Vauhtikoira Areena

Vauhtikoira Areena

Vauhtikoira Areena on rakennettu syksyllä 2015, alustana on Juta Grass Playcomfort ja joustinkerroksena on 15mm solumuovimatto.

Areenan pinta-ala on n.2600m2


Ohjeistus hallin käyttäjille:

HALLIN SIISTEYS & KOIRA

  • Käytä koirasi lenkillä aina ennen halliin tuloa.
  • Etenkin nuoret koira on hyvä käyttää ulkona myös treenien välissä.
  • Halli ei ole tarkoitettu koiran turkin hoidolle, joten harjaaminen, trimmaaminen yms. on kielletty.
  • Koirat juotetaan siten, ettei alustalle läiky vettä. Muuta juomaa kuin vettä, ei halliin saa viedä.
  • Jos treenin ajaksi haluaa viedä koiralle häkin, on huolehdittava että sen alla on suoja (routamaton pala, ruohomaton pala tms.) ja häkki viedään oman treenin jälkeen pois.
  • Jos koirallasi on tapana merkkailla, suosittelemme käyttämään koiralla hallissa housuja/merkkaussuojaa.
  • Juoksuiset koirat voivat osallistua harjoituksiin edellyttäen että käyttävät juoksusuojia.
  • Sisääntulot, ovenpielet, parkkipaikat tms. hallin lähialueet on pidettävä siistinä, eikä niihin saa koiriaan ulkoiluttaa.

HALLIN YLEISESTÄ KÄYTÖSTÄ

  • Halli on pidettävä siistinä.
  • Roskat, karvatupot, yms. on huolehdittava roskakoriin.
  • Tekonurmen päälle ei saa laittaa tuoleja/penkkejä/häkkejä ilman suoja-alustaa (routamaton pala, ruohomaton pala tms.).
  • Maton alla oleva joustokerros on routamattoa, joka ei ime vettä. Tämä tarkoittaa sitä, että matolle ei saa kaatua mitään nestemäistä ainetta.
  • Talvella lumiset, kesällä hiekkaiset, kengät on tömisteltävä hyvin ennen hallin menoa.
  • Palauta käyttämäsi tavarat siistissä järjestyksessä takaisin paikoilleen.
  • Viimeisenä lähtevä tarkastaa että KAIKKI ovet ovat lukossa ja sammuttaa valot.

SOTKUSAKKO

  • Jos vahinko kaikista varotoimista huolimatta sattuu, peritään siitä 10 euron suuruinen Sotkusakko (pissa, kakka, sylki, nuuska, nestettä läikkyy jne, mikä vahingoittaa mattoa).
  • Siivoa itse sotkusi heti pois.
  • Maksa sotkusakko 10 euroa/sotku Tornion Kennelkerhon tilille: FI74 4600 0010 2896 31, kirjoita viestikenttään teksti: Sotkusakko/sukunimesi.


Tehdään kaikkemme, että halli ja sen ympäristö pysyy siistinä.

Lähtökohtana hallissa ololle on sama kuin meidän jokaisen kotona: sisälle ei tarpeita tehdä!

Toivotamme hyviä treenejä upeissa tiloissa kaikille harrastajille!

TorKK Johtokuntokunta ja TorkkCenterin hallitus