Varhaiskasvatus ja esiopetus
Varhaiskasvatus ja esiopetus
Varhaiskasvatus ja esiopetus
KÄYTÄNNÖN TAIDOT JA OMA TUOTTAMINEN
KÄYTÄNNÖN TAIDOT JA OMA TUOTTAMINEN
- Lapset aloittavat näppäintaitojen harjoittelun.
- Lapset harjoittelevat valokuvaamista ja videokuvaamista.
- Lapset osaavat tulostaa oman työnsä.
- Lapset harjoittelevat ohjelmointia leikkien ja pelien avulla sekä tutustuvat koodauksen käsitteeseen "ihmiskoodauksella", esim. Bee-Bot appsien ja Bee-Bot mehiläisrobotin avulla.
- Lapset harjoittelevat tekstinkäsittelyn perusteita taitojensa mukaan.
VASTUULLINEN TOIMINTA JA TURVALLISUUS
VASTUULLINEN TOIMINTA JA TURVALLISUUS
- Lapset tietävät mikä on hyvä työskentelyasento työskennellessä eri laitteilla.
- Lapset osaavat hyvät teknologian käyttötavat ja käytöstavat (Mitä, missä ja milloin?).
- Lapset huolehtivat vastuullisesti työvälineistä.
- Lasten kanssa keskustellaan yksityisyydestä ja turvallisuudesta eri viestivälineissä. Neuvotaan lasta kertomaan aikuiselle, mikäli hän näkee verkossa jotain epäilyttävää tai epämiellyttävää.
TIEDONHANKINTA JA LUOVA TYÖSKENTELY
TIEDONHANKINTA JA LUOVA TYÖSKENTELY
- Lapsille kerrotaan mikä on hakusana ja he oppivat hakemaan tietoa opettajan ohjaamista paikoista.
VUOROVAIKUTUS JA VERKOSTOITUMINEN
VUOROVAIKUTUS JA VERKOSTOITUMINEN
- Lapsi harjoittelee vuorovaikutusta pelien, kuvien ja videoiden välityksellä.