https://sites.google.com/view/kimmonlinkit/etusivu

“Varjoprotokolla” on ohjelmoinnista tuttu termi, joka tarkoittaa kaksikäyttötuotteita kuten GPS-paikantimia joita voidaan käyttää hyväksi navigoinnissa, mutta joilla voidaan myös esimerkiksi täsmäpommi ohjata kohteeseen sekä tietokoneohjelmistoja, joita voidaan käyttää sekä laillisiin että laittomiin tarkoituksiin. Näitä sovelluksia ovat tietenkin erilaiset murtautumisen simulointiin tarkoitetut työkalut, joiden avulla testataan tietokoneiden haavoittuvuutta verkkohyökkäyksiä vastaan.

Kaksikäyttötuote tarkoittaa sitä, että välineitä voidaan käyttää laillisesti sekä laittomasti. Kun puhutaan noiden ohjelmien laillisesta käytöstä, niin silloin tietenkin tarkoitetaan laillista murtautumis-simulaatiota, joka tehdään yhtiön tietojärjestelmiin sen johdon valtuuttamana, jotta saadaan tietää tuon tietojärjestelmän haavoittuvuudet.

Mutta samoilla ohjelmistoilla voidaan tehdä myös oikeita datahyökkäyksiä tietojärjestelmiä vastaan. Tuolloin voidaan toimia siten, että esimerkiksi joku henkilö ryhtyy esittämään tuon kohdeorganisaation edustajaa, ja sitten pyytää jotain tietokoneasiantuntijaa hyökkäämään tuohon järjestelmään sillä tekosyyllä, että toimeksiantaja haluaa tehdä tietoturvaskannauksen järjestelmään.

Kuitenkin voi käydä niin, että tuollainen henkilö oikeasti vain haluaa urkkia kohdeorganisaatiosta tietoja, joita se on merkinnyt salaiseksi. Tuolloin tietenkin käytetään jonkun ihmisen hyväuskoisuutta törkeästi hyväksi, mutta toisaalta joskus voi sitten käydä niin, että joku saattaa tuolla tavoin haluta saada käsiinsä tietoja, jotka eivät hänelle muuten kuuluisikaan.

Tämä voisi olla moderni versio Wilhelm Voigtista (1849-1922) eli “Köpenickin kapteenista”, joka otti joukkueen miehiä komentoonsa vuonna 1906. Tuo mies oli silloin pukeutunut Preussin armeijan kapteenin uniformuun, ja sitten johti nämä miehet suoraan Köpenickin kaupungin raatihuoneelle ja takavarikoi tuon raatihuoneen kassakaapin sisällön, mikä sitten johti oikeudenkäyntiin.

Köpenickin kapteenin tapauksessa surkuhupaisaa oli se, että tuo mies ei ollut muistaakseni koskaan käynyt armeijaa, vaan kyseessä oli tavallinen suutari, joka oli opetellut ompelemaan vankilassa. Tuossa Köpenickin kapteenin tarinassa on sellainen ikävä puoli, että jotkut ovat myöhemmin kysyneet, että mitä tuo entinen vanki sekä suutari oikeastaan haki tuolta raatihuoneelta?

Samoin kyseinen tapaus oli sikäli erikoinen, että se herätti ensimmäistä kertaa kysymyksen siitä, että pitäisikö upseerin jotenkin tunnistautua ollessaan virantoimituksessa. Tuolloin vuonna 1906 tämä suutari sitten myöhemmin joutui oikeuteen, mutta sitten Keisari Wilhelm II armahti hänet kesken oikeudenkäyntiä, tai tarkalleen ottaen kahden vuoden kuluttua tuosta tempauksesta eli vuonna 1908 käveli tuo mies ulos vankilasta.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Wilhelm_Voigt

Kuitenkin olen aina välillä ollut kiinnostunut siitä, mitä tuollainen mies olisi voinut tehdä, jos hänellä ei olisi ollut niin suurta sydäntä. Hän olisi voinut sitten käskeä vaikka miehensä teloittaa jonkun henkilön, joten tällaista tapausta voidaan käyttää hyväksi esimerkiksi silloin, kun mietitään sitä, että onko vaikkapa rangaistusvankien hyvä käsitellä virkavaatteita. Kun puhutaan tietoturvasta sekä varjoprotokollasta, niin silloin monikaan ei tiedä, että termi “varjoprotokolla” on osittain peräisin eläinten kouluttamisesta.

Tuolla termillä tarkoitetaan sitä, että eläimelle opetetaan joukko käskyjä, joita sen ei sanota osaavan. Nuo käskyt voivat olla esimerkiksi puolan tai japaninkielisiä komentoja joilla koiraa käskytetään tekemään asioita, mitä se ei normaalisti suomeksi annetuilla komennoilla tekisi. Kyseiset käskyt voivat olla sellaisia, että koira ryhtyy sitten etsimään väkijoukosta aseistettuja henkilöitä sekä eliminoi nämä. Tuollainen koira esitellään kirjassa “Boys From Brazil”, missä koirille on opetettu komennot “ketsuppi”, ja “sinappi”, jotka sanotaan valmistavan osan jälkeen. Tuolloin ne käyvät ihmiseen kiinni.