Tällaisen sivun kirjoittaminen ei ole kovin modernia saatikka varsinkaan hyödyllistä, mutta välillä sitä tekee mieli tehdä kaikenlaista vähän hullumpaakin.

Välttämätön esipuhe

Lapuan liike oli isänmaallisuutta kannattava ja nurkkakuntaista puoluepolitikointia vastustanut marxilaisuuden vastainen vuodesta 1929 vuoteen 1932 vaikuttanut kansanliike.

Kansanliikkeen ideologisena pohjana ja historiallisena taustana oli Suomen sisällissota ja muut vuosien 1917–1918 tapahtumat sekä Neuvosto-Venäjän vuoden 1917 lokakuussa tapahtunut ja sitä seuranneen marxistileninistisen diktatuurin Neuvostoliiton vuonna 1922 tapahtunut perustaminen. Neuvostoliiton järjestelmän kannattajat eli bolshevikit eli marxistileninistit eli tuttavallisemmin kommunistit järjestivät valkoisten puolella olleita työläisiä kohtaan Suomessa työmaaterroria. Lapuan liike ryhtyi synnyttyään kitkemään sitä.

Kommunistit myöskin järjestivät lakkoja sellaisilla tehtailla ja telakoilla, joissa tuotettiin hyödykkeitä valtion tarpeisiin. Kommunistit saivat Neuvostoliitosta lakko-ohjeita rahallisten lakkoavustusten kera.

Tämä kaikki herätti närää ei-kommunisteissa.

Liike syyllistyi myös poliittiseen väkivaltaan, mukaan lukien joihinkin murhiin. Väkivalta herätti toisaalta vastustusta laajoissa kansalaispiireissä. Myöskin liikkeen sisälle syntyi maltillisten ja radikaalien välistä köydenvetoa.

Lapuan liikkeelle Valkoinen Suomi oli tavoiteltava ihanneolotila, kun taas maltillisille ei-sosialistisille puolueille se oli vain väliaikainen siirtymävaihe.

Vuonna 1930 osa liikkeestä järjestäytyi järjestöksi nimeltä Lapuan Liike Ry. Tämä järjestäytynyt osa liikettä kannatti sosialidemokraattisen liikkeen lakkauttamista ja oli muutenkin melko radikaali. Järjestö kannatti vahvaa hallitusvaltaa, minkä varmistamiseksi se ehdotti siirtymistä enemmistövaalijärjestelmään.

Presidentti K. J. Ståhlbergin tultua vaimonsa Esterin kanssa pakkokyyditetyksi 14. lokakuuta 1930 Kulosaaren kodistaan Joensuuhun sen vuoksi että Ståhlberg oli esiintynyt oikeistoradikaalia toimintaa vastaan, Maalaisliitto, Kansallinen edistyspuolue ja Ruotsalainen kansanpuolue perustivat Lapuan liikkeen väärinkäytösten vastaisen laillisuusrintaman. Sosialidemokraatit tukivat ulkojäsenenä rintamaa.

Helmikuussa 1931, presidentinvaalitaistelun ollessa kuumimmillaan, lapualaisten pää-äänenkannattaja Aktivisti-lehti kehotti murhaamaan presidentti Ståhlbergin. Sisäministerin määräyksestä kyseisen numeron painos takavarikoitiin, mutta päätoimittaja Vihtori Kosolaa ei uskallettu pidättää.

Laittomuuksien ohella liikkeen kannatusta laski se, että heidän tavoitteensa oli yksi toisensa jälkeen toteutettu. Liikettä alettiin pitää turhana, kun kommunismi oli nujerrettu, porvarillinen hallitus pystytetty, työmaaterrori poistettu ja P. E. Svinhufvud valittu presidentiksi.

Järjestö lakkautettiin vuonna 1932 tapahtuneen Suomen demokratialle potentiaalisesti vaarallisen nk. Mäntsälän kapinan, jota Kokoomus-puolue tuki, jälkeen. Kapina onnistuttiin lopettamaan suhteellisen väkivallattomalla tavalla, mikä on Lapuan liikkeen rivijäsenille oikeastaan kunniaksi, vaikka minä en muuten liikkeestä pidäkään. Valkoisen Suomen oman miehen, presidentti Svinhufvudin 3. maaliskuuta 1932 pitämällä radiopuheella, jossa hän vetosi suojeluskuntalaisiin, oli kapinan kukistumisessa merkittävä rooli.

Lapuan liikkeen johtaja Vihtori Kosola palasi vankeudesta 20. lokakuuta 1932 Lapualle, ja tapahtuma oli suuri kansanjuhla. Liikkeen perintöä jatkamaan perustettiin Isänmaallinen kansanliike 5. kesäkuuta 1932. Puolue aloitti toimintansa 14. kesäkuuta 1932 edustajainkokouksessa Lapualla. Isänmaallinen kansanliike piti edelleen puolueohjelmassaan tavoitteenaan sosiaalidemokratian kitkemistä, mutta toimi puolueena demokratian ja parlamentarismin pelisäännöin edeltäjänsä taustasta huolimatta. IKL oli vain eduskuntapuolue muiden joukossa korostaessaan laillisuutta, parlamentarismia ja demokratiaa. Tämä ärsyttikin monia vanhoja Lapuan liikkeen suoran toiminnan huligaaneja.

IKL:n nuorisoliitto Sinimustat sekaantui Viron äärioikeiston vallankaappaussuunnitelmiin. Tämä herätti Suomessakin suurta vihastusta, ja järjestö kiellettiin. IKL perusti tilalle saman tien uuden nuorisojärjestön nimeltä Mustapaidat.

Vuonna 1938 sisäministeri Urho Kekkonen piti yhtä tärkeänä IKL:n kuin Kommunistisen puolueen kieltämistä, joka oli tapahtunut aikaisemmin, kansallisen yhtenäisyyden säilyttämisen kannalta kansainvälisen tilanteen kiristyessä. Hankkeen juridinen pohja oli hyllyvä. Lopulta IKL saatiin kiellettyä vasta toisen maailmansodan loppuselvittelyissä, kun Liittoutuneitten valvontakomissio so. marxistileninistinen totalitaristinen diktatuuri Neuvostoliitto vaati sitä.

Tulin tässä lukeneeksi IKL:n ohjelman vuodelta 1932. Vaikka Suomi ja Suomen tilanne ovat varsin toisenlaisia tätä nykyä, olen vakavissani miettinyt sitä, missä määrin voisin kannattaa IKL:n kaltaista puoluetta. Mitä hyvää mielestäni puolueessa oli, ja mitä pahaa.

Melko pitkälle olen sitä mieltä, että IKL:n isänmaalliskansallinen linja oli hyvä. Pidän myös sen puoluevallan vastaisuudesta. Toisaalta oma poliittinen maailmankatsomukseni on hyvin paljon liberaalimpi kuin IKL:llä. Kannatan laajaa sananvapautta, uskonnollisten yhdyskuntien ja valtion eroa ja radikaalin kriittistä uskonnonvapausjärjestelmää.

Mutta alle olen kommentoinut osoitteesta www.fsd.uta.fi/pohtiva/ohjelmalistat/IKL/291 löytyvää IKL:n vuoden 1932 puolueohjelmaa soveltuvilta osin:

IKL:n vuoden 1932 ohjelman arvostelu

PERUSOHJELMA

Isänmaallinen kansanliike, joka lähtee samalta pohjalta kuin 1930 valtava kansannousu, asettaa lopulliseksi päämääräkseen kansallisesti sisään ja ulospäin voimakkaan Suomen luomisen.

Mielestäni vuoden 1930 "valtava kansannousu" oli vähemmän kiva, koska yhdistysmuotoon järjestäytynyt Lapuan liike syyllistyi väkivaltaan ja sillä uhkaamiseen ja yritti lopulta kukistaa laillisen hallitusvallan vuoden 1918 punakapinallisten tapaan.

Mutta kansallisesti sisään ja ulospäin voimakkaan Suomen luomisen ajatus miellyttää minua kyllä.

Sen toteuttamiseksi kansanliikkeen lähimpänä tarkoituksena on:

1) lujan valkoisen rintaman luominen vapaussodan saavutusten turvaamiseksi, maan itsenäisyyden ja vapauden varjelemiseksi;

Periaatteessa kannatan tätä. Vaikka itse käyttäisin konfliktistamme nimitystä kansalaissota tai sisällissota.

2) leppymätön taistelu ei ainoastaan kommunismia vaan myöskin maalle yhtä vaarallista, luokkavihaa lietsovaa, isänmaallista ajatustapaa vieroksuvaa, uskonnollista ja kansallista henkeä halveksivaa kansainvälistä sosialismia vastaan; 

Itsekin kannattaisin myös mieluummin luokkien välistä yhteistyötä ja niiden välisiä järkeviä kompromisseja kuin luokkataistelua, jos sillä saataisiin aikaan parempi Suomi ja maailma. Marxilaisuudessa on minusta pahinta se, että se halveksii etiikkaa. "Tieteellisen sosialismin" perustaja Karl Marx itse aikoinaan antoi ymmärtää huolehtivansa ainoastaan eduista. Marxilaisuudessa on ajateltu, että taloudellinen perusta luo yhteiskunnallisen ylärakenteen eli arvot ja maailmankuvan. Pahimmillaan marxilaisuus tarkoittaa sitä, että jos päämäärä on aatteen mukaisesti hyvä, niin vaikka raiskaukset hyväksytään, jos niiden katsotaan edistävän päämäärään pääsemistä. Tällaisen jesuiittamoraalin omaksuivat ennen kaikkea Marx itse ja hänen kuolemansa jälkeen marxistileninistit. Mutta silti uskon, että Marxin työtä motivoi myös aito suuttumus työväestön ihmisten kokemasta syvästä yhteiskunnallisesta epäoikeudenmukaisuudesta, vaikka hän yritti sekä muilta että itseltään peittää tämän motiivin.

