Kirjailijan elämänkaari

Frans Emil Sillanpää (1888-1964) on ainoa suomalainen kirjailija, jolle on myönnetty Nobelin kirjallisuuspalkinto. Palkinnon hän sai vuonna 1939 ”syvällisestä ymmärtämyksestään maansa maalaisväestöä kohtaan ja siitä ihastuttavan taiteellisesta tavasta, jolla hän kuvasi heidän elämäntapaansa ja heidän luontosuhdettaan”.

Frans Emil ”Eemeli” Sillanpää syntyi 16.9.1888 Hämeenkyrön Kierikkalassa. Hän oli iäkkäiden vanhempiensa Henrik ”Pransu” Koskisen ja Loviisa Vilhelmiina ”Miina” Mäkelän ainoa eloonjäänyt lapsi. Eemeli eli onnellisen ja turvatun lapsuuden synnyinkodissaan Myllykolussa.

Koulunkäynnin Eemeli aloitti vuonna 1895. Hän menestyi opinnoissaan niin hyvin, että hänen vanhempansa lähettivät hänet Tampereelle Suomalaiseen Reaalilyseoon, jossa hän aloitti koulunkäynnin syksyllä vuonna 1900.

Sillanpää kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1908 hyvillä arvosanoilla. Vielä lyseon kuudennella luokalla Eemeli oli haaveillut kirjailijan ammatista, mutta valitsi lopulta lääkärin uran

Sillanpää aloitti Helsingin yliopistossa lääketieteen opinnot vuonna 1908. Opiskeluaikoinaan hän tutustui moniin aikakauden merkkihenkilöihin, kuten Eero Järnefeltiin, Jean Sibeliukseen ja Pekka Haloseen. Terveydellisistä syistä johtuen Sillanpään opinnot eivät edenneet ja hän palasi vuosiksi 1913–1916 Hämeenkyröön vanhempiensa luo Töllinmäkeen. ”Pransu”-isä rakensi pojalleen peräkamarin tuvan jatkeeksi, jossa Sillanpää jatkoi entistä tarmokkaammin nuoruuden harrastustaan kirjoittamista.

Näinä vuosina Sillanpää tutustui tulevaan vaimoonsa Sigrid Salomäkeen ja vuonna 1916 hän vei ”Siikrinsä” vihille Tampereella. Seuraavana vuonna syntyi ensimmäinen lapsi Saara. Myöhemmin perheeseen syntyi myös Esko, Helmi, Paula, Eero, Juhani, Heikki ja Kristiina.

Kirjailijaura sain alkunsa, kun Sillanpää alkoi lähettää E. Syväri -nimimerkillä novellejaan julkaistavaksi Uusi Suometar -lehteen. Novellit herättivät kiinnostusta. Ensimmäinen Sillanpään romaani Elämä ja aurinko julkaistiin vuonna 1916.

Vuonna 1920 Sillanpää rakennutti perheelleen Saavutus-nimisen kodin Hämeenkyröön. Huvilasta piti tulla kasvavan perheen koti, mutta toisin kävi. Sillanpäät asuivat Saavutuksessa lopulta vain neljä vuotta, jonka jälkeen rahavaikeuksista kärsivä perhe muutti Porvooseen

1930-luku oli Sillanpään menestyksen aikaa. Tällöin hän julkaisi useita merkittäviä romaanejaan, kuten Nuorena nukkunut, Miehen tie ja Ihmiset suviyössä. Syksyllä 1939 Sillanpää sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon, johon hän totesi vaatimattomaan tapaansa, että: ”En minä sitä saanut, sen sai Suomen kansa”.

Uskollinen puoliso Siikri kuoli maaliskuussa vuonna 1936. Sillanpää avioitui uudelleen sihteerinsä Anna Armia von Herzenin kanssa, mutta liitto jäi lyhyeksi. Koko talvisodan ajan Sillanpää vietti Ruotsissa keräten puhetilaisuuksilla varoja sotaa käyvälle kotimaalleen. Takaisin Suomeen hän palasi ennen talvisodan päättymistä vuonna 1940. Pian Suomeen paluun jälkeen Sillanpään joutui useammaksi vuodeksi sairaalahoitoon terveydentilan heikennettyä.

Sodan jälkeen parrasvaloihin asteli uudistunut Sillanpää parrakkaana kalottipäisenä ”Taatana”. Hänestä tuli suosittu radiopakinoitsija ja muistelija. 1950-luvulla hänen joulupakinansa keräsivät joukoittain ihmisiä radiolähettimien ääreen.

”Kyröläinen Nobel -kirjailija” kuoli 3.6.1964 Helsingissä 75 vuotiaana. Hänet haudattiin Hämeenkyrön kirkkomaahan Siikri-vaimonsa viereen.

Sillanpää muistelee

Kirjailija F E Sillanpää (Frans Emil Sillanpää) muistelee kotiseutuaan Hämeenkyröä. (5.11.1953)