Lukuvuosi 2025-2026
Kampuksen toimipiste
3-4 lk
Liikunta Ari Kylmälä Monipuolisia liikuntaleikkejä ja -lajeja ryhmän toiveet huomioiden. Tavoitteena liikunnan ilo ja liikkuminen.
Tekninen käsityö Juha Makkonen Syvennetään puutyön, metallityön ja elektroniikan osaamista ikätason mukaan.
Kuvataide Emilia Salmela Ops:n tavoitteiden mukaista kuvataiteen tekemistä erilaisilla tekniikoilla ja välineillä. Oppilaiden oma kiinnostus ohjaa mm. aihevalintoja. Opetellaan arvostamaan omaa ja toisten kädenjälkeä. Tavoitellaan persoonallisen kuvantekemisen taitoa.
5-6 lk
Tekninen käsityö Juha Makkonen Syvennetään puutyön, metallityön ja elektroniikan osaamista ikätason mukaan
Liikunta Ari Kylmälä Monipuolisia liikuntaleikkejä ja -lajeja ryhmän toiveet huomioiden. Tavoitteena liikunnan ilo, liikkuminen, omien liikuntatuokioiden suunnittelu pienissä ryhmissä ja niiden pitäminen muille oppilaille.
Kuvataide Jaana Kankaanpää Oppilaiden toiveita kuunnellen ja OPS:in tavoitteita syventäen toteutetaan erilaisia kuvataiteen töitä. Pyritään käyttämään tekniikoita ja materiaaleja monipuolisesti. Tavoitteena oppilaan kuvallisen ilmaisun kehittyminen ja tekemisen ilo.
ATK taidot ja pulmapaja
Juha Makkonen ja Jaana Kankaanpää
Tunti aloitetaan itsenäisesti ratkaistavilla ongelmatehtävillä (4-5 kpl). Tehtävät ovat vaihtelevia ja kehittävät ongelmanratkaisukykyä monipuolisesti. Lopputunti pelataan ryhmissä peliä, johon sisältyy jokin opeteltavissa oleva taktiikka (esim. mylly/tammi).
Käydään läpi kaikki atk:n perustaidot ja lisäksi syvennytään hieman tarkemmin koodaamiseen käyttäen pythonkieltä.
Ollinsaaren toimipiste
3-4 lk
Kuvataide Sanna Roininen Syvennetään kuvataiteen oppituntien ja opetussuunnitelman sisältöjä tehden monipuolisesti erilaisia kuvataiteen töitä oppilaiden toiveita ja ideoita kuunnellen. Hyödynnetään eri tekniikoita ja materiaaleja. Tavoitteena on luovuuden ja kokeilemisen ilo. Pyritään toteuttamaan sellaisia töitä ja kokeilemaan tekniikoita, joita ei normaalisti kuvataiteen tunneilla pystytä/ehditä tekemään.
Musiikki Jaana Linnakangas Syvennetään musiikin oppituntien ja opetussuunnitelman sisältöjä mm. laulaen, soittaen ja kuunnellen. Oppitunneilla huomioidaan ryhmän toiveita. Tavoitteena musiikin tuottama ilo.
Liikunta Jenni Impola Monipuolisia liikuntaleikkejä ja -lajeja ryhmän toiveet huomioiden. Tavoitteena liikunnan ilo ja liikkuminen.
5-6 lk
Kuvataide Jenni Impola Syvennetään kuvataiteen oppituntien ja opetussuunnitelman sisältöjä tehden monipuolisesti erilaisia kuvataiteen töitä oppilaiden toiveita ja ideoita kuunnellen. Hyödynnetään eri tekniikoita ja materiaaleja. Tavoitteena on luovuuden ja kokeilemisen ilo. Pyritään toteuttamaan erilaisia projekteja ja monia tekniikoita yhdisteleviä töitä.
Musiikki Juho Kinnunen Syvennetään musiikin 5-6-luokan musiikin sisältöjä erityisesti bändisoiton osalta. Lisäksi harjoitellaan musiikkiteknologisten sovellusten käyttöä.
Liikunta Emma Määttä Monipuolisia liikuntaleikkejä ja -lajeja ryhmän toiveet huomioiden. Tavoitteena liikunnan ilo, liikkuminen, omien liikuntatuokioiden suunnittelu pareittain ja niiden pitäminen muille oppilaille.
Liikunta Juho Kinnunen Monipuolisia liikuntaleikkejä ja -lajeja ryhmän toiveet huomioiden. Tavoitteena liikunnan ilo ja liikkuminen.
Kuvataide Sanna Roininen Syvennetään kuvataiteen oppituntien ja opetussuunnitelman sisältöjä tehden monipuolisesti erilaisia kuvataiteen töitä oppilaiden toiveita ja ideoita kuunnellen. Hyödynnetään eri tekniikoita ja materiaaleja. Tavoitteena on luovuuden ja kokeilemisen ilo. Pyritään toteuttamaan erilaisia projekteja ja monia tekniikoita yhdisteleviä töitä.
Tekstiilityö Tarja Siniluoto Oppilaat valitsevat tai suunnittelevat itse oman työnsä. Pyritään käyttämään eri tekniikoita ja materiaaleja. Tavoitteena on valmistaa käsitöitä, joista on iloa ja hyötyä tekijälleen.