VALKOLAN KYLÄN LIIKKIS
Rakennettu v. 2019 Valkolan koulun pihapiiriin, osoitteeseen
Puralanharjuntie 76, 41360 Valkola
SPONSORIT,
AVUSTUKSET:
Hanketarinoissa kerrotaan yhteisöistä, jotka ovat kehittäneet maaseudun palveluita, viihtyisyttä ja elinvoimaisuutta maaseutuohjelman rahoituksen avulla.
Vau, miten vaikuttavia hankkeita! – Liikkis liikuttaa Valkolan kylällä
Lue koko juttu Leader keski-suomen sivuilta TÄÄLTÄ
VALKOLAN LIIKKIS
Kylän yhteinen kehonpainoharjoittelu- ja parkour-paikka
Kaikkien kyläläisten käyttöön valmistunut Liikuntapuisto Liikkis odottaa käyttäjiä Valkolan koulun piha-alueella.
Liikkis on parkour- ja liikuntapuisto ja se mahdollistaa hyvin monipuolisen liikunnan ihan koko perheelle. Siellä voi harjoitella Parkouria sekä tehdä hyvin monipuolisia kehonpainoharjoitteita.
Liikkiksen rakennusvaiheessa hankittiin sinne jokusia erilaisia kuntoiluvälineitä. Välineistä pidetään huolta tällä hetkellä talkoovoimin ja toivomme, että ne säilyvät ehjinä ja kohottavat kuntoamme vielä pitkään. Välineet sijaitsevat Liikkiksellä olevassa lukollisessa kaapissa. Kaapin lukkoon avainkoodin saa ilmoittautumalla Liikkiksen WhatsApp-ryhmään.
Liikkiksellä pidetään kuntoilutreenejä WhatsApp-ryhmässä sovittuina ajankohtina ja treeneille on aina löytynyt vetäjä porukastamme. Tällä hetkellä on sovittu, että kävisimme porukalla treenaamassa sunnuntaisin klo 16. Treeneistä, niiden peruuntumisesta ja mahdollisista muista yhteisistä treeniajoista saa tietoa liittymällä Liikkiksen WhatApp-ryhmään. Kannattaa tulla ainakin kerran porukkatreeneihin, niin näet mihin kaikkeen puistomme taipuu! Yhteiset treenimme ovat aina koko perheen treenejä, eli kaikki mukaan!
Liikkiksen WhatsApp-ryhmään voi liittyä vain täysi-ikäiset, jotka sitten voivat tiedottaa asiasta alaikäisille ja siten ovat vastuussa esim. liikuntavälineistä. WhatsApp-ryhmän numero löytyy Liikkiksellä olevan kaapin ovesta.
Liikkis rakennettiin kyläläisten voimin, mutta nyttemmin sen ylläpidosta vastaa Laukaan kunta. Jos huomaat puistossa huomautettavaa, otathan yhteyttä sinne.
Monet parkour-osaajat ovat jo käyneet testaamassa puistomme ja se on saanut erinomaiset arviot! Voinemme sanoa, että meillä on Suomen paras ulkoliikuntapaikka.
Kaikki innolla hyödyntämään ainutlaatuista Liikkistä!
Kaikki innolla hyödyntämään ainutlaatuista Liikkistä!
VALKOLAN LIIKKIS 2019
eli Kylän yhteinen kehonpainoharjoittelu- ja parkour-paikan
AVAJAISET
vietettiin lauantaina 7.9. klo: 9 - 12
Paikalla oli mukavasti ihmisiä ja kunnanjohtajakin saapui paikalle juhlistamaan hienoa talkootyön saavutusta.
Kunnanjohtaja sanoikin suunnilleen näin että: kun kunta ei tällaisiin pysty on hienoa nähdä että kylät ja sen ihmiset pystyvät!
HYVÄ ME! HYVÄ VALKOLA!
VALKOLAN LIIKKIS 2019
eli Kylän yhteinen kehonpainoharjoittelu- ja parkour-paikka on valmis!
Upeata työtä muutaman viikon valmistelujen sekä neljän aktiivisen talkoopäivän aikana kaikilta talkoolaisilta.
Tällä valmiilla työllä pystymme näyttämään että tästä kylästä on vaikka mihin!
KIITOS TALKOOLAISET SEKÄ KAIKKI MUUT APUA ANTANEET TAHOT, ilman teitä tämä olisi ollut mahdotonta!
SUURI KIITOS!
Kuva: Marika Peltonen
elokuu 2019
1.8. neljäs talkoopäivä
"Harjakaisia" vietettiin viimeisen päivän iltana.
Lapset pääsi testaamaan rataa. Juotiin limsaa ja paistettiin makkaraa.
