatuminen pysähtymällä ottamaan kuvaa, maisemakuvauksessa huomioi jyrkänteet ja niitä varten rakennetut suoja-aidat ja vältät putoamisvaaran, taajamissa huomioi muu liikenne.
Noudatamme sovittuja aikatauluja ja osallistumme ohjelmaan
Olemme sovitussa paikassa sovittuna aikana ja noudatamme yhteisiä aikatauluja, näin kukaan ei joudu odottelemaan, ja siirtymiset sujuvat.
Osallistumme matkapäivien ohjelmaan ja yhteiseen tekemiseen – poikkeuksista sovitaan täysi-ikäisten johtajien kanssa.
Otamme huolet ja ongelmat puheeksi
Jos jokin asia huolestuttaa tai painaa mieltä matkan aikana, ota se puheeksi vaellusvartion oman lähijohtajan tai jonkun muun aikuisen kanssa. Mietitään yhdessä ratkaisuja, yksin ei kannata tai tarvitse jäädä murehtimaan.
Jos joku asia on jäänyt epäselväksi, kysy johtajilta - tyhmiä kysymyksiä ei ole ja luultavasti muutkin miettivät samaa asiaa.
Huolehdimme omasta ja toistemme hyvinvoinnista
Oman hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta on tärkeää:
syödä ja juoda säännöllisesti ja riittävästi
nukkua ja levätä riittävästi ja säännöllisesti matkan aikana
tiskata astiat ja ruoantekovälineet jokaisen aterian jälkeen
pestä tai desifioida kädet ennen ruokailua ja aina vessassa käynnin jälkeen
peseytyä riittävän usein
vaihtaa alusvaatteet ja sukat päivittäin
ottaa omat henkilökohtaiset lääkkeet ajallaan sekä varmistaa, että täysi-ikäisillä johtajilla on tarpeelliset ja ajantasaiset tiedot terveydentilastani ja mahdollisesta lääkityksestäni
Huolehdimme toisistamme:
noudattamalla sovittua hiljaisuutta, jotta jokainen saa rauhassa nukkua ja levätä
kunnioittamalla toisen lepoa; en esimerkiksi herätä, kuvaa tai häiritse nukkuvaa vaan annan leporauhan
pitämällä kännykän äänettömällä ja käyttämällä kuulokkeita
hoitamalla annetut vastuutehtävät ajallaan ja vastuuntuntoisesti
antamalla muillekin mahdollisuuden kortti- ja lautapelata, viettää aikaa sekä johtajien suunnitelulle bussin ainoaa pöytäryhmää hyödyntäen. Toisin sanoen kukaan ei omi pöytäryhmää vain itselleen ja kavereilleen, vaan pidetään pöytäryhmä yhteisenä ja yleisenä hengailualueena
huomioimalla muut ja ottamalla kaikki mukaan