Wanhakulma, Koulukadun (entinen Mentzerinkatu) ja Kauppakadun kulmassa.
Kiinteistön piha-alueella on kolme rakennusta.
Päärakennus on noin 700m2. Rakennuksesta on säilynyt julkisivu piirrustus aivan 1900 alusta. Sisäkuvia on 1960 luvulta, kun tiloissa oli KOP:n konttori sekä kolme asuntoa. Kaupungin omistuksen ajoilta on jo enemmän sisäpiirrustuksia konttorimuutosten takia.
Toinen kiinteistöön kuuluva rakennus on pieni ”portinvartian” mökki, joka käsittää kaksi huonetta noin 29m2. Talo on vuokrauskäytössä. Tästä talosta ei ole piirrustuksia jäljellä eikä rakennusajasta ole tietoa. Asiantuntijan mukaan talo voi olla 1800 alkupuolelta Raahen palon jälkeen rakennettu. Talon perustukset ovat luonnonkiveä ja voivat olla ajalta ennen Raahen paloa.
Kolmas rakennus on kaksi kerroksinen piharakennus, jossa on kaksi pientä huoneistoa. Talosta on säilynyt julkisivu piirrustus 1900 luvun alusta, sekä joitakin sisäpiirrustuksia Raahen kaupungin ajoilta. Rakennusvuodesta ei ole tietoa.
Rakennuksen ensimmäisen vaiheen Kauppakadun osuuden on rakentanut Mikael Montin Henrikson (6.2.1765-11.3.1843) tiettävästi vuonna 1812. Koulukadun osuus on rakennettu myöhemmin, mutta rakennusvuotta ei ole tiedossa, ilmeisesti kuitenkin 1800 luvulla. Mikael Montin oli yksinäinen poikamies ja toimi kauppiaana rakennuksessa.
Pekkatorilla on toinen Montinin taloksi kutsuttu rakennus. Raahessa on kuitenkin vaikuttanut useta Montinin sukupolvia ja sukuhaaroja.
Mikael Montinin jälkeen 1850-1860 luvulla rakennuksen omisti merikapteeni Anders Lindman, jonka jälkeen omistus siirtyi hänen leskelleen Sofia Lindmanille aina vuoteen 25.5.1891. Rakennuksessa onkin toiminut ruokakauppa (höökarin puoji) Sofia Lindmanin omistuksen ajan. Tämän jälkeen omistus siirtyi Johan Anders Lindmanille ja neiti Anna Elvira Lidmanille.
Kiinteistö vaihtoi omistajaa useita kertoja 1900 luvun alussa. Vuonna 1918 sen osti Raahe Oy toimistokseen. Silloinen Raahe Oy oli metsäteollisuus yritys ja harjoitti sahaustoimintaa.
Vuonna 1925 kiinteistön tiloihin siirtyi suojeluskunnan esikunnan kanslia.
Kansalliosake pankki osti kiinteistön vuonna 1929. KOP:n konttori toimi kiinteistössä aina vuoteen 1971. Päärakennuksen tiloissa on edelleen pankin rakentama kassaholvi jykevine ovineen, jonka lukot ovat edelleen toimintakuntoisia.
Kiinteistö siirtyi Raahen kaupungin omistukseen vuonna 1973, jonka jälkeen kiinteistössä toimi useita kaupungin virastoja, mm. palkan laskenta ja kirjanpito, sosiaalitoimi, nuorisotoimi ja energialaitos sekä kulttuuritoimi. Kiinteistö ja mittausosasto toimi rakennuksessa 1990 luvulla.
Nykyiselle omistajalle kiinteistö siirtyi vuonna 2000 ja päärakennuksessa aloitettiin huoneen vuokraustoiminta ja piharakennuksissa asuntojen vuokraus. Tiloissa toimi vuoteen 2018 myös kirpputori.