Tarjottavat lahjoitti K-Supermarket Laukaa, Suuri kiitos!!
SIINÄ SE NYT ON!
Kuvat: Marika Peltonen
heinäkuu 2019
31.7. kolmas talkoopäivä
Kuvat: Marika Peltonen
30.7. toinen talkoopäivä
(koululla & Harisen montun hallilla)
Kuvat: Marika Peltonen, Arttu Peltonen
29.7. Ensimmäinen talkoopäivä
(koululla & Harisen montun hallilla)
Kuvat: Marika Peltonen
Valmistelutalkoita pidettiin useammat, tässä kuvia muutamien päivien tuotoksista:
27.7.2019
Kuva: Jani Rossi
23.7.2019
Kuvat: Jani Rossi
18.7.2019
Kuva: Arttu Peltonen
Kuva: Arttu Peltonen
La 13.7. ENSIMMÄISET VALMISTELU TALKOOT
Valmistelutalkoot on tärkeitä että voidaan alkaa rakentaa heti varsinaisena talkoopäivänä eli 29.7.
Lauantaina talkoot eteni hyvin.
Tehtiin sahauksia, porauksia ja loveamisia.
Paikalla oli talkoiden ajan 7 - 11 henkeä sekä koira.
Alla muutama kuva lauantain talkoista:
Seuraavat valmistelu talkoot torstaina 18.7. klo: 16.00 Harisen montun hallilla.
Kuvat: Marika Peltonen
LIIKKIS PROJEKTI ETENEE
Kylän yhteinen kehonpainoharjoittelu- ja parkour-paikka rakennetaan koulun piha-alueelle tänä kesänä.
Ensimmäiset talkoot pidetään tulevana lauantaina 13.7 klo 12 alkaen Harisen hiekkamontun hallilla.
Kaikki ovat erittäin iloisesti tervetulleita, ei tarvitse olla rakennuskokemusta.
Työvaatteet, hanskat ja työkaluja (porakone, ruuvimeisseli, saha tms) mukaan. Ilman työkalujakin saa tulla. :)
Jos haluat lisätietoja paikasta tai haluaisit tulla mukaan talkoisiin, mutta nyt lauantaina et pääse,
laita viestiä tai soita Marika Peltoselle p.0504432380
Talkoita järjestetään porukalle sopivan aikataulun mukaan useampia seuraavan kahden viikon kuluessa.
Toivomme runsasta osanottoa. :)
terv. Valkolan Liikkiksen puuhaporukka
KESÄKUU 2019
Tilannepäivitystä Liikkiksestä.
Suunnittelijalta on saatu suunnitelmaa ja materiaalimääriä. Vielä jokusia tietoja puuttuu mutta ne saadaan piakkoin.
Sen jälkeen tarvikehankinnat kilpailutetaan ja varmasti heinäkuun alussa tarvikkeet voi hakea ja kasaaminen alkaa.
Suunnitelma näyttää erittäin hyvältä ja on monipuolinen. Siihen lisättiin betonijaloilla oleva tasapainoteline, jotta taitavilla hitsareillammekin olisi tekemistä.
Kaikki tarvittava rautatavara (määrämittaan leikattuna) on saatu lahjoituksena,
Kiitos
Homma etenee siis hyvin ja kohta päästään puurtamaan.
Ihanaa juhannusta kaikille!
TOUKOKUU 2019
Liikkis projekti liikahti liikkeelle kun saatiin tietoa lahjoittajista sekä talkoolaisista.
Nuorisoseura lupautui järjestämään talkolaisille muonituksen.
Mukaan saa edelleen tulla kaikki innokkaat talkoolaiset.
Talkoista sekä mahdollisista lahjoitusmateriaaleista voi olla yhteydessä Marika Peltoseen p. 0503567238
HUHTIKUU 2019
Laitoimme kyläläisille oheisen viestin monen eri kanavan kautta:
Hei Valkolan kyläläiset
Olemme saaneet ison rahan Jyväsriiheltä oman koulumme pihalla sijaitsevan ulkoilualueen rakentamiseen. Raha haettiin koulun oppilaiden ja kyläläisten toiveiden mukaisesti liikunta-alueen rakentamiseen. Koska valmiiden ostettavien laitteiden hinnat ovat niin kovia, kannattaa ne rakentaa talkoilla itse. Jotta saisimme koko kylälle hienon ja monipuolisen liikuntapaikan, joka palvelisi kaikkia kylällämme, tarvitsisimme nyt seuraavia asioita:
- Erilaisia isoja rakenteita saa lahjoittaa puistoon. Rakenteet voivat olla esim. isoja kiviä, kaivonrenkaita, betoniputkia jne. käytännössä kaikkea isoa ja tukevaa, millä voisi kiipeillä.
