Walk in terapian yhteistyön sitoumus
Walk in terapian yhteistyön sitoumus lähetetään paikallisesta työstä vastaavalle koordinaattorille sähköisesti toiminnan alkaessa. Sitoumus kuvaa paikallisen organisaation ja Lasten ja nuorten keskuksen tehtäviä Walk in terapiassa. Sitoumus luo yhdenmukaisen raamin palvelulle ja tukee sen jatkuvuutta esimerkiksi henkilövaihdosten yhteydessä. Kyseessä ei ole juridinen sopimus. Alta pääset jo katsomaan, että miltä sitoumus näyttää.
Walk in terapian käsikirja on tarkoitettu Walk in terapiaa toteuttaville ja terapeuteille sekä toiminnan aloittamista pohtiville. Käsikirjassa on tietoa Walk in terapiasta, turvallisuusnäkökulmista sekä toiminnan organisointiin ja markkinointiin liittyvistä asioista. Käsikirjan tavoitteena on tukea toiminnan käynnistämistä sekä vapaaehtoisten terapeuttien perehdyttämistä.
Voit ladata Walk in terapian käsikirjan PDF-version käyttöösi alla olevasta painikkeesta. Käsikirjaa päivitetty ja täydennetty joulukuussa 2025. Lisätty mm. lyhyet kuvaukset erilaisista Walk in -pisteistä. Käsikirjaa päivitetään ja täydennetään myös jatkossa tarpeiden mukaan.
Muokattava PowerPoint-esitys. Paikkakunnat voivat itse muokata ja jättää osan dioista halutessaan esityksestä pois.
Lataa esitys klikkaamalla painiketta.
Lataa käsikirjan Eettiset periaatteet ja vaitiolositoumus -liite (PDF) käyttöösi alla olevasta linkistä.
Oikeusrekisterikeskus: Näin tilaat otteen -ohje (PDF)
Saateviestipohja vapaaehtoiselle (Word) Klikkaamalla linkkiä tiedosto latautuu suoraan tietokoneelle.
Suostumuslomake rikosrekisteriote (Word) Klikkaamalla linkkiä tiedosto latautuu suoraan tietokoneelle.
SOSTEn toimintaohje: Vapaaehtoisen rikostaustan selvittäminen (PDF)
Oheista avustushakemuspohjaa Walk in terapian koordinaattorit voivat hyödyntää, jos hakevat avustusta paikalliseen Walk in terapia -toimintaan. Pohjaa saa muokata. Avustusta voi hakea esim. paikalliselta Lions Clubilta tai Rotaryilta.
Walk in terapia -palvelun voi kuvata Suomi.fi-palvelutietovarantoon tai Lähellä.fi:hin. Lue lisää:
Palvelukuvaus-pohja (Word) Klikkaamalla linkkiä tiedosto latautuu suoraan tietokoneelle.
Walk in terapiassa korostuu ennaltaehkäisevä työote, mutta se voi tarjota tukea myös sellaisissa tilanteissa, kun puhutaan valtakunnallisesta tai paikkakuntakohtaisesta akuutista kriisistä, joka koskettaa erityisesti lapsia, nuoria, nuoria aikuisia ja perheitä. Palvelu voi tarjota kriisitilanteessa turvallisen ja rauhallisen ympäristön terapeuttiselle keskustelutuelle ja avulle joko kriisin keskellä tai kriisin jälkeen.
Walk in terapiaa on toteutettu Suomessa syksystä 2021 lähtien. Valtakunnallisesti tilastoituja käyntikertoja oli vuonna 2023 1212 ja vuonna 2024 1800. Vuonna 2025 käyntikertoja oli valtakunnallisesti 2640.
Vuoden 2025 Walk in terapian tilastokoonnin (pdf) löydät täältä. Koonnista löytyy terapeuttien havaintolomake (n=887) ja asiakaspalautelomake (n=88) -koonnit.
Vuoden 2024 Terapeuttien havaintolomake -koonnin (n=239) löydät täältä (Lyyti). Koonti löytyy myös PDF-muodossa.
Asiakaspalaute Walk in terapiasta on todella hyvää. Diakonia-ammattikorkeakoulun opiskelijat tutkivat asiakkaiden (n=170) kokemuksia Walk in terapiasta opinnäytetyössä. Tulosten mukaan asiakkaat kokevat tulleensa kuulluiksi terapiakäynnin aikana asteikolla 1–10 keskiarvolla 9,4 ja saavansa Walk in terapiasta muun muassa ratkaisuja ongelmiin, apua ihmissuhteisiin, mielialaan sekä epävarmuuteen.
Asiakkaat kokevat asteikolla 1–10 Walk in terapiakäynnit hyödyllisenä keskiarvolla 8,9. Asiakkaat kokevat olonsa keventyneen ja helpottuneen terapiatapaamisen jälkeen.
Nuoret ja nuoret aikuiset kuvaavat terapian jälkeistä tunnetilaa eniten sanoilla “keventynyt”, “kohdattu” ja “helpottunut”, mikä kuvaa hyvin Walk in terapian hyödyllisyyttä. Tunnetiloista nousevat esiin myös “mietteliäs”, “voimaantunut” ja “iloinen”. (Sinisalo & Tammelander, 2024).
Vuoden 2025 valtakunnallisen asiakaspalautekyselyn (n=88) mukaan asiakkaat kokivat tulleensa kuulluiksi keskiarvolla 9,64 ja kokivat käynnin hyödyllisenä keskiarvolla 9.18, kun käytössä oli asteikko 1-10.
Vuoden 2024 valtakunnallisten tilastotietojen mukaan asiakkaat kokivat tulleensa kuulluiksi keskiarvolla 9,4 ja kokivat käynnin hyödyllisenä keskiarvolla 9.05, kun käytössä oli asteikko 1-10.