Kuosit ja tuotteet

Päivitän sivua, joten tänne on tulossa lisää kuvia.

Omina tuoteryhminään tulen nettisivuillani esittelemään myös uniikit tilattavat tekstiiliteokset sekä LOIHDITUT -tavaramerkkini alle kuuluvat tuotteet.


  1. Arkeologin päiväuni (turkoosina tai sinipunaisena)

Kuosin kuvaus:

Ruukut toistuvat kankaalla ja nousevat esiin unenomaiselta harsomaiselta pinnalta. Emme tiedä, mitä ruukuissa on ennen kuin uskallamme kurkistaa... Ruukku on symboli unelmalle, haaveelle tai toiveelle, jota kohti voi ja kannattaa kulkea. Toisaalta kankaassa ruukut ovat tavallaan kuin ihmisiä, joita emme tunne ennen kuin kohtaamme. Lukemattomat säikeet yhdistävät ne toisiinsa ja näkymättömien purojen virta hakeutuu uusiin uomiin synnyttäen aina esiin jotain uutta.

Myynnissä tästä kuosista:

  • Pussilakanat ja tyynyliinat

Pussilakanat ja tyynyliinat on tulostettu tekemäni raportin mukaan Aitoossa ja ommeltu valmiiksi tuotteiksi Lempäälässä. Materiaalina on saksalainen BCI-sertifioitu puuvilla. Pussilakanan toinen puoli on valkoinen, jonka voi halutessaan kääntää esiin.

Sekä turkoosia että sinipunaista kuosia voi tilata minulta metritavarana myös muille kangaslaaduille. Suosin kuitenkin vain mahdollisimman ekologisia vaihtoehtoja.

Vinkkinä, että mielestäni turkoosin vihreä kangas sopii todella hyvin tilaan, jossa on viherkasveja. Kuosi voisi sopia hyvin myös huonekalujen verhoilukankaaksi.

Tiedustelut ja tilaukset:

vanhavaahtera@gmail.com tai p. 045-2195630

2. ja 3. Unipolku sinisenä tai vihreänä

(Kuten voi huomata, vihreä ja sininen kuosi eivät ole keskenään samanlaiset)

Kuosin kuvaus:

Kuosi perustuu ottamaani valokuvaan polusta ja sen kauniista pinnasta. Erikoistuessani värjäykseen ja viimeistykseen design-tekstiililiopinnoissani, valotin kuosista ensimmäisen version silkkipainoseulalle ja painoin kankaan käsityönä kierrätyskankaalle, jonka olin ensin värjännyt. Oheisesta linkistä pääset tutustumaan kyseiseen projektiin tarkemmin. sites.google.com/view/sonjamantere/dyeing-techniques . Kuosi lähti elämään ja suunnittelin siitä raportin painettavaksi myös isommalle kankaalle. Laadukkaan painotyön olen halunnut teettää suomalaisena työnä Aitoossa.

Myynnissä tästä kuosista :

Tästä kuosista minulla on myynnissä Lempäälässä ommeltuja tyynyliinoja ja itse ompelemiani pussukoita. Kangas on ensin tulostettu saksalaiselle BCI-sertifioidulle puuvillalle.

Olen myynyt tätä kuosia hiukan erinäköisenä versiona myös uniikkina nukkumatyynyliinana LOIHDITUT- tavaramerkkini alla. Valmistan tällöin tyynyliinan asiakkaalle itse käsityömäisesti ylijäämäkankaalle tai kierrätetylle, mutta uudenveroiselle materiaalille.

3. Talot

Kuosin kuvaus:

Inspiraationsa tämä suunnittelmani kuosi on saanut vanhasta talostamme ja sen alkuperäisestä rakennepiirustuksesta vuodelta 1907. Kuosissa on maalauksellinen pinta, jossa toistuu vanhan talomme piirretty kuva-aihe. Isona pintana kangas muuttuu abstraktiksi.

Myynnissä:

Tästä kuosista tulee myyntiin pussilakanoita ja tyynyliinoja, jotka ovat samaa materiaalia kuin esim. Arkeologin päiväuni ( ks. ylempää).

Mielestäni Talot-kuosi sopisi hyvin myös verhokankaaseen tai verhoiluun.

4. Suojat

Myynnissä:

Suojat -kuosista on myytävänä ompelemiani pussukoita.

6. Sade kaupungissa

7 . Yhdessä

Myynnissä:

Sade kaupungissa -kuosi on tarkoitettu muun muassa koristetyynyn päällisiin ja Yhdessä -kuosista minulla on pian myynnissä ompelemiani pussukoita.


8. Sellot

9. Oma kukka 10. Vanha Vaahtera kuosi

Kuosien Oma kukka ja Sellot kuvaus:


Myös Oma kukka -kuosin ensimmäisen version olen tehnyt käsityönä. Kuosin värit sointuvat maalaispihapiirien punamultaisiin rakennuksiin. Kuosi on toisaalta tunnelmaltaan myös jouluinen.
Vanha Vaahtera- kuosissa on pihamme vanhan vaahteran siluetti. Kuosissa puu muistuttaa tummalle taivaalle hetkeksi piirtyvää salamaa.

Myynnissä:

Molemmista kuoseista minulla on myynnissä pussilakanoita ja tyynyliinoja, jotka ovat samaa materiaalia kuin esimerkiksi Arkeologin päiväuni. (ks. yllä)