- Innokkaita talkoolaisia, jotka voisivat jo etukäteen pitkin kesää rakentaa ja kasata puiston rakenteita (käytännössä puupalkkien loveamista, poraamista, yhdistämistä jne. Ehkä vähän hitsaamista…). Kaikkien tähän ilmoittautuneiden ei tarvitse tietenkään olla paikalla joka kerta. Mitä enemmän porukkaa saadaan kasaan, sen vähemmän se tarkoittaa hommia yhdelle. :)
- Jonkinlaisen katetun tilan, jossa rakentamista voisi tehdä pitkin kesää. Onko sinulla joku tallinperä tai vanha aitta tms. mitä voisimme käyttää?
Näistä edellisistä haluaisimme mielellämme tiedon mahdollisimman pian. Rakenteiksi sopivat lahjoitukset pitäisi saada tietoon, jotta voimme ottaa ne huomioon suunnitelmissa.
Talkoolaiset pitäisi saada kasaan mahdollisimman pian, jotta he voivat sitten keskenään sopia sopivat aikataulut, milloin hommaa edistävät. Mitään suurempia taitoja ei kaikilla tarvitse olla, porukalla varmasti osataan ja pystytään.
Ilmoitathan itsesi mukaan tai sinulla olevan rakenteen hetipian Marikalle (0503567238) tai vastaamalla tähänviestiin. Laita siihen puhelinnumerosi, joka sitten toimitetaan Marikalle.
Huomaattehan, että tästä puistosta on erityistä hyötyä koko kylällemme, joten toivon, erittäin paljon vapaaehtoisia ilmoittautumaan.
- Lisäksi tarvitsemme Talkoolaisia 29.7 alkaen tekemään ihan puiston asennushommia ja maanrakennustöitä kaivinkoneen avuksi. Koko viikoksi ei tarvitse sitoutua. Ilmoitatha, jos on edes pieni mahdollisuus, että pääset paikalle.
Tähän alustavia kiinnostuksia voi myös ilmoittaa samalla tavalla kuin edellisiäkin. Tämä ei sido mitenkään vielä ja ei tarvitse olla varma pääseekö paikalle, mutta olisi kiva saada tieto ihmisistä, jotka ehkä pääsevät paikalle….
Hommaa tarvitaan nyt mukaan sekä rakentajia ja puuhaajia, että sitten huoltoporukkaa esim. tekemään lounasta talkoolaisille.
Odottelemme paljon ilmoittautumisia vapaaehtoishommiin. Nyt on mahdollisuus päästä kehittämään meidän kyläämme yhteisellä tekemisellä. Toivottavasti mahdollisimman moni lähtee mukaan.
Olemme saaneet ison rahan (9000 euroa) ja jos talkoolaisia ei löydy, jää se käyttämättä…. Toivon siis todella, että saamme porukan kasaan.
Terveisin, Valkolan kylän liikkiksen puuhatoimikunta
HELMIKUU 2019
Viritystä kylille 12 yhdistyksen voimin
JyväsRiihen hallitus puolsi kokouksessaan 13.2.2019 rahoitusta 12 yhdistykselle erilaisiin kalusto- ja rakennushankkeisiin, joiden yhteenlaskettu kustannusarvio on 108 900,70 €.
Hankkeisiin kohdistuva tuki on 60 %, yhteensä 65 340,42 €.
Rahoitusta saaneet yhdistykset:
CC Picaro: Turvallista pyöräilyä Laukaassa
Höytiän Kyläyhdistys ry: Sydäniskuri
Keljon hirvimiehet ry: Sallaajärven lahtivaja
Laukaan Sosiaalidemokraattinen Kunnallisjärjestö ry: Savion lavan laiturihanke
Lievestuoreen Partiolaiset: Laavu
Maahinkylän metsästysseura ry: Kota-Maahinen
Moksi ry: Moksin lähiliikuntapiste
Pohjoisen Korpilahden yhteistyöyhdistys: Pokon ulkoilualueet kuntoon - tervetuloa luontoon
Saukkolan kyläseura ry: Saukkolan simpauttaja - kyläläisten yhteiseen käyttöön
Tanssi- ja Voimisteluseura Illusion Vaajakoski ry: Voimistelutoimintaa lähelle harrastajia
Valkolan Jahti ry: Kylmäkone
Valkolan Kyläyhdistys ry: Valkolan kylän liikkis
VALKOLAN KYLÄN LIIKKIS
on koko kylän yhteinen projekti
Projektissa on meidän kylältä mukana
Valkolan kyläyhdistys,
Valkolan nuorisoseura,
Valkolan koulu sekä
Valkolan kyläläiset.
Tule mukaan talkoisiin että saadaan meillekin oma leikki-/liikuntapuisto.
TERVETULOA!