Mekaaninen Tekoälyn eettinen aspekti on "milloin kone luokitellaan eläväksi olennoksi"?

Tekoälyn ongelma moraalisten valintojen kannalta on se, että koneen sekä elävän olennon ero on häipymässä, kun aletaan kehittää tekoälyyn perustuvia robotteja, joiden toiminta on tässä tapauksessa erittäin itsenäistä. Kun robottien toimintaa ajatellaan siten, että ne kykenevät itsenäisesti suorittamaan ehkä hyvinkin vaikeita tehtäviä itsenäisesti, niin silloin tietenkin voidaan kysyä sitä, että mikä on koneen sekä elävän olennon ero. Tämän päivän tekoälyä hyödyntävä robotti voi sitten toimia kuten elävä olento, eli se ottaa käskyjä vastaan käyttämällä samankaltaista ohjelmistoa kuin kännykkä, joka muuttaa puheen tekstiksi.

Näin robotteja voidaan komentaa kuin elävää olentoa. Mutta kun tullaan tilanteeseen, missä robotti voi oikeasti jäljitellä vaikka koiraa tai ihmistä, niin silloin eteen tulee kauhistuttavia kuvia esimerkiksi robottisotilaista, joita käyttää hyödykseen joku diktaattori. Robottien ohjelmointi ei enää myöskään ole samanlaista kuin ennen, vaan robottia opetetaan toimimaan samaan tapaan kuin lasta opetetaan käyttämään työkaluja tai tekemään muita asioita, jotka ovat aikuisille itsestään selviä. Kun robottia opetetaan tarttumaan johonkin esineeseen, niin silloin robottia ohjaava henkilö tarttuu sitä kädestä, ja sitten asettaa tuon koneen sormet esineen ympärille.

Tuolla robotilla pitää tietenkin olla sellaiset aistit, että se kykenee tarttumaan turvallisesti esineeseen, vaikka se olisi herkästi särkyvä. Kyseinen ohjelmointi voidaan suorittaa myös virtuaalisesti, eli voidaan käyttää datahanskoja, virtuaalitodellisuutta sekä myös datapukua, jolla ohjataan animaatiohahmoja, kun tehdään animoituja elokuvia. Sama järjestelmä, millä luodaan näyttäviä animaatioita toimii myös oikeiden robottien kanssa. Ainoa ongelma on sitten sellainen, että robotti puristaa kohdetta liian kovaa, joten siksi se tarvitsee keinotekoisen tuntoaistin.

Tuolloin robotin käsiin asennetaan pietsosähköiset tunnistimet, jotka mittaavat sen puristuksen voimaa, ja tuon raajan liikettä sekä otteen lujuutta ohjaa tietokoneohjattu hydrauliikka, joka tunnistaa tilanteen, missä esine antaa periksi tuon kouran alla. Robotin ohjelmointi tapahtuu äänittämällä tiettyihin toimintoihin tarvittavat liikkeet, ja sitten ohjelmoija vielä filmaa kyseisen esineen, ja samalla opettaa robottia ohjaavalle tietokoneelle kyseisen esineen nimen. Tämän jälkeen voi robotin ohjaaja käskeä robottia esimerkiksi ottamaan ruuvimeisselin ja kiristää jonkin ruuvin. Jos halutaan ottaa vielä yksi askel kohti keinotekoista organismia eli cyborgia, niin silloin tarvitaan vain ohjelmisto, joka saa robotin lukemaa kirjaa. Kyseessä on silloin kirjainten lukuun tarkoitettu ohjelmisto, ja tietenkin esimerkiksi sosiaaliset tilanteet voidaan käydä filmin kanssa läpi, niin että ohjelmoija sitten opettaa tuolle koneelle sujuvaa sosiaalista viestintää. Vaikka tämä esimerkki vaikuttaa tietenkin hiukan yksinkertaiselta, voi tuollaisesta robotista olla hyötyä esimerkiksi ydinvoimalaonnettomuudessa tai tilanteessa, missä myrkyllisiä aineita on päässyt johonkin tilaan, ja sinne lähtevä ihminen joutuisi hengenvaaraan. Kuitenkin tällaisella robotilla on vastustajia, joilla on erittäin hyvät argumentit vastustaessaan näitä välineitä.

Ihmisten silmissä tällaiset laitteet muuttuvat helposti aseiksi, joiden avulla voidaan käydä sotia ilman omia tappioita. Robottien käyttöä taistelutehtävissä kritisoivat henkilöt käyttävät argumenttinaan sitä, että robottien massamuisti voidaan pyyyhkiä puhtaaksi, jolloin sen suorittamat tehtävät jäisivät ikuisesti pimentoon. Kuitenkin robottien käyttöä taistelukentällä lisätään jatkuvasti, koska tuolloin ei tule omia tappioita, kun robottien ohjaaja istuu tuhansien kilometrien päässä tuosta laitteesta. Ja se sitten tietenkin herättää keskusteluja siitä, että onko tuollaisten ilman tunteita toimivien taistelijoiden lähettäminen taistelukentälle moraalisesti oikein? Juuri tunteettomuus on se, miksi robotteja sekä niide käyttöä kannatetaan todella paljon. Ja sama argumentti on myös robottisotilaiden vastustajien mielessä. Robottisotilas ei kuumene koskaan, eli se ei tunne raivoa, kipua eikä tarvetta kostaa. Eikä se tee julmuuksia siviilejä kohtaan, paitsi jos sen käyttäjä haluaa sen tekevän noita asioita. Ja se voidaan tuhota EMP-aseella, joka yleensä on ihmiselle vaaraton. Jos robottisotilasta verrataan ihmiseen, niin sen etu on siinä, että se ei saa psykiatrisia oireita palatessaan taistelusta.

