Sulkavan talon historiaa

SULKAVAN TALON HISTORIAA

Liedenpohjan kylä mainitaan ilmeisesti ensimmäisen kerran vuoden 1552 eräluettelossa jossa se mainitaan Lempäälän Niilo Tuiskun eräsijana Toisvedellä, joka sijaitsi 24 peninkulman päässä hänen kotoaan. Niilo Tuisku asui Lempäälän Kuokkalan talossa. Pian sen jälkeen Liedenpohjan kerrotaan annetun Lempäälän Jokipohjan kylän asukkaan Heikki Kokin asuttavaksi. Pysyvää asukasta Liedenpohjaan hänestä ei kuitenkaan näytä tulleen. Vuoden 1589 maantarkastuskirjassa Liedenpohjan kylä mainitaankin entisenä Kuokkalan erämaana.

Siihen mennessä Liedenpohjan maat olikin jo pysyvästi asutettu Liedenpohja- ja Tulijoki-nimen saaneiden talojen uudisraivaajien toimesta. Perimätiedon mukaan näiden talojen maitten rajana on ollut joki joka laskee Alasesta Sulkavajärvestä Toisveteen. Talojen maat ovat alunperin ulottuneet pitkälle nykyisen Alavuden puolelle. Niinpä Liedenpohjan maita on ollut siellä missä nykyään ovat Pöngän talot ja Tulijoen siellä missä nykyään on Pispan talo.

Sulkavan talon perustamisesta on ilmeisesti suullisena perimätietona kulkenut tarina Rantalasta kotoisin olleesta miehstä ja hänen vaimostaan Valpurista. Se kertoo että 1750-luvulla Ala-Tulijoki oli luvannut talon paikan Jäähdyskylän Rantalasta kotoisin olevalle miehelle. Tämä ottikin vaimonsa mukaansa ja lähtivät etsimään sopivaa paikkaa. Kulkiessaan saapuivat he nykyisen Alisen Sulkavanjärven itäiselle rannalle. Nähtyään tuon kauniin järven ja sen lehtoiset rannat, päättivät he pysähtyä siihen. Heidän petäjän juurella istuessaan Vappu oli itkenyt sitä kuinka korvessa toimeen tultaisiin. Kustaa oli lohduttanut että kyllä he toimeen tulevat jos kerran terveinä pysyvät.

Ensimmäiseksi huoneekseen heidän kerrotaan Rantalasta aitan, joka vielä tänäkin päivänä toimittaa aitan virkaa sanotussa talossa. Huhdan hakkuusta jääneistä petäjän latvoista kerrotaan rakennetun talon lammasnavetta, joka hajotettiin vasta viime vuosisadan alussa. Sen hirret olivat läpimitaltaan 13-14-tuumaisia.

Pääasiassa suullisena perimätietona kulkenut tarina pitää hyvinkin paikkansa nykytutkimuksenkin valossa. Uudisasukkaathan tulivat Rantalasta ja 1750-luvun puolivälin jälkeen. Isäntä tosin oli kotoisin Kangasalalta mutta Vappu-vaimo oli Maantie-Paavolan tyttäriä.

Sulkavan kantatalo n:o 3 perustamisvaiheet

Talon perustaja oli vuoden 1752 tienoilla leskiäitinsä kanssa Virroille muuttanut Kustaa Juhonpoika Ringbom. Hän oli syntynyt Kangasalan Kerppolassa vuonna 1744. Räätälinopinnot Hämeenlinnassa suoritettuaan hän palasi Virroille 20- vuotiaana ja avioitui vuonna 1770 Vappu Tuomaantytär Maantie-Paavolan kanssa. Vappu oli syntynyt Virtain Jäähdyskylän Paavolassa vuonna 1746.

Asuttuaan avioliittonsa alkuajat Rantalassa hän muutti perheineen Liedenpohjan kylän Sulkavalle 1774-1775. Ensimmäinen ehtoollisellakäyntimerkintä on vuonna 1775. Aluksi hänet mainitaan torpparina ja vuodesta 1781 alkaen uudisrakentajana. Vuonna 1797 hänestä tuli myöskin verotilan omistaja lunastaessaan talonkirjan Tukholmasta 5 riksin 34 sillingin 6 äyrin hinnalla ja ottaessaan nimekseen Kustaa Juhonpoika Sulkava.

