Elämän jalo totuus

Seuraavan ajatuksen keksin 27. päivän kesäkuuta 2011 jälkeisenä yönä, jolloin en saanut tippaakaan nukutuksi:

Maailmankaikkeus on kaksinainen: se antaa täsmälleen yhtä paljon aihetta olla uskonnollinen kuin uskonnoton. Tämän vuoksi teodikea-ongelma eli kysymys siitä, miksi rakastava Jumala sallii pahan, kärsimyksen ja epäoikeudenmukaisuuden kohdata luotujaan, menettää mielekkyytensä.

Vakavaa höpötystä: "Siihen aikaan minä olin todella viisas ja ymmärsin kaiken"

PS. Ensimmäinen äkillisistä hengellisluontoisista kriiseistäni oli ollut vuonna 1993 tapahtunut kristinuskon perusasian tajuaminen. Vuonna 2016 taas olin ruvennut ajattelemaan, että Kristuksen sovitustyön ja Pyhän hengen voiman takana ei välttämättä olekaan toimivaa Jumalaa, vaan että kyseessä saattaa olla pelkästään hyvää tekevä psykologinen ilmiö. Vuonna 2021 olin tullut siihen tulokseen, että ei edes tarvita turvautumista Kristuksen sovitustyöhön. Riittää, että tajuaa, että ihminen ei kykene muuttamaan itseään moraaliseksi eikä motiivejansa puhtaiksi. Eikä hänen pidä sellaista yrittääkään. Ihminen muuttuu yrityksestään riippumatta, jos muuttuu. Siteeraan lopuksi Jeesus Nasaretilaista: "Mikä on ihmiselle mahdotonta, on Jumalalle mahdollista."