Kun puhutaan siitä että roboteille aletaan ohjelmoida tunteita, niin silloin ehkä mennään vähän liian pitkälle, koska robottien tunteettomuus on niiden valtti työelämässä. Ne eivät välitä työajoista eivätkä kapinoi, eikä niiden kanssa ole konflikteja. Mutta jos robottien pitäisi osoittaa empatiaa, niin silloin joidenkin ihmisten mielessä on ollut luoda niille tunne-elämää. Tuolloin voi käydä niin, että robotista tulee liian täydellinen. Mitä itse ajattelisitte tilanteesta, että 500 kilogrammaa maasta nostava robottisairaanhoitaja saisi oikeasti raivokohtauksen kesken työpäivän? Robottien tunne-elämä kuitenkin saisi aikaan asioita, mitä me emme koskaan ole miettineet oikeassa elämässä. Mitä tapahtuu jos robotti kieltäytyy vaihtamasta omistajaa, koska on pitänyt enemmän edellisestä isännästään? Ja tuolloin tietenkin meidän pitää sitten miettiä sitä, että mikä olisi robottien juridinen asema yhteiskunnassa? Olisiko tunteva robotti sitten ehkä saman arvoinen lain edessä kuin ihminen? Samoin herää kysymys siitä, saako robotti ehkä adoptoida ihmisiä kasvatettavakseen? Ja saako robotti sitten valmistaa itsestään kopioita, jolloin se olisi keinotekoinen organismi

Mutta tämä äskeinen on vain pohdintaa. Jos ajattelemme tuntevan sekä spontaaniin oppimiseen kykenevän robotin kehittämistä, niin silloin tietenkin tulee mieleen asioita, mistä pitää hiukan keskustella. Näet spontaani oppiminen saadaan aikaan sellaisilla ohjelmistoilla, jotka mahdollistavat kirjojen tai muiden tekstien sekä kuvien lukemisen ja noiden asioiden yhdistämisen muuhun informaatioon. Tuon takia pitää miettiä sitä, millainen tulevaisuus tuollaisella robotilla olisi? Kun robotti alkaa tunteilla, niin silloin tietenkin on mahdollista, että se tulisi tietoiseksi olennoksi, joka voisi alkaa toimia kuin ihminen. Ja vaikka tämä vaikuttaisi tietenkin upealta asialta, niin silloin tietenkin tulee vastaan sellainen asia, että joskus robotit voivat alkaa kapinoida, ja silloin ovat hyvät neuvot tarpeen.

Sekä sellainen aspekti myös tulee eteen, että mikä on esimerkiksi sellaisen koneen asema joihin on istutettu hermosoluja? Tuolla tarkoitan, että pitääkö sellaiseen tietokoneeseen suhtautua kuten lemmikkiin, minkä prosessoreihin on istutettu eläviä hermosoluja? Tuolloin voidaan kysyä, että voisiko henkilö saada vaikkapa eläinrääkkäyssyytteen, jos hän unohtaa lisätä noiden solujen ravintoliuosta tietokoneen säiliöön. Tuollainen biologinen prosessori perustuu siihen, että mikroprosessoriin liitetään elatusalusta, missä noita hermosoluja elätetään, ja näihin soluihin sitten liitetään nanotekniikan avulla tehtyjä sähköistä toimintaa mittaavia antureita, eli eräänlaisia miniatyyrin kokoisia EEG-laitteita, jotka koostuvat erittäin ohuista hiili- tai kultalangoista.

Nuo langat kiinnitetään prosessorilla olevaan tietokoneeseen, missä on kooderi sekä dekooderi, joka muuttaa tietokoneen sähköisen toiminnan sellaiseksi, että solu pystyy sitä hyödyntämään sekä vastaavasti solun sähköinen toiminta koodataan tietokoneen ymmärtämään muotoon. Tuollaisen bioprosessorin avulla toivotaan voitavan luoda sumean logiikan tietokoneita, joide toiminta olisi vähemmän täsmällistä. Kyse ei ole kvanttitietokoneesta, vaan sumean logiikan kojeesta, jonka toiminta on vähemmän täsmällistä kuin kvanttitietokoneen. Kvanttitietokone koostuu nanotekniikan avulla toteutetuista prosessoreista, joiden transistorit ladotaan tuolle piirilevylle ionitykin avulla, niin että ne parhaimmilaan koostuvat vain kolmesta atomista. Mutta se on valmistettu kokonaan elottomasta materiaalista. Toki perinteisen tietokoneen tehoa voidaan nostaa laskemalla sen mikropiirien lämpötila niin että se muuttuu suprajohtavaksi, jolloin sen sisällä ei ole minkäänlaista vastusta. Kyseisen operaatio tapahtuu laskemalla prosessorin lämpötila lähelle absoluuttista nollapistettä joka on noin -273 astetta celsiusta. Tuolloin se sisällä ei ole elektronien liikettä vastustavaa värähtelyä, ja virta kiertää silloin täysin ilman vastusta. Tuo operaatio tapahtuu peittämällä tietokone nestemäisellä typellä, jonka lämpötila on niin alhainen, että prosessorissa ei enää vastusta esiinny. Ja tällöin tietokoneen teho kasvaa.