Hankkeen kulku
Työskentely hankkeessa alkaa syyslukukauden puolella. Hankkeen edetessä alkaa yhteistyö Lycee Emilie Du Chatelet -lukion ja ranskalaisten nuorten kanssa. Yhteistyötä tehdään ryhmissä, joissa nuoret ovat itse aktiivisesti mukana määrittelemässä ryhmänsä tutkimuksen aihepiirin, tavoitteet ja tuotokset. Yhteistyö aloitetaan yhteisillä etätapaamisilla.
Digitaalisuus on hankkeessa vahvasti läsnä: tavoitteena on vahvistaa nykymaailmassa keskeisten ja usein globaalissa yhteistyössä välttämättömien digialustojen ja -työvälineiden osaamista, sekä viestintätaitoja. Koko hankkeen lopputuloksena on verkkosivusto, johon kuuluu erilaisin ilmaisun keinoin tuotettuja ryhmien projektitöiden tuloksia. Opiskelijoiden hankkeen aikana luoma verkkosivusto jää käyttöön hankkeen päättymisen jälkeenkin.
Kuva 1. Työskentelyä yhdessä ranskalaisten opiskelijoiden kanssa etänä helmikuun työpajassa.
Hankkeeseen sisältyy muun projektityöskentelyn lisäksi keväällä viikon matka Ranskaan. Matkan aikana on tilaisuus tavata ranskalaiset tiimiläiset paikan päällä heidän koulullaan. Viikon aikana työskentelemme koululla projektitöiden parissa ja työstämme ne yhdessä valmiiksi.
Yhteistyökoulun sijainti mahdollistaa matkan aikana myös tutustumisen tunnettuihin, koko Euroopan maailmankin mittakaavassa merkittäviin nykyajan sekä historiallisen perspektiivin kulttuurikohteisiin. Serris on noin puolen tunnin paikallisjunamatkan päässä Pariisista, joten viikon aikana ehdimme vierailla Eiffel-tornilla, tutustua historiaan, kulttuuriin ja taiteeseen museoissa (mm. Les Invalides, Musée d'Orsay), ja nähdä sekä nyky-, että historiallista Pariisia monesta eri näkökulmasta. Viikon päätteeksi sunnuntaina käymme Versailles'ssa.
Kuva 2. Yhteistyökoulu sijaitsee Serrisissä, melko lähellä Pariisia.
Kuva 3. Lycee Emilie Du Chatelet.
Hankkeelle saadun Erasmus+ -tuen ansiosta yhteistyö matkoineen pystytään toteuttamaan hyvin maltillisella omavastuurahoituksella. Kaikkien kansainvälisistä kokemuksista kiinnostuneiden on siis helppo ilmoittautua mukaan. Erasmus+ -tuki ei kuitenkaan kata aivan kaikkia kustannuksia, minkä vuoksi hankkeeseen liittyy myös jonkin verran omaa yhdessä tehtävää varainhankintaa. Sen avulla saamme viikon mittaisen vierailun Pariisin seudulle täysipainoisesti hyödynnettyä ja rakennettua matkalle innostavan ja monipuolisen ohjelman.