Syyskuun 27 päivänä 1777 saapui Vaasan maakonttoriin Tulijoen kylästä olevan Gustaf Ringbomin anomus, että kruunuvallesmanni Eric Björckille annettaisiin määräys toimittaa katselmus paikoista: 1) Lampisten neva, 2) Sikoneva ja 3) Sysineva ynnä muut Ringbomin osoittamat paikat. Tähän hakemukseen suhtauduttiin myötämielisesti ja näin paroni J. B. Cederström samana päivänä määräsi vallesmannin suorittamaan kyseisten maiden katselmuksen. Edellä mainittu katselmus tapahtui kesäkuun 11 päivänä 1778. Eric Björckin ja lautamiesten Pekka Braskin ja Matti Ikkalan allekirjoittaman katselmuspöytäkirjan mukaan selviää, ettei kylänmiehistä ollut läsnä kuin kruununtalonpoika Juho Heikinpoika Tulijoki ja huonemies Yrjö Heikinpoika Liedespohja, vaikka toimituksen ajankohta hyvissä ajoin oli julistettu saarnastuolista. Pöytäkirjassa mainitaan kaksitoista paikkaa, jotka Kustaa Juhonpoika Ringbom aikoo viljellä osin pelloksi osin niityksi hallitsemansa Sulkavan uudistilan alaisuudessa 1) Alanen Sulkavajärvi, läntinen puoli, koivumetsää, 2) Tulijoen niitty, niityn etelänpuoleinen alue, vesakkoa, 3) Abrahaminaho, järven läntisellä puolella, koivumetsää järvenrantaa pitkin, 4) Mäntyniemen Salmi, järven entinen lahti ja nyt metsätön turvesuo, 5) Mäntymäen notko, metsätön ja alava, 6) Rapalevonlahti, järven lähellä, 7) Takaneva, vetelä suo, 8) Sika-ahon notko, alavaa koivumetsää, 9) Käskisenkoski, koivumetsää, 1O) Sahinahon notko, alavaa koivumetsää, 11) Sysinneva, Katajakorven pää, 12) Karinojansuu, metsätön suo, (yhdessä Johan Tulijoen kanssa)

Yrjö Heikinpoika huomautti kohdista 1 ja 2, että ne oli katsottu hänen aikomalleen 10 tynnyrinalan uudistilan pelloksi ja talon tontiksi. Kuitenkaan ei ollut käsillä mitään esitystä valaisevia asiakirjoja. Kustaa Ringbom huomautti, että kyseiset alueet ovat samat, jotka Sulkavan uudistilan ensimmäisessä katselmuksessa syyskuun 13 päivänä 1776 varattiin tilan metsäksi ja laitumeksi, joista oli saatu asianomainen päätös. Yrjö Heikinpoika väitti samoin kohdasta 4, että se oli katsottu hänelle, sillä hän oli monena vuotena korjannut heinää sieltä, mutta tätä väittivät vastaan sekä Juho Tulijoki että Kustaa Ringbom. Katselmuspöytäkirjan lopussa kehoitetaan Yrjö Liedespohjaa mikäli hän haluaa huomautuksensa saattaa päätökseen, hankkimaan asianomaiselle kirjallinen haaste seuraaviin käräjiin. Näin ei kuitenkaan tapahtunut, sillä Vaasan läänin maakonttorin päätöksessä joulukuun 7 päivänä 1780 puhutaan sovittelusta, jonka mukaan Yrjö Heikinpoika vapaasti saa pitää Sahinahon notkon niityt. Sitä vastoin Kustaa Ringbom, jonka anomuksesta päätös annettiin sai muut katsotut tilat viljellä ja vapaasti kunnostaa ojituksin ja raivauksin, mutta kahden riksin sakon uhalla ei kasketen.

Edellä kerrotusta saa käsityksen, että rajat ainakin Sulkavan kohdalla olisivat selvät. Näin on aluksi varmasti ollutkin, mutta aikaa myöten on ilmennyt epäselvyyksiä toisaalta Sulkavan ja Tulijoen ja toisaalta Peltomäen ja Liedenpohjan tilojen välillä. Tämä ilmenee Keuruun käräjäkunnan joulukuun 17 päivänä 1790 toimeenpantujen syyskäräjien pöytäkirjasta § 95. Toukokuun 11 päivänä 1790 yllämainitut tilalliset sopivat yksimielisesti rajan käynnistä. Rajankäynnin toimitti maanmittari Gabr. Långhjelm.