Nykyaikainen sosialidemokratia kuitenkin turvautuu myös eettisiin määrittelyihin, joten en katso, että ainakaan tämän päivän sosialidemokratiaa kannattaisi lakkauttaa.

3) maan puolustuslaitoksen, sekä armeijan että suojeluskuntien, tinkimätön tukeminen ja kehittäminen;

Tätä kannatan ehdottomasti, kunhan ei mennä niin suuriin taloudellisiin satsauksiin puolustuslaitokseen kuin esim. Venäjällä, Turkissa tai Pohjois-Koreassa.

Niin, ja lisäksi kannatan Suojeluskuntajärjestön uudelleen perustamista. Jatkosodan jälkiselvittelyissä Neuvostoliitto vaati Suomea lakkauttamaan kaikki fasistiset puolueet ja järjestöt, mutta fasistinenhan Suojeluskuntajärjestö ei ollut. Eikä natsistinen.

Neuvostoliitolla oli asiassa kyllä ketunhäntä kainalossa, sillä Suojeluskuntajärjestön maanpuolustuskasvatuksella oli ollut sormensa pelissä siinä, että Suomi pärjäsi niin hyvin kuin pärjäsi Neuvostoliiton vuonna 1939 marraskuun 30. päivänä aloittamassa Talvisodassa ja sen jatkossa Jatkosodassa.

Lisäksi voitaisiin perustaa uudelleen Lotta Svärd ja ottaa uudelleen käyttöön alkuperäinen vuodelta 1918 peräisin oleva Suomen ilmavoimien tunnus. Ja panssarivoimissa käytössä ollut tunnus.

4) kansalaisten työrauhan turvaaminen ja siinä tarkoituksessa erittäinkin valkoisen työmiehen työvapauden ja hänen työnsaantimahdollisuuksiensa edistäminen;

Tämä kohta liittyy siihen, että kansalaissodan jälkeen marxistileninistit harjoittivat työmaaterroria toisinajattelevia tai kansalaissodassa valkoisten puolella olleita työläisiä kohtaan. Joten periaatteessa kannatan tässä lausuttuja ajatuksia.

"Valkoisella" ei siis ässä viitata rotuun, vaan laillista hallitusvaltaa kannattavaan.

Mutta tietenkin tulee pitää huolta siitä, että työläiset saavat elämiseen riittävän palkan ja että työsuojelusta on myös huolehdittu.

5) isänmaan etuja vaarantavan ja yhteiskuntaa heikentävän puoluemielen ja puoluejuonittelun hävittäminen sekä hallituksen vallan lisääminen ja paremman vallanjaon aikaansaaminen hallituksen ja eduskunnan välillä; 

Puoluemielen ja puoluejuonittelun hävittämistä kannattaisin minäkin, siis jos se suinkin vain on mahdollista.

Mitä tulee tuohon jatkoon, niin yhdysvaltalaismalliseen vallanjakoon voitaisiin periaatteessa hyvin siirtyä. Sellainen toiminee hyvin vakiintuneessa demokratiassa. Itse vain kannattaisin sellaista, että hallituksen johtajan valitsisi eduskunta, koska hänen valitsemisensa vaaleilla tulisi liian kalliiksi. Viittaan tässä Yhdysvaltojen kokemukseen.

6) nykyisen vaikean tilanteen johdosta kärsimään joutuneiden kansalaispiirien, erittäinkin maataviljelevän väestön toimeentulomahdollisuuksien parantaminen. 

Tuohon aikaan oli juuri vallalla hirvittävä vuonna 1929 Wall Streetin pörssiromahduksesta alkunsa saanut maailmanlama. IKL kannatti ilman omaa syytään kärsimään joutuneitten kansalaisten tukemista, ja se on minusta hienoa.

TOIMINTAPERUSTEET

Järjestö rakentuu sille periaatteelle, että yksilön oikeudet riippuvat velvollisuuksien täyttämisestä ja että yksilön velvollisuudet ovat suuremmat kuin hänen oikeutensa, jotka ehdottomasti ovat alistettavat kokonaisuuden etua ja tarpeita palveleviksi: Isänmaan yhteinen etu ryhmäetujen ja yksityisetujen yläpuolelle. 

Minun mielestäni täytyy kyllä olla olemassa oikeuksia, jotka ovat riippumattomia siitä, täyttääkö yksilö velvollisuuksiaan. Sellaisia kuten sananvapaus (linkin takana oma blogikirjoitukseni siitä).

Silti minusta isänmaan yhteinen etu ryhmä- ja yksityisetujen yläpuolella kuulostaa hyvältä arvolta.

1. Kaikki Suomen heimot on liitettävä yhdeksi suureksi Suomeksi kansojen itsemääräämisoikeuden perusteella. 

Nykyään tämä olisi myöhäistä. Ikävä, ettei sitä voitu tuolloin toteuttaa. Tärkeänä esteenä sille oli itänaapuri, marxistileninistinen diktatuuri Neuvostoliitto. Tosin tsaarin Venäjäkin olisi kyllä vastustanut tässä suhteessa kansojen itsemääräämisoikeuden periaatetta. Ja muussakin suhteessa kyllä.

2. Suomen kansalainen on vain se kansakunnan jäsen, joka tunnustaa kuuluvansa kansaamme yhteisen veri-, kohtalo- ja kulttuurisitein. 

Aivan näin, kunhan Suomen kansalainen saisi olla niin intiaani kuin neekerikin.

3. Vain Suomen kansalaisella on oikeus päättää valtakunnan ja yhteiskunnan asioista ja laeista. Virkoja ja toimia täytettäessä ja julkisia tehtäviä annettaessa eivät saa määrätä puoluenäkökohdat vaan ratkaisevana henkilövalinnassa täytyy olla kyky, pätevyys ja koeteltu kansalaiskunto. Sen tähden on vapauduttava puolueryhmien itsevaltiudesta. 

Mitä hienointa puhetta. Toinen asia on sitten se, että millä saamme toteutettua sen, että henkilövalinnoissa määräävät kyky, pätevyys ja koeteltu kansalaiskunto puolueuskollisuuden sijaan.

4. Järjestö taistelee kansainvälistä sosialidemokratiaa vastaan asettaen päämääräkseen, että sosialidemokraattinen puolue perustuslakiemme hengen vastaisena ja isiltä perityn yhteiskuntajärjestyksen perustuksia jäytävänä on julistettava laittomaksi ja järjestönä tuhottava. 

Marxilaisen vaikutuksen julkisen vallan asioihin olen itsekin valmis julistamaan laittomaksi, mutta en sellaista sosialidemokratiaa, joka hyväksyy eettiset pohdinnat ja kannattaa demokratiaa ja sananvapautta (linkin takana Piraattipuolueen kannanotto sananvapauteen).

5.Valtiovalta huolehtikoon Suomen kansalaisten työvapauden turvaamisesta. Isänmaallisten työläisten vainoamista marxilaisten taholta ei ole sallittava. 

Kyllähän jokaisen tulee saada tehdä työtä ilman kiusaamista ja häirintää.

6. Jokaisen Suomen kansalaisen on voimiensa mukaan tehtävä henkistä tai ruumiillista työtä. Yhteiskunnan velvollisuus on huolehtia siitä, että kaikilla on työnsaantimahdollisuus 

Periaatteessa tämä kuulostaa hyvältä ja oikealta.

7. Kansalaisissa on kasvatettava vastuuntuntoa. Edesvastuuttomuus julkisten asiain hoidossa tuhoaa kansakunnan. Erikoisesti on ehkäistävä edesvastuuttomien aineksien määräämisvalta valtion ja kuntien talouden hoidossa. 

Kannatettavaa, mutta millä keinoin taattaisiin asiassa hyvä lopputulos?

8. Koska maataloudella on kansantaloudessamme ensiarvoinen asema, on yhteiskunnan sitä järjestelmällisesti tuettava kokonaisuuden edun pohjalta, toteuttamalla järkiperäisiä maareformeja sekä luomalla elinkykyisiä uudisasutuksia.

Maataloudella ei ole nykyään Suomen kansantaloudelle lähellekään yhtä suurta merkitystä kuin oli ollut vuonna 1932. Mutta oman maan elinkeinojen tukeminen on kannatettavaa varsinkin silloin, jos se voidaan toteuttaa tarvitsematta turvautua veronmaksajien rahoihin.

9. Valtion, kuntien ja yksityisten taloudessa on kehitettävä säästäväisyyspyrkimys voimakkaaksi. On aina muistettava, että maamme on köyhä ja vain säästämällä voidaan kansallemme turvata tulevaisuus.

Ei tämä varmaan nykyäänkään kamala periaate olisi.

10. Kulttuurimme on rakennettava kansalliselle pohjalle. 

Kyllä, jos vaihtoehtona on epäkansalliselle pohjalle rakentaminen. Mutta minusta julkisen vallan tehtävä ei ole mitenkään erityisesti tukea eri taiteenmuotoja. Julkisen vallan tuki taiteelle on samalla sen rajoittamista ja merkitsee samalla sitä, että meillä on valtiollista taidetta.

11. Koulutoimen järjestelyssä on otettava huomioon käytännöllisen elämän vaatimukset. 

Tämä kuulostaa hyvältä sinänsä.

12. Tulevaisuus rakentuu nykyisyyteen. Siksi on kiinnitettävä erikoista huomiota siihen, että lapset ja nuoriso saavat uskonnollis-isänmaallisen kasvatuksen. Tämän ohella on myös pidettävä huolta ruumiillisen kuntoisuuden kehittämisestä. 

En erityisesti kannata uskonnollis-isänmaallista kasvatusta lapsille ja nuorille, tai en ainakaan kannata, jos julkinen valta hoitaa sen. Perheet, kirkkokunnat, seurakunnat ja järjestöt voivat toki toimia tällaisen päämäärän hyväksi haluamallaan tavalla.

Ruumiillisen kuntoisuuden kehittäminen on aina hyväksi, kunhan siitä ei tehdä kenellekään pakkopullaa.

Ja isänmaan asian esillä pitämistä taas kenenkään ei pidä estää.

13. Julkiselta sanalta on vaadittava, että se ehdottomasti pysyy totuuden pohjalla ja jättää vastustajan perättömän panettelun ja herjaamisen.

Niin, kunpa keksittäisiin lainsäädäntö, joka takaisi tällaisen eikä samalla heikentäisi sananvapautta ja saisi aikaan itse-, ennakko- tai jälkikäteissensuuria.

14. Jokainen Suomen kansalainen muistakoon, että valtakunnan olemassaolo riippuu kansakunnan puolustustahdosta ja puolustuskunnosta, ja että aseeton kansa on olemassaolon taistelussa toisten armoilla.

Totta kai! Maailma on jossain määrin paskamainen paikka, eikä ihmistä ole luotu enkeliksi. Politiikassa niin kuin yhteiskunnassakin tarvitaan realistista ihmiskuvaa, ettei eksytä päättömyyksiin.

15. Järjestö taistelee materialismia, Itsekkyyttä, välinpitämättömyyttä ja velttoutta vastaan ja asettaa siveelliseksi päämääräkseen kansamme kaikinpuolisen tervehtymisen sisäistä tietä, toteuttamalla itse kussakin tunnuslauseemme: "Isänmaan yhteinen etu ryhmäetujen ja yksityisetujen yläpuolelle", ja vaatii sen tähden, että kirkollinen työ on saatettava väärentämättömänä herättämään kansalaisissa elämän tarkoituksen selvä tajunta ja luomaan herkkä kansallinen omatunto.

Nämä järjestön päämäärät ovat muuten hyvät, mutta en millään voi uskoa, etteivät kirkollisen työn päämäärät olisi ihan jokaisen kirkkokunnan, kirkon ja seurakunnan oma asia. Jokaisella uskonnollisella yhdyskunnalla on tietysti omat päämääränsä, ja ennen kaikkea julkisen vallan tulisi mielestäni suoda henkinen tukensa sellaiselle uskonnollisuudelle, joka hyväksyy ihmisten oikeuden valita itse oma uskontonsa.

TALOUDELLISEN OHJELMAN SUUNTAVIIVAT

1. Maan luottojärjestelmää on kehitettävä siihen suuntaan, että pitkäaikaista luottoa ei myönnetä henkilötakauksia, vaan reaalivakuuksia vastaan hypoteekkiluottona. Samalla on korko saatava alennetuksi tuotantotoiminnan kantokykyä vastaavaksi. Erikoisen tärkeätä on saada vaikeuksiin joutuneiden maatalouksien luotot nopeasti vakaannutetuiksi alhaiskorkoisiksi, niin että kunnolliset maanviljelijät voidaan pelastaa taloudellisesta perikadosta.

Itse asiassa voisi olla mielenkiintoista ottaa käyttöön kaksi eri korkokantaa, joista toinen olisi pieneläjiä ja toinen suureläjiä varten. Kunhan ei mennä vielä pitemmälle. Neuvostoliitossahan oli käytössä kaikenkattavasti alhainen korkokanta, ja se aiheutti maahan valtavan määrän keskeneräisiä rakennusprojekteja.

2. Työttömyyskysymys, jossa on ilmennyt valitettava suunnitelmallisuuden puute, on johdettava kokonaan pois tähänastisilta raiteiltaan taloudellisesti kannattamattomien töiden teettämisestä. Työttömyyden poistamiseksi tarvittavat varat on käytettävä lähinnä tuotannon edistämiseen, kuten tehokkaaseen asutustoimintaan, maanraivauksiin ja -kuivatuksiin sekä muihin sellaisiin tarkoituksiin, jotka pysyväisesti lisäävät työtilaisuuksia ja toimeentulomahdollisuuksia ja lopulta kokonaan hävittävät työttömyyden.

Nykyään on vähemmän tarvetta tukea tällä tavoin maaseutua, koska elämme kaupunkikulttuurissa melkein joka iikka, mutta toki on kannatettavaa sellainen, että julkinen tuki työllisyydelle lisää pysyvästi työtä. Eri asia sitten on se, että millä tavalla sellainen on järkevää toteuttaa.

3. Asutustoiminta on täydellisesti vapautettava nykyisistä jäykistä kaavoistaan ja vietävä kokonaan uusille urille siten, että suuripiirteinen asutustyö todella saadaan käyntiin. Sen päämääränä täytyy olla, ei vain viljelysmaan lisääminen, vaan tilattoman väestön kiinnittäminen maahan niin suuressa määrin kuin on mahdollista. Uudet asutustilat on vanhaan suomalaiseen tapaan aluksi perustettava vain välttämättömimmät vaatimukset täyttäviksi, tilan myöhemmän kehityksen jäädessä riippuvaksi asutustilallisen omasta kyvystä ja työtarmosta. Tilalla tulee kuitenkin olla viljelyskelpoista maata riittävästi, keskimäärin n. 10 ha. Uudisasukkaan maksettaviksi lankeavat korko- ja kuoletusmaksut, joista hänet ensimmäisinä vuosina on jatkuvaa raivausvelvollisuutta vastaan kokonaan vapautettava, eivät saa olla niin raskaat, että kunnollinen perhe ei voi jatkuvasti tilallaan pysyä.

Lahjoitusmaa-alueista muodostetuille tiloille, mikäli ne edelleen ovat entisten lampuotien tai heidän laillisten perillistensä omistuksessa, on talojen välttämättömän laidun- ja metsätarpeen tyydyttämiseksi luovutettava tarpeellisia alueita valtion kruununpuistoiksi muodostetuista lahjoitusmaa-alueista.

Tässä on taas loistava esimerkki IKL:n sosiaalisesta hengestä. Mutta koska Suomi ei ole nykyään enää maatalousyhteiskunta, niin en katso, että tätä kohtaa on järkevää tämän enempää kommentoida.

4. Työväestö muodostaa muiden ryhmien kanssa tasavertaisen osan kansasta. Siksi sen asema yhteiskunnassa on turvattava kansakuntaa rakentavassa hengessä eikä repivän ja hajoittavan luokkataistelun pohjalla. Sille on turvattava kohtuullisia elämänvaatimuksia vastaava toimeentulo. Sen jälkeen, kun työttömyys on saatu hävitetyksi, voi suomalainen työmies turvallisin mielin tehdä työtä perheensä ja isänmaansa hyväksi sekä elinehtojensa parantamiseksi. Niitä erikoisesti maan suurimpaan työväenryhmään, maataloustyöväkeen tulee, on sen ja isäntäväen suhteet saatava uudelleen läheisiksi ja luottamuksellisiksi, mikä on välttämätön pohja menestykselliselle yhteistoiminnalle. Työväenkysymyksen onnellinen ratkaisu edellyttää, että marxilainen luokkavihan kiihoitus on sekä työväestöä itseään että koko yhteiskuntaa vahingoittavana lopetettava.

Jos tarve luokkataistelulle on lopetettu, niin silloin sellaiselle ei enää ole tarvetta. Jos pysyväluontoisesti muutetaan yhteiskunnan taloudellinen rakenne sellaiseksi, että suurpääomalla ei ole enää sanelu- eikä painostuskykyä, niin olen varma, että sen jälkeen emme tarvitse enää luokkataistelua.

5. Kansamme tarvitsee isänmaallisesti ajattelevan ja kansallisesti toimivan virka- ja palveluskunnan. Tunnollisena, ahkerana ja uskollisena tehtävälleen palvelee se parhaiten kansakuntaa, jonka eroittamaton ja välttämätön osa se on. Sen alkulähteet ovat kansassa, sen sivistys on kansamme vuosisataisten ponnistusten tulos. Se virkamiesviha, joka on kansaamme osittain juurtunut, on kansalliselle tulevaisuudellemme vieras ja vaarallinen. Siksi onkin luonnollista, että virkamies samoin kuin jokainen muukin kansakunnan hyödyksi voimansa ja kykynsä antava kansalainen saa työstään toimeentulonsa, joka riittää hänen kohtuullisten elämäntarpeittensa tyydyttämiseen.

On tämä järkevästi sanottu, vaikkakin elämme nykyään aivan toisenlaisessa yhteiskunnassa.

6. Maan talouspolitiikan tulee palvella kansallisen talouspolitiikan tarkoitusperiä. Oman maan tuotantoa on suojeltava siinä määrässä kuin se on maan talouselämän ja valtakunnan puolustuksen kannalta tarpeellista.

Samalla kuin eri elinkeinoryhmät palvelevat toisiaan, on niiden mukauduttava kansakunnan kokonaisedun vaatimuksiin.

Olen sitä mieltä, että julkisen vallan tulee varmistaa, että elintarvikkeet riittävät joksikin aikaa myös ulkomaankaupan väliaikaisesti kaaduttua. Sama pätee energiansaannin mahdollistamiseen.

Muuten sanoisin, että vapaakauppa on hyvä asia siinä määrin kuin tuottavissa maissa on huolehdittu elämiseen riittävän palkan maksamisesta ja hyvien työolosuhteitten varmistamisesta työntekijöille sekä runsaassa määrin myös ympäristönsuojelusta.

Venäjän vuonna 2022 helmikuun 24. päivänä aloittama suurhyökkäys Ukrainaan, jolla se laajensi noin kahdeksan vuotta aikaisemmin alloittamaansa sotaa, toki pakottaa demokraattiset länsimaat yleisemminkin tarkastelemaan uudestaan riippuvuuksiaan diktatuureista ja yleensä epädemokraattisemmista maista. 

VALTIOLLISEN OHJELMAN SUUNTAVIIVOJA

Valtakuntamme valtiollisen elämän yhtenä vakavimpana epäkohtana on tunnustetusti ollut hallitusvallan suuri heikkous. Tämä on lähinnä aiheutunut siitä, että eduskunnassa olevien ryhmien lukuisuuden ja niiden välisten usein sovittamattomien ristiriitaisuuksien vuoksi ei ole ollut mahdollista muodostaa lujaa hallitusvaltaa. Hallitukset, jotka ovat kokonaan jääneet eduskunnan enemmän tai vähemmän tilapäisten ryhmitysten varaan, eivät ole voineet omaksua valtion poliittisten tai taloudellisten asioiden hoidossa mitään suoraa suuntaa, kun ne eivät koskaan ole saattaneet olla etukäteen varmoja esitystensä kohtalosta eduskunnassa. Sitäpaitsi monet kansakunnan tärkeät elinkysymykset on useasti syrjäytetty, kun hallitusten tarvitsemansa kannatuksen saamiseksi on ollut pakko tyydyttää puolueiden itsekkäitä etupyyteitä.

Osaksi ovat eduskunnan pätevyyden puute ja rikkinäisyys lisänneet valtiovallan heikkoutta. Puolueiden välinen poliittinen kaupittelu on tullut koko eduskuntatyöhön vaikuttavaksi tekijäksi. Kaikki tämä on johtanut siihen, että valtakuntaa todellisuudessa on hallittu puolueiden eduskuntaryhmistä ja puoluekanslioista useinkaan välittämättä kansakunnan todellisesta tahdosta ja kokonaiseduista.

Hallitusvallan heikkouteen on siten ollut olennaisimpana syynä itsekkään puoluevallan tunkeutuminen kansan ja valtiovallan korkeimpien elinten väliin. Valtakuntaa ei ole hallittu kansanvaltaisesti vaan puoluevaltaisesti.

Isänmaallisen kansanliikkeen johto pitää senvuoksi välttämättömänä kansallisesti sisään- ja ulospäin voimakkaan ja taloudellisesti vauraan Suomen luomiseksi, että valtiosääntömme uudistetaan edellämainittujen kansakunnan menestystä haittaavien epäkohtien poistamiseksi. Tällöin on toteutettava luja ja pätevä hallitusvalta todellisen kansanvallan eikä puoluevallan pohjalla. Tämän päämäärän saavuttamiseksi:

1. tasavallan presidentti on kansan valittava suoraan välittömillä vaaleilla;

2. eduskunta, jonka jäsenmäärä on alennettava, on säädettävä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden pohjalla kokoonpantavaksi sillä tavoin, että sille turvataan pätevään lainsäädäntötyöhön tarvittava asiantuntemus yhteiskunta- ja talouselämän eri aloilta;

3. kansanäänestys on tehtävä yleisellä säännöksellä mahdolliseksi kansakunnan tärkeitten elinkysymysten tai eduskunnan ja hallitusvallan välisten ristiriitojen ratkaisemiseksi.

Puoluevallan kumoamisen ajatus miellyttää minua itseänikin. Mielestäni kansanedustajien samoin kuin ministereidenkin tulisi valituksi tulonsa jälkeen luopua taustapuolueensa jäsenkirjasta. Ellei sitten kokonaan luovuta puolueista vaaliorganisaatioina.

Eduskunnan jäsenmäärän vähentämisen hyväksyn vain siinä tapauksessa, että Ahvenanmaan suhteellinen vaikutusvalta eduskunnassa ei samalla nouse.

Kannatan ehdottomasti sitä ajatusta, että eduskunnalle turvataan pätevään lainsäädäntötyöhön tarvittava asiantuntemus yhteiskunta- ja talouselämän eri aloilta.

Tasavallan presidentin valitseminen suoralla kansanvaalilla taas ei mielestäni ole hyvä ajatus siinä tapauksessa, että presidentillä on paljon valtaa. Vaalitapa antaisi vahvalle presidentille liian vahvan mandaatin kansalaisilta.

ISÄNMAALLISEN KANSANLIIKKEEN HYVÄKSYMÄT SUUNTAVIIVAT TYÖVÄENKYSYMYKSEN RATKAISEMISEKSI

I. Yleisperiaatteet

1) Samat yleiset periaatteet, joihin Isänmaallisen kansanliikkeen koko toiminta perustuu, määräävät myöskin sen suhtautumisen maamme työväenkysymykseen. Työväki on elimellinen osa Suomen kansasta, eikä sitä saa jättää huomioonottamatta, kun kansakunnan asioita ryhdytään järjestämään kansan kokonaisuuden edun mukaisesti.

Suomen työväen nykyisessä asemassa on paljon sellaisia epäkohtia, jotka aiheuttavat sairautta yhteiskuntaruumiissa. Isänmaallisen kansanliikkeen johtavana periaatteena työväenasiassakin on, että kokonaisuuden edun tulee kaikessa olla määräävänä, mikä käytännössä merkitsee sitä, että vain kokonaisuutta lujittamalla voidaan sen osien asemaa pysyvästi parantaa. Työväenkysymys ei saa olla vain erikoiskysymys eikä tarkoitus sinänsä, vaan se on koko kansakunnan yhteinen asia.

2) Jo alun perin on Isänmaallisen kansanliikkeen taholla kiinnitetty vakavaa huomiota niihin suuriin epäkohtiin, joita työväen asemassa edelleenkin on ja varsinkin siihen suoranaiseen kurjuuteen, mihin kauan kestänyt taloudellinen pula on suuren osan työväestöämme saattanut. Kansakunnan edun kannalta on välttämätöntä, että pysyviä parannuksia saadaan aikaan. Sentähden onkin Isänmaallinen kansanliike ryhtynyt ajamaan myöskin Suomen työväestön taloudellisen, sivistyksellisen ja siveellisen tason kaikenpuolista kohottamista. Sitävarten se tukee kaikkea tervettä sosiaalista uudistustyötä ja koettaa samalla löytää keinoja tuotannon ja työsuhteiden järjestämiseksi tarkoituksenmukaisuutta ja kokonaisuuden parasta silmälläpitäen, niin että eri tuotannontekijäin välinen ristiriita voitaisiin kokonaisuutta tyydyttävällä tavalla poistaa. Siten se tahtoo luoda kaikelle tuotannolliselle toiminnalle välttämätöntä sisäistä rauhaa eri yhteiskuntaryhmien välille.

Tässä kohdassa IKL:n ohjelma on nähdäkseni kuin suoraan tuon ajan sosialidemokraattien kynästä. Ja kannatan tätä kaikkea lämpimästi.

Isänmaallinen kansanliike tahtoo kuitenkin ehdottomasti, että Suomen työväestön tulee toimia kansallisella ja valtakunnallisella pohjalla, käsi kädessä muiden kansalaisryhmien kanssa koko kansakunnan aseman lujittamiseksi. Työväenolojen järjestäminen on kunkin kansakunnan sisäinen asia, johon millään kansainvälisellä puoluejärjestöllä ei ole oikeutta missään muodossa sekaantua.

Mielestäni kansallisilla puolueilla tulee olla oikeus kuulua myös kansainvälisiin kattojärjestöihin.

3) Isänmaallinen kansanliike ei hyväksy sitä materialistista maailmankatsomusta, joka on marxilaisen työväenliikkeen pohjana, vaan pitää elämän, myöskin yhteiskunnallisen elämän, perustana kristillistä maailmankäsitystä. Sillä historia osoittaa selvästi, että elävä kristillinen henki parhaiten edistää kansojen siveellistä ryhtiä ja tervettä kansalaiskuntoa, jotka ovat ehyen yhteiskuntaelämän välttämättömiä edellytyksiä ja kansakunnan menestymisen ehtoja. Myöskin Isänmaalliseen kansanliikkeeseen liittyvä työväki asettuu tinkimättömästi kristilliselle pohjalle, vaatien kansakunnalta ja sen jokaiselta jäseneltä kristillisten hyveiden ja arvojen sekä kristillisen elämäntavan kunnioittamista ja yhteiskunnan asioiden hoitoa samassa hengessä.

Mielestäni etiikkaa halveksivat ideologiat tulee kieltää poliittisen elämän puolella. Sellaiset kuten marxilaisuus ja jesuiittamoraali. Tulee kieltää myöskin islamin ja kansallissosialismin vaikuttaminen politiikassa. Jos en olisi jo maininnut marxilaisuutta, niin mainitsisin nyt vielä marxismileninismin, joka on todella raadollinen ideologia. Se on muuten kuin kansallissosialismi, mutta painottaa enemmän julkista omistusta eikä sinänsä kannata rotuoppeja tai rasismia.

Mielestäni siltikin on jokaisen oma asia, millainen käsitys hänellä on todellisuuden luonteesta ja siitä, onko Jumalaa tai jumalia olemassa, jne.

Periaatteessa olen sitä mieltä, että huolimatta niiden kannattajien aatteensa nimissä tekemistä rikoksista, reformoitu kristillisyys ja luterilaisuus tuottavat suhteellisen hyviä yhteiskuntia, loppujen lopuksi. Mutta uskonnollisen rikollisuuden ehkäisemiseksi painottaisin kyllä mieluummin vaikka kveekarismin hyviä puolia. Sitä ovat arvostaneet Yhdysvaltain alueen intiaanitkin, koska kveekarit eivät tunkeneet kristinuskoa heidän kurkkuunsa.

Ei kristinuskoa eikä mitään muutakaan aatetta tai uskontoa pidä pakottaa ihmisille. Ihmisen vakaumus ei pohjimmiltaan voi perustua pakkoon, painostukseen, indoktrinaatioon eikä propagandaan.

Ja lisäksi vielä mainitsisin sen tosiasian, että eri aikoina kristilliset arvot ovat eri aikoina ja eri yhteiskunnissa merkinneet eri asioita. Yritäpä siinä sitten ajaa "kristillistä politiikkaa".

4) Kansalaisvelvollisuudet ovat: jokaisen työhön kykenevän kansalaisen on tehtävä jotakin hyödyllistä työtä, ruumiillista tai henkistä. Jokaisen kansalaisen on tunnollisesti täytettävä yhteiskunnan hänelle asettamat velvollisuudet ja tehtävät.

No periaatteessa näin, mutta kohtuuttomia velvollisuuksia ei silti kenenkään pidä suostua hoitamaan, sanoisin.

Epäilisin kuitenkin, että julkinen valta ei kykene, varsinkaan kun nykyinen nykyaikainen työelämä vaatii yleensä tekijältään paljon ammattitaitoa, varmistamaan kaikille palkkatyötä. Vuonna 1932 olisi varmaan paremmin onnistunut.

Ainoastaan kansalaisvelvollisuutensa täyttävillä kansalaisilla on kansalaisoikeudet, jotka ovat kaikilla täysi-ikäisillä ja täysivaltaisilla kansalaisilla yhtäläiset, ja on perustuslain turva niihin nähden säilytettävä. Ehdoksi ei liioin saa asettaa mitään erikoisveroa.

Kunhan kansalaisvelvollisuuksista ei tehdä täysin naurettavia, niin periaatteessa sanon "kyllä" tähän kohtaan.

Islamin piirissä ennen länsimaiden maailmanvalloitusta oli voimassa "vääräuskoisia" varten raskas erikoisvero, joka aiheutti aikaa myöten runsasta pakkokääntymistä islamiin. Hyvä, ettei IKL:kään kannattanut mitään sentapaista.

5) Jatkuvasta työnsaannista huolehtiminen viime kädessä on oleva valtion velvollisuus. Yhteiskunnalla täytyy kuitenkin, silloin kuin se joutuu välittömasti olemaan työn hankkijana, olla oikeus määrätä työn laatu ja suoritustapa sen käytettävissä olevien mahdollisuuksien mukaan.

Näin, periaatteessa.

Suunnitelmattomuudesta johtuu, että väestön lisääntyessä muodostuu nykyisen järjestelmän vallitessa yhä suuremmaksi paisuva työtön tai aivan satunnaisen toimeentulon varassa elävä kansanryhmä. Työmarkkinoilla on voitu työvoiman suuren tarjonnan takia, varsinkin eräillä teollisuuden aloilla, painaa työväestön palkkataso niin alas, ettei palkka riitä antamaan työntekijälle ja hänen perheelleen välttämätöntä toimeentuloa. Yhteiskunnan on lainsäädännön ja huoltoelinten avulla valvottava, että palkkataso vastaa kohtuullisia toimeentulon vaatimuksia. Ellei niin ole laita, on valtiolle varattava oikeus puuttua asiaan. Työstä on maksettava palkka työn laadun ja määrän mukaan.

Nykyisin väestö ei Suomessa runsaasti lisäänny. Tai ei ainakaan kantaväestö, noin keskimäärin.

Mutta kannatan lämpimästä tätä IKL:n kantaa.

6) Yksityisomistusoikeus on lähtemättömästi juurtunut inhimilliseen oikeustajuntaan, ja on yhteiskunta ehdottomasti aina seisova tällä perustalla. Samoin yksityinen yritteliäisyys on talouselämän oikea perustaja varmin kehittäjä. Isänmaallinen kansanliike tunnustaa kummankin välttämättömyyden. Mutta kokemus osoittaa, että yrittäjätoiminta, saadessaan toimia täysin vapaasti, eräissä tapauksissa voi omaksua muotoja, jotka käyvät kokonaisuudelle vaarallisiksi. Toiminnassaan yritykset saattavat siinä määrin katsoa vain omaa etuaan, että siitä helposti aiheutuu haitallisia häiriöitä talouselämässä ja sen kantta yleistä epävarmuutta, ja vaikeutuu tämän takia nimenomaan myös työväen asema. Vaikka nykyinen yrittäjämuoto (yksityinen yrittäjä, osuuskunta ja yhtiö) muodostaakin talouselämän perustan, vaatii huolenpito kansan kokonaisuudesta ja myöskin siis työväestöä, että talouselämä alistetaan tarpeellisessa määrin valtion tarkkailun ja tarvittaessa sen ohjauksen alaiseksi. Tällä tavoin saadaan talouselämään välttämätön kokonaisuutta palveleva suunnitelmallisuus, jota siinä nyt ei ole.

Kannatan ehdottomasti. Jo skotlantilainen markkinatalousteorian klassikko Adam Smith (1723-1790) ymmärsi kapitalistisen järjestelmän vaarat.

Sosiaaliselle markkinataloudelle olisi vasemmalla vaihtoehtona klassikkososialistinen malli, jossa julkinen valta omistaisi työpaikat. Nykyaikaiselle markkinatalousmyönteiselle sosialidemokratialle avasi aikoinaan padon saksalainen sosialidemokraatti Eduard Bernstein (1850-1932), joka löi klassista marxilaisuutta selkään esittämällä vuonna 1899 julkaistussa teoksessaan Die Voraussetzungen des Sozialismus und die Aufgaben der Sozialdemokratie (suom. Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät), että kapitalismi ei suinkaan ollut luhistumassa ja että oli tapahtunut omaisuuden jakautumista laajemmalle yleisölle sen sijaan että pääoman kasaantuminen olisi vain jatkunut. Ja esittämällä, että kaikkien yritysten julkinen omistus aikaansaisi valtavan määrän byrokratiaa ja tehottomuutta.

7) Turvatakseen kansalaisten työnsaannin, täytyy valtion suojata kotimaista työtä. Tämä suojaaminen on ulotettava sekä terveellä pohjalla toimivaan teollisuuteen että maa- ja metsätalouteen, joiden palveluksessa on suurin osa maan työväestöä (noin 330,000, teollisuuden palveluksessa noin 207,000). Suojelutoimenpiteiden rajana on pidettävä kokonaisuuden edun vaatimukset, joita harkittaessa on myöskin maanpuolustusnäkökohdat otettava huomioon. Ellei näin menetellä, voi maan ja samalla siis sen työväen hyvinvointi joutua vaaraan, ja vieraat valtiot voivat sen alistaa taloudelliseen riippuvaisuussuhteeseen, joka voi sisältää valtiollisenkin itsenäisyyden tuhon siemenen.

Kuten aikaisemmin sanoin, itse toki kannatan elintarvikkeitten saannin ja energiansaannin varmistamista joksikin aikaa kansainvälisen kaupan joksikin aikaa katkettua. Mutta muuten kannatan vapaakauppaa, kunhan varmistetaan kauppakumppaneittenkin työläisten oikeudet ja ympäristönsuojelun taso. Kansainvälinen kauppa kun sitoo kauppakumppaneita yhteen, jolloin keskinäisen sotimisen tarve heikkenee. Ja toiseksi se lisää vaurautta.

8) Talouselämämme kehittymistä hidastuttaa pääoman niukkuus ja korkea korkokanta. Maan olisi pyrittävä mahdollisimman suuressa määrin siihen, että pääoman tarve voitaisiin tyydyttää omilta rahamarkkinoilta. Tätä pyrkimystä edistää mitä voimakkaimmin yleinen säästäväisyys, jota on kaikin tavoin kehitettävä. Julkisissa talouksissa on tarkasti kartettava hyödyttömiä menoja. Normaalisina ja erittäinkin hyvintä talousvuosina on kerättävä erityisia pulantorjuntarahastoja, koska työttömyyden torjuminen lamakausina käy muuten yhteiskunnalle ylivoimaiseksi tehtäväksi. Säästäväisyyttä on edistettävä myös kaikissa yksityistalouksissa. Ylellisyys on kansan varojen tuhlausta ja sellaisena rikos kansakuntaa kohtaan.

Kannattaisin lämpimästi sellaista, että ne ihmiset, joilla on "ylimääräistä", eläisivät vähemmän ylellisesti ja sen sijaan säästäisivät. Pröystäilijät ovat sietämättömiä.

Mutta mielestäni ei ole silti välttämätöntä päästä ja keskittyä hankkimaan pääomaa pelkästään omilta kotimarkkinoilta. Vaikka ei minulla mitään sellaista vastaankaan olisi.

Kannatan joka tapauksessa pankkien sääntelyä yhteiseksi hyväksi. Voitaisiin esim. tehdä Brasilian tapaan pankinjohtajat henkilökohtaisesti vastuullisiksi pankkiensa veloista. Tällainen ehkäisi pankkikriisien syntymistä.

II. Työsuhteet ja työaika

A. Työsuhteiden järjestäminen

9) Työntekijän ja työnantajan välisten työsuhteitten järjestäminen kansan kokonaisedun vaatimalla ja oikeudenmukaisella tavalla on välttämätön ja mahdollinen. Se edellyttää työväenjärjestöjä, jotka ovat täysin vapaat ja riippumattomat kansainvälisistä ja poliittisluontoisista suhteista. Vasta sitten, kun yhteiskunta on rakennettu eri ammattialojen edustukselle ja niitten vaatimuksia vastaavalle oikeudenmukaisuuspohjalle ja luotu uudet kansallisella pohjalla toimivat ja kokonaisuuden etua silmällä pitävät työntekijä- ja työnantajajärjestöt, voidaan työehdot järjestää työväelle turvallisemmiksi kuin nykyisillä, poliittisena taistelukeinona käytetyillä työehtosopimuksilla.

Puoluevaltaisuudesta vapautuneessa valtiossa työsuhteet järjestetään työntekijäin ja työnantajain kansallisten järjestöjen keskeisillä sopimuksilla. Sopimuspuolina ovat eri ammattien työntekijäin ja työnantajien muodostamat ammattikunnat. Ellei yksimielisyyttä saavuteta, huolimatta siitä, että niissä oloissa kumpikin sopimuspuoli pitää silmämääränään kokonaisuuden, s.o. isänmaan etua, on valtion asianomaisella elimenä oleva lopullinen ratkaisuvalta, ohjenuoranaan sama kokonaisuuden etu. Valtion elimille myönnetystä lopullisesta ratkaisuvallasta johtuu, että työlakot ja työsulut näinollen häviävät.

Tällainen voi toimia hyvinkin, mikäli valtiolla(kin) on nk. järkeä päässä. Jossain määrin tämä malli muistuttaa myöhemmin käyttöön tullutta suomalaista kolmikantajärjestelmää, josta ollaan nykyään oltu luopumassa. Vaikka se ei suinkaan ole huonoimpia mahdollisia malleja, joita voidaan keksiä.

Mutta en minä silti olisi valmis kieltämään ammattiliittojen kansainvälisiä suhteita.

Mielestäni olisi kuitenkin hyvä, jos ammattiliitoilta kiellettäisiin puoluepoliittiset sidonnaisuudet. Ja työnantajajärjestöiltä.

Lisäksi molemmilta tulisi kieltää vaaleihin, kansanedustajiin ja hallitukseen vaikuttaminen.

B. Työajan järjestely

a) Teollisuustyössä

Tästä olen poistanut tämän esitykseni kannalta vähemmän tärkeän pätkän ohjelmaa.

Samalla kuin teollisuustuotannon määrä yhä nopeammin kasvaa, lisääntyy työväen kysyntä hitaasti, jos lainkaan. Ja tällä tavoin työn koneellistuminen aiheuttaa kohdaltaan jatkuvasti työttömyyttä, kun teollisuus ei pysty laajenemisestaan huolimatta sijoittamaan maan väestön vuotuista kasvua ansiotyöhön.

Kun teollisuustuotannon rationalisoiminen ei kuitenkaan näistä varjopuolistaan huolimatta, ole sinänsä vahingollinen kehitys, vaan päinvastoin kulutustarpeiden hankinnan helpottajana tie yleiseen hyvinvoinnin lisääntymiseen ja elintason nousuun vähävaraisissakin piireissä, olisi väärin asettua sitä vastustamaan. Se on vain saatettava palvelemaan kokonaisuuden etua.

Ja tämä on vain jatkunut nykyaikanakin. Mutta vaikea sanoa, miten muuten epämieluisaa kehitystä vastaan voitaisiin taistella kuin vaatimalla kauppakumppaneilta samanlaisia palkka-, työsuojelu- ja ympäristöstandardeja kuin meillä on. Ja yhdellä toisella tavalla, jonka tulen mainitsemaan edempänä.

Näin ollen on laskelmissa otettava huomioon, että työväen tarve teollisuudessa ei lisäänny samassa määrin kuin väestön lukumäärä kasvaa. Vuotuinen väestölisäys on noin 25,000 henkeä. Sen tuottavaan työhön sijoittamisessa on tällä hetkellä lähinnä vain kaksi mahdollisuutta: työpäivän lyhentäminen tai työttömäksi jäävän vaestönosan kiinnittäminen maahan. Näiden kahden mahdollisuuden välillä on siis valittava, sillä ellei kumpaakaan tehdä, tulee työttömyys, joka jo näyttää muodostuvan pysyväiseksi ilmiöksi, jo lähivuosina paisumaan niin suureksi että kansamme ei kykene sitä enää hoitamaan, vaan tulee käymään taloudellista ja yhteiskunnallista heikontumista kohti.

Harkittaessa, kumpaan näistä mahdollisuuksista on ryhdyttävä, on ensinnäkin otettava huomioon, että työpäivän lyhentäminen teollisuudessa esim. 6-tuntiseksi kyllä tulisi hankkimaan ansiotyötä kaikille työttömillemme, mutta jos se tehtäisiin alentamalla päiväansiota, olisi työväen toimeentulo entistäänkin huonompi päiväansion pienuuden vuoksi. Ja taasen lyhentäminen pysyttämällä päiväansio entisellään voi saattaa teollisuuden kilpailukyvyn maailmanmarkkinoilla vaaranalaiseksi. Teollisuuden kannattavaisuuden heikkeneminen tai suoranainen loppuminen merkitsisi jälleen työttömyyden lisääntymistä ja yltyvää hätää. Lisäksi lyhyt työpäivä teollisuudessa olisi omiaan houkuttelemaan yhä enemmän maaseutuväkeä teollisuuden palvelukseen ja siten aiheuttamaan epätervettä väestön siirtymistä pois maataloustyöstä, jossa näin lyhyt työpäivä ei voi tulla kysymykseen.

Tämä liittyy nykyaikaankin sikäli, että työpaikkoja menetetään ulkomaille.

En millään haluaisi, mutta joudun ehdottamaan, että nyky-Suomea autettaisiin tässä asiassa muun ohella lyhentämällä työaikaa seitsemään tuntiin aluksi ja ottamalla käyttöön puoli-iso perustulo. Olen harannut perustuloa vastaan viime vuodet, joten mainitsen sen tässä vain pitkin hampain, mutta kuitenkin.

Tästäkin olen poistanut tämän esitykseni kannalta vähemmän tärkeän pätkän ohjelmaa.

Sunnuntai- ja ylityötä on pyrittävä vähentämään, määräämällä siitä riittävän suuri ylimaksu, niin että sitä vain todellisen tarpeen vaatiessa käytetään.

Järkevä ehdotus, joka on ollut viime vuosikymmeninä sosialidemokraattisessa Suomessa voimassa.

Tästä myös olen poistanut tämän esitykseni kannalta vähemmän tärkeän pätkän ohjelmaa.

C. Vapaa-ajan käyttö

11) Vapaa-ajasta on todellista hyötyä silloin, kun sen käyttö järjestetään tarkoituksenmukaiseksi. Väärin käytetty vapaa-aika aiheuttaa helposti turmeluksen lisääntymistä. Vastapainoksi työn yksipuolisuuden haitoille on suunniteltava ja yhteiskunnon taholta järjestettävä sopivaa toimintaa, kuten joukkourheilua ja osallistumista vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen työhön. Liikuntakasvatuksen ohella on kiinnitettävä huomiota yksilöiden henkiseen ja hengelliseen kehittämiseen sekä yhteiskunnalliseen valistustyöhön. Ja lisäksi vapaa-aikana on annettava ammatillista lisäopetusta. Nämä eri alat soveltuvat eri vuodenaikojen mukaan sekä rinnan että vuoroin harrastettaviksi. Vapaa-aikana on myös entistä enemmän kiinnitettävä huomiota omakotitoimintaan, joka tuo vaihtelevaa askartelua ja siten korvaa ansiotyön yksitoikkoisuuden.

Yhden turmelus on toisen vapaustaistelua. Indoktrinaatioon suhtaudun torjuvasti, mutta on tässä ehdottelussa hyvääkin. Maanpuolustusjärjestöjen työn mainitseminen lämmittää sydäntä.

III. Työttömyystorjunta

A. Asutustoiminta

12) Työttömyyden torjumiseksi on tärkeää estää liikaväestön siirtyminen maaseudulta kaupunkiin ja teollisuuskeskuksiin, joissa se liiallisella työvoiman tarjonnalla polkee työväen palkkatasoa. Varsinkin taloudellisina nousukausina on väestösiirtyminen runsasta, mistä laskukauden tullessa on seurauksena vaikea työttömyys, jonka torjuminen tuottaa yhteiskunnalle suuria kustannuksia. Tämä suuri siirtymishalu johtuu pääasiassa maaseudun nopeasti kasvavan väestön nykyisestä toimeen tulomahdollisuuksien puutteesta. Korjaus asiaan on saatavissa siten, että valtio tehokkaasti edistää maaseudun asutustoimintaa pienviljelyksen muodossa ja hankkii siten sen liikaväestölle, etenkin lukuisille pienviljelijöiden ja talollisten lapsille, pysyvän toimeentulomahdollisuuden. Silloin he voivat jatkaa sitä ammattia, mihin jo nuoruudessaan ovat perehtyneet.

Asutustoiminnan täytyy tapahtua edeltäkäsin valmistetun, yksityiskohtaisen suunnitelman mukaan. Sitä on elvytettävä kaikkialla maassa, mutta tehokkaimmin kuitenkin siellä, missä ilmasto, maaperä ja liikennesuhteet ovat maataloudelle edullisimmat, ottaen tällöin huomioon myöskin maatalouteen läheisesti liittyvien kuten kalastuksen, puutarha- ja kasvitarhahoidon, ynnä monien muitten kehittämismahdollisuudet eritoten pienviljelyksen rinnalla. 

Tämä ei liity nykyaikaan, mutta kylläpä kuulostaa hyvältä.

a) Asutustilat

Varsinaisten asutustilojen viljelysalan tulee olla niin suuri, että se voi tarjota keskikokoiselle perheelle pääasiallisen toimeentulon. Viljelysalan tulee olla keskimäärin 10-12 ha ynnä laidunmaa sekä metsää ainakin riittävää kotitarvekäyttöä varten, mutta aina kun mahdollisuuksia on, ja erikoisesti Pohjois-Suomessa, runsaamminkin. Seuduille, joilla on paljon viljelyskelpoista maata käytettävänä, ja mahdollisuuksien mukaan muuallekin on perustettava pääasiassa tällaisia pienviljelystiloja. 

Sanonpa vain, että maareformit ovat hieno asia. Suomen entisen maaseutuyhteiskunnan etuna oli muuten sen pientilavaltaisuus. Se ehkäisi vallan keskittymistä ja demokratian kumoamista. Etelänaapurit Viro, Latvia ja Liettuahan yksi toisensa jälkeen sortuivat diktatuureiksi maailmansotien välisenä aikana.

b) Asuntotilat

Sensijaan maamme metsäseuduilla, missä viljelyskelpoisia maita on vähän, mutta metsätöihin tarvitaan runsaasti työväkeä, on edellisten lisäksi Perustettava asuntotiloja, joiden kokonaispinta-ala on noin 3 ha, osaksi viljeltyä tai viljeltäväksi kelpaavaa maata ja osaksi laitumeksi sopivaa maata. Nämä tilat ovat varsinaisesti työväkeä varten, joka niillä elättää lehmän ja pienkarjaa, niin että saadaan tarpeellinen lisä ruokatalouteen. Jos useampia tiloja on lähekkäin, eikä laitumeksi sopivaa maata voida suorastaan tilaan liittää, on erotettava yhteislaitumia, jotka pidetään tuottokunnossa vuosittain kannettavalla kohtuullisella vuokralla. Varsinaisia metsämaita eivät tällaiset tilat tarvitse. Näillä asuntotiloilla on sekin etu, että työväestöä ei heti rasita tilapäistyöttömyyden haitat, kun kotonakin on toimimahdollisuuksia. Ja tärkeää on, että kaikki perheen jäsenet, alaikäiset lapsetkin, voivat tehdä hyödyllistä työtä eivätkä joudu alttiiksi joutilaisuuden vaaroille. Tällainen asuntotila voi tuottaa huomattavan osan perheen tarvitsemista ravintoaineista ja siten helpottaa perheen toimeentuloa.

Asuntotiloja on pyrittävä mahdollisuuksien mukaan luomaan muuallakin kuin metsäseuduilla soveltamalla kunkin seudun erikoistarpeita ja mahdollisuuksia. 

Kaunista joka tapauksessa.

c) Asutusalojen hankkiminen

Nykyään on tehokkaan asutustoiminnan aikaansaamisen suurimpana esteenä hitaus ja virastollinen monimutkaisuus. Tätä on koetettu poistaa n.s. pika-asutuksen kautta, mutta on sitä pidettävä laadultaan väliaikaisena. Asutustoiminta on kuitenkin saatava nopeaksi, täsmälliseksi ja nykyistä yksinkertaisemmaksi. Koko asutustoimintaa koskeva lainsäädäntö, joka nykyään käsittää yli 100 eri lakia ja asetusta, on perinpohjin uudistettava ja yhtenäistytettävä. Samoin on asutustoiminnan johto yhdistettävä yhden määrätietoisesti, asiantuntevasti ja tarmokkaasti toimivan elimen käsiin. Asutustoiminnan tarkoituksena on luoda yhtenäisiä asutuskeskuksia tieverkostoineen ja muine yhteyksineen. Tähän on maassamme hyvä tilaisuus esim. suurilla ja yhtenäisillä suo- ja korpialueilla, jotka nykyään eivät tuota mitään. Niillä on valtion toimesta suoritettava perusraivaukset ja palstoitukset. Näin voidaan asutustila heti luovuttaa viljelijälle. Viljelijöiksi valitaan kunnollisia ja maanviljelystä taitavia henkilöitä. Uusilla viljelystiloilla keinotteleminen on estettävä. Tilan hinnan tulee olla maataloustuotantokustannuksia vastaava ja suoritetaan se pitkäaikaisena ja halpakorkoisena kuoletuslainana.

Missä mahdollisuuksia on, on liian pienille tiloille hankittava lisämaata. Samalla on tässä, samoinkuin maatilojen jakamista koskevassa lainsäädännössä yleensäkin, pidettävä huolta siitä, että maatilojen liiallinen pirstoutuminen estetään. Viljelystilan on kyettävä elättämään viljelijä perheineen. 

Lisää kaunista.

B. Nykyisen työttömyyden poistaminen

13) Työttömyys, jonka kaiken järjen nimessä pitäisi olla enintään tilapäistä ja sesonkityöttömyyttä sellaisessa maanviljelysvaltaisessa, miltei rajattomien raivausmahdollisuuksien maassa kuin Suomi, on viime vuosina muodostunut pysyväiseksi ilmiöksi, joka pahoin rasittaa yhteiskuntaamme, korottaa verokuormaa ja painaa erittäinkin työväestöä raskaasti. On jo aika ryhtyä enempään kuin työttömyyden lieventämiseen, työttömyys on kokonaan poistettava hävittämällä sen syyt.

Niin oikein!

Nykyisen lainsäädännön mukaan on työttömien huolto ja niin myös varatöiden y.m.s. järjestäminen periaatteessa kuntien asia. Mutta siitä on muodostunut niille rasitus, jota useimmat kunnat eivät taloudellisesti voi kestää, vaan on tästä seurannut köyhäinhoitomenojen suhteeton kasvu, jopa saajalleen moraalisesti niin alaarvoinen hätäkeinokin kuin ilmainen ruoanjakelu, jolla yhteiskunta jo on joutunut osoittamaan kyvyttömyytensä asioiden terveeseen hoitamiseen. Ja mikäli kunnat ovat pystyneet töitä järjestämään, ovat ne enimmäkseen olleet tuottamattomia tai sellaisia, jotka olisi ollut jätettävä seuraavien sukupolvien suoritettaviksi. Edelleen on työttömyysasiain jääminen yksinomaan kuntien asiaksi pannut työttömäin työnsaannin riippuvaiseksi köyhäinhoidollisesta kotipaikkaoikeudesta, mikä on kunnon työläiselle alentavaa ja aiheuttaa loppumattomia riitoja eri kuntien kesken.

Kyllä varmaan tämäkin oli tuohon aikaan oikein sanottu.

Valtiovallan on kertakaikkiaan tunnustettava, että se on viime kädessä vastuussa siitä, että jokaisella työtä haluavalla työkykyisellä kansalaisella on työtä. Alun tähän tunnustukseen sisältävät valtion varatyöt ja perusteilla olevat työsiirtolat, mutta on astuttava täysi askel ja otettava koko työttömyystorjunta valtion asiaksi. Mutta tähän on ehdottomasti liitettävä kansalaisten työvelvollisuus ja työttömien velvollisuus alistua valtion määräämisvaltaan työn laatuun ja suorituspaikkaan nähden. Mitään n.s. ammattityöttömyyttä ei yhteiskunnassa saa suvaita. Silloin voidaan työttömät sijoittaa tuottaviin töihin, ennenkaikkea edellä sanotun mukaisesti asutus-, metsänparannus- ja ojitustöihin, ja siten hävittää työttömyyden perimmäiset syyt, työttömyyteen joutuvan liikaväestön muodostuminen maaseudulla ja sen kaupunkeihin siirtyminen. Ja joka tapauksessa valtio, joka vapaasti voisi työpaikat valita, olisi aivan toisessa asemassa kuin kunnat, jotka ovat omiin alueihinsa sidotut.

Tämän vaatimuksen toteuttaminen kysyy huomattavasti valtion varoja. Mutta kunnat, joiden menot tämän järjestelyn kautta pienenevät, on velvoitettava osallistumaan valtiolle täten koituviin menoihin.

Ei ole tosiaankaan yhteiskunnan eikä veronmaksajien etu nk. ammattityöttömyys. Mutta tänä päivänä ei juurikaan ole kysyntää tässä mainitulle töille, joten työvelvollisuuteen liittyvää työtä olisi valtion periaatteessa vaikea järjestää. Sekatyömiehen ammattia ei enää ole.

IV. Sosiaalinen huolto

A. Työväen asunto-olot

14) Kansan yleisen terveydentilan edistämiseksi on valvottava, että asunto-olot saadaan terveydenhoidon välttämättömiä vaatimuksia vastaaviksi. Pienasuntoja luotaessa on pidettävä silmällä, paitsi käytännöllisyyttä myöskin viihtyisyyttä. Kaupungeissa on huolehdittava työväen asumien kaupunginosien ulkonäöstä ja siisteydestä, samoin puistoista ja urheilupaikoista sekä siitä, että työväelle rakennetut talot ovat tarkoitustaan vastaavia.

Yleisenä päämääränä maaseutukeskuksissa ja pienemmissä kaupungeissakin on pidettävä sitä, että jokaisella perheellä on oma asunto. Vasta tietoisuus, että omistaa oman kodin, voi tuoda todellisen tyydytyksen tunteen. Yhteiskunnan ja teollisuustyönantajain on sentähden tehokkaasti tuettava omakotitoimintaa. Sitävarten olisi pyrittävä siihen, että ne tehtaat, joille ei koidu siitä haittaa, sijoitettaisiin maaseudulle, missä tällaiset asunto-olot voidaan helpommin järjestää. Ennen kuin jollekin teollisuuslaitokselle myönnetään rakennuslupa, on läheisyydessä varattava sopiva alue työväestön omakotitoimintaa varten, mistä he saavat huokealla hinnalla asuntopaIstoja. Omakotialueita varten on etukäteen tehtävä täydelliset rakennussuunnitelmat, joissa on otettu huomioon tarpeellisten kenttien, puistojen ja julkisten rakennusten paikat.

Aivan erikoista huomiota on kiinnitettävä maaseudun asunto-oloihin. On päästävä siihen, että työväen ja palvelijoiden asunnot ovat kunnolliset ja siistit, samoin että maatilojen muonamiehillä on siistit asunnot ja viljelyspalstansa.

Tässä on taas hyvä esimerkki IKL:n sosiaalisesta omatunnosta.

B. Sosialivakuutus

15) Valtion ja kuntien on edelleen kehitettävä sosialista huoltoa sen eri muodoissa. Toiselta puolen on kuitenkin valvottava, ettei tätä huoltoa voida väärinkäyttää, mikä vaikuttaa turmiollisesti heikkoihin luonteisiin. Työväen tapaturmavakuutus on edelleen ulotettava kaikkiin pitempiaikaisesti toisen töissä oleviin, työnantajan perheeseen kuulumattomiin työläisiin. Samalla on kuitenkin korjattava nykyisessä tapaturmalainsäädännössä olevat epäkohdat. Vakavissa ja pitkäaikaisissa sairaustapauksissa on yhteiskunnan huolehdittava siitä, että varaton potilas saa asianmukaisen sairashoidon. Vanhuuden turva on järjestettävä kaikille, jotka nuhteettomasti ovat täyttäneet kansalaisvelvollisuutensa. Erikoisesti on huolehdittava äitien asemasta.

Lisää esimerkkiä sosiaalisesta omastatunnosta pukkaa.

C. Ammattikasvatus

16) Maan nuorisoa tulee jo alkeisopetuksesta lähtien nykyistä enemmän ohjata välittömästi käytännöllisten elinkeinojen alalle. Sentähden on Valtion ja kuntien yhdessä työnantajain kanssa huolehdittava entistä tehokkaammin ammattikasvatuksesta, niin että kaikilla on tilaisuus perusteellisesti oppia jokin ammatti. Kansakouluista pääsevälle nuorisolle on järjestettävä välittömästi toimintaa, niin ettei se nuoruusvuosinaan joudu vetelehtimään, mikä on omiaan hävittämään nuorilta terveen elämänrohkeuden ja johtaa heidät helposti kaikenlaisen paheellisuuden ja työtä karttavan keinottelun tielle, mistä aikamme antaa runsaasti esimerkkejä kasvatuksellisesti suotavaa on, että nuoriso jo tällöin ainakin osaksi vuotta voidaan sijoittaa tuottavaan työhön. Mikäli vapailla työmarkkinoilla ei ole siihen tilaisuutta, on varattava erikoisia nuorisosiirtoloita. Nuorison työ ei saa olla terveydelle vaarallista, ja tarpeellisesta ruumiinharjoituksesta on huolehdittava varaamalla siihen riittävästi aikaa.

Nuorisosiirtoloita! Ehkä ne tuohon aikaan olisivat olleet tarpeen.

Ihan järkevää puhetta kaiken kaikkiaan.

Nykyajassa voitaisiin koulutuksissa enemmän keskittyä todellisiin ammatteihin kouluttamisiin. Ja oppisopimuskoulutus jos saisi laajemman jalansijan maassamme, niin hyvä olisi. Sveitsissähän oppisopimuskoulutus on ihan valtavirtaa, ja hyvin maalla menee.

D. Perhe-elämän edellytykset on turvattava

17) Yhteiskunta rakentuu perheistä. Niin kauan kuin perhe-elämä on terve, on yhteiskunnan perusta luja ja kestävä, ulkonaisista järkytyksistä huolimatta. Rappeutumiset siinä johtavat aina myöskin yhteiskunnalliseen rappeutumiseen. Säilyäkseen terveenä ja elinvoimaisena on Yhteiskunnan suojeltava perheitä ja luotava edellytykset onnelliseen perhe-elämään.

Erikoisesti työväen keskuudessa on taloudellisista syistä perheen ylläpito käynyt vaikeaksi. Molemmat vanhemmat ovat usein pakotettuja olemaan koko päivän ansiotyössä, jolloin huolenpito perheestä, varsinkin lasten kasvatus, jää pakostakin puutteelliseksi. Kodit ovat suuressa määrin menettäneet sen viihtyisyyden, mikä oikealle kodille on ominaista, ja siksi suuri osa elämää vietetään sen ulkopuolella. Isänmaallinen kansanliike on ottanut päämääräkseen hyväksymänsä periaatteen: Jumalan, kodin ja isänmaan puolesta, mukaisesti myöskin terveen kotielämän elvyttäminen, ja meidänkin oloihimme tunkeutuneen vieraan hengen poistamisen. Senkin vuoksi työväen palkkataso on saatava sille tasolle, että mies voi ansioillaan elättää perheensä. Äitien kodinhoitotaitoa on kehitettävä. Perheellisyyden ja lapsirikkauden suuri merkitys on otettava huomioon myös verotusoloja järjestettäessä.

Sinänsä kaunista. Nykyään kuitenkin melko yleisesti ajatellaan, että puolisoista kumpikin käy töissä ja elättää siten perhettä. Nykypäivänä ei keskituloinen mies edes kykenisi elättämään perhettään yksin.

V. Loppusanat

Nämä ohjelmalliset suuntaviivat selostavat ne periaatteet ja suurin piirtein ne menettelytavat, joiden avulla Isänmaallinen kansanliike käy kohottamaan Suomen työväestön asemaa. Sen pyrkimysten suurena päämääränä on hankkia Suomen työväestölle riittävä ja jatkuva toimeentulovarmuus ja saattaa se, ei vain muodollisesti kuten nykyään, vaan tosiasiallisestikin tasavertaiseksi muiden yhteiskuntaryhmien kanssa. Uusi valtio on työn valtio, missä kunniallisen työn, olkoon se mitä tahansa, ja työntekijän tulee päästä niille kuuluvaan arvoon ja kunniaan.

Edelläoleva osoittaa vain selvät päälinjat; yksityiskohtien luonnostaminen kuuluu aikaan, jolloin on luotu mahdollisuus käydä joka kohdassa toteuttamaan Kansanliikkeen ohjelmaa. Suuntaviivat ovat kuitenkin riittävän selvät osoittaakseen sen uuden hengen, mikä elähdyttää Isänmaallista kansanliikettä, joka on omaksunut uuden maailmankatsomuksen tunnuslauseenaan: Kaikki kokonaisuuden hyväksi. Puolueitten ohjelmat ovat kansallemme jo osoittaneet, miten, vähän puolitemielessä tehdyt lupaukset käytännössä merkitsevät.

Näitä suuntaviivoja tulevat vastustamaan kaikki luokkapuolueet, vaikka ne täytäntöönpantuina tietävät suurta parannusta ja varmuutta työväen asemassa ja koko talouselämässämme. - Isänmaallinen kansanliike toteuttaa sen, mitä tässä on luonnehdittu, ja voiman tähän se saa kansalliseen velvollisuudentuntoon heränneistä kansalaisista, olivatpa nämä maanviljelijöitä, työmiehiä, virkamiehiä tai liikemiehiä. Se saa sen kaikista niistä, joille kristilliset periaatteet yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ovat tulleet elämän totuudeksi. Se saa sen koko Suomen nuorisosta, jonka tervettä ajattelua eivät sido yhteiskunnalliset asemat ja luokkanäkökohtien sanelemat ohjelmat, vaan joka etsii vain totuutta, oikeutta ja ihmisyyttä yhteiskunnallisessa kanssakäymisessä. Kaikkea tässä esitettyä ei voida toteuttaa vaaratta valtiossa, missä itsekäs häikkäilemättömyys saa vallita. Heikoille puoluehallituksille näiden suuntaviivojen toteuttaminen on mahdotonta, vaikka niillä olisi siihen haluakin, sillä niiden toteuttaminen väärässä hengessä saataa olla yhtä vaarallista kuin tulella leikkiminen.

Tämän ohjelman toteuttaminen on mahdollinen vain voimakkaalle, kansan suuren enemmistön kannatusta ja tukea nauttivalle hallitukselle, jonka ainoana vilpittömänä päämääränä on kansakokonaisuuden todellinen etu.

Kylläpä on komeaa. Mutta kaunista ja melko oikein.

Loppusanat

Loppusanoissa jonkin verran toistan itseäni.

Verrattuna Lapuan liikkeeseen Isänmaallisessa kansanliikkeessä oli mielestäni hyvää se, että se ei Suomessa syyllistynyt väkivallantekoihin, vaikka se oli periaatteessa perustettu edellisen jatkajaksi. Se toimi normaalin parlamentaarisen demokratian sääntöjen mukaan yhtenä puolueista. Se ei myöskään kannattanut rasismia.

Pidän liikkeessä myös sen puoluevallan vastaisuudesta. Jos saataisiin aikaan Suomessa sellainen toimiva demokratia, jonka selkärankana ei olisi puoluejärjestelmää, kannattaisin sellaista luultavasti lämpimästi.

Pidän myöskin liikkeessä siitä, että se ajoi kansallista ja isänmaan etua.

Suhtautumisessani IKL:ään on toinenkin puoli. Olen sitä selvästi liberaalimpi ajatuksiltani. Kannatan julkisen vallan ja uskonnollisten yhdyskuntien eroa. Kannatan myös sananvapautta sanan normaalissa merkityksessä ja niinpä vastustan "väärää mieltä" olevien suun tukkimista ja myöskin vastustan kaikenlaista indoktrinaatiota.