Heinäkuun 7 päivänä 1796 saapui silloiselle Vaasan läänin maaherralle Carl Fredr. Krabbelle Kustaa Juhonpoika Sulkavan hakemus, että Tulijoen metsistä kolmannes lohkottaisiin Sulkavalle. Hakemukseen oli liitetty Juho Heikinpoika Tulijoen ja Heikki Heikinpoika Tulijoen todistajien läsnäollessa puumerkeillään vahvistama suostumus, jossa he toteavat m.m. että naapuri uudisrakentaja Kustaa Sulkava monena vuotena on maksanut talojemme puolesta kolmanneksen kaikista sotilaskustannuksista sekä maanmittauskustannuksista, mistä hyvästä hän on tarpeisiinsa yhdessä meidän kanssamme saanut käyttää metsää; joten me vapaaehtoisesti tahdomme luovuttaa kolmanneksen kaikista metsämaistamme sanotun uudisrakentajan vapaaseen hallintaan ja käyttöön. Heti seuraavana päivänä annetun päätöksen mukaan hakemus toimitetaan maanmittarille, jotta tämä voisi asiaankuuluvan kuulutuksen jälkeen asianomaisten läsnäollessa suorittaa niiden peltojen ja niittyjen sekä metsien ja sydänmaiden väliaikaisen viitoituksen, jotka mainittu uudistila kiistatta voi omistaa ja tulevan suurjaon ja erotuksen nojalla alistaa. Tilan väliaikainen viitoitus on ilmeisesti tehty aika pian vaikka edellä mainitussa määräyksessä sanotaan, että se suoritetaan, kun tärkeämmät virkatehtävät eivät ole esteenä. Nimittäin seuraavana vuonna Kustaa Juhonpoika osti kuninkaallisen kamarikolleegin presidentin Arvid Fredric Kurckin Tukholmassa tammikuun 18 päivänä 1797 allekirjoittaman kauppakirjan nojalla Liedenpohjan kylästä kahdeksannesosa manttaalia olevan Sulkavan No 3 kruununtilan viiden riksin, kolmenkymmenenneljän killingin ja kuuden äyrin hinnasta, joka suoritettiin edellisen vuoden joulukuun 14 päivänä. Sulkavan talon maapinta-ala oli silloin noin 1000 hehtaaria.

Vuonna 1805 Kustaa jakoi tilansa kahdelle vanhimmalle pojalleen. Toisesta puoliskosta tuli Ylä-Sulkava ja toisesta Ala-Sulkava.

Ylä-Sulkavan talo (Vanha talo)

Sulkavan kantatalon jaossa sai Ylä-Sulkavaksi nimetyn talon veljeksistä Heikki joka oli toiseksi vanhin. Kantatalon päärakennukset jäivät Ala-Sulkavan rakennusten valmistuttua Ylä-Sulkavan tilan käyttöön.

Huolimatta kesäkuussa 1805 suoritetusta Sulkavan verotilan jaosta Juhon ja Heikin kesken, ilmeni heidän välilleen riitaa rajanvedosta peltojen ja niittyjen osalta. Tämän vuoksi he sopivat helmikuun 2. päivänä 1809 allekirjoittamallaan asiakirjalla seuraavista asioista torppari Matti Rihilahden ja renki Matti Petterinpojan toimiessa todistajina: 1) Peltojemme välinen aita on samassa paikassa ylläpidettävä aina, 2) Karjakuja johtaa kuuden kyynärän leveänä tästä lähtien vanhalta kaivolta Rantatöyränvälistä järven rantaan ja siitä metsään. Heikki ylläpitää sitä. Haukkalahdenkorven siltaa on kuitenkin hyvin ylläpidettävä yhteisesti. 3) Juho luovuttaa osuutensa Lampistennevan kytömaasta Heikin käyttöön heidän äitinsä Vapun elinajaksi. 4) Heikki saa jakamattomista niityistä Pohjospään Sikanevan ja Lampistennevalle johtavat notkot, kun Juho taas saa Etäläpään Sika-ahoon. 5) Juho saa vanhan asuintalon vanhoista ikkunoista puolet. 6) Heikki ottaa tehtäväkseen äitinsä ruokkimisen ja hoitamisen tämän kuolinpäivään asti ilman Juhon apua.

Rajankäynnit ja maa-asiat Aatu Ala-Sulkavan aikana: Maamittari Abraham Herman Holm toteaa joulukuun 10. päivänä 1846 allekirjoittamassaan asiapaperissa, että Katajakorven niitty oli suurjaossa vuonna 1834 annettu Adolf Heikinpoika Sulkavalle. Adolf Heikinpoika Sulkava lupautui Virtain ja Ähtärin käräjäkunnan talvikäräjillä huhtikuun 7. päivänä 1846 tehdyn pöytäkirjan mukaan raivaamaan veljelleen 12 kappaa uutta peltoa. Hänen veljensä Anders Sulkava luopuisi puolestaan Moision pellosta.

Syyskuun 14. ja 15. päivinä 1860 käytiin Sulkavanperän ja Katajakorven rajat; Edellisen maa-ala oli 1 tynnyri 2 kappaa ja jälkimmäisen 5 tynnyriä 1 kappa. Jako oli suoritettu jo vuonna 1834, mutta epäselvyys johtui siitä, että mainitut tilat sijaitsivat Forsbackan tilan alueella.

Ylä-Sulkavan isännät ja emännät:

Heikki Kustaanpoika Ylä-Sulkava e. Sulkava, s. 1774, k. 1835, puoliso Anna Erkintytär Asunmaa Alavudelta, s. 1787, k. 1871.
Edellisen poika Aatu Heikinpoika Ala-Sulkava. s. 1811, k. 1886, puoliso Vilhelmiina Heikintytär Ala-Liedenpohja. s. 1815, k. 1890.
Edellisen poika Emmanuel (Manu) Aatunpoika Ylä-Sulkava, s. 1851, k. 1878, puoliso Juditha Heikintytär Ala-Ikkala, s. 1855, k. 1880. Manu ehti isännöidä Ylä- Sulkavaa vain viitisen vuotta (1873-1878) ennen 26-vuotiaana tapahtunutta kuolemaansa.
Edellisen kaksoisveli Kaapo Aatunpoika Ala-Sulkava, s. 1851, k. 1928, puoliso Anna Aleksanterintytär Ohtola, s. 1854, k. 1885 ja toinen puoliso Hilma Hermannintytär Naarala Pihlajavedeltä, s. 1869, k. 1934. Ensimmäisestä avioliitosta oleva Kaapo Kaaponpoika osti isältään maaliskuussa 1908 tehdyllä kauppakirjalla Koivulan tilan.
Edellisen poika toisesta avioliitosta Aimo Emmanuel (Manu) Ylä-Sulkava, s. 1900, k. 1957, puoliso Aino Helena Järvinen Tyrväältä, s. 1913. Aimo muutti Austraaliaan ja siellä hän myös kuoli. Aimo myi kotitilansa valtakirjalla serkulleen sahanomistaja T. A. Peltomäelle vuonna 1933, joka myi tilan vuonna 1935 veljelleen Onni Peltomäelle.
Edellisen serkku Toivo Aleksanteri Peltomäki, s. 1878, k. 1952, puoliso Heidi Lemmitty Tulijoki, s. 1926, k. 2013.
Edellisen veli Onni Edvard Peltomäki, s. 1881, k. 1958, puoliso Siiri Maria Heinola, s. 1896, k. 1990.
Edellisen tytär Aune Helena Peltomäki, s. 1922, k. 1999, puoliso Pentti Juhani Mäkinen Pohjois- Pirkkalasta, s. 1926, k. 1994. Talo siirtyi Aunelle vuonna 1954.
Edellisen poika Juha-Pekka Mäkinen, s. 1964 vuodesta 1996 alkaen.

Ala-Sulkavan talo

Ala-Sulkavaksi nimetyn talon sai kantatalon veljeksistä vanhin Juho Kustaanpoika Sulkava, joka haki itsensä ja veljensä Heikki Kustaanpoika Sulkavan puolesta lainhuudatuksen Liedenpohjan kylässä olevasta Sulkavan verotilasta No 3 Keuruun kihlakunnan talvikäräjillä helmikuun 2 päivänä 1808. Määrätyn varatuomarin Carl Henric Alanin allekirjoittaman päätöksen mukaan tämä hakemus koski yksi kahdestoista osaa manttaalia, siis puolet kummallekin, kyseisestä yksi kuudesosamanttaalisesta verotilasta, jotka osat he olivat saaneet lahjaksi isältään Kustaa Juhonpoika Sulkavalta kesäkuun 25 päivänä 1805.

Kun Sulkavan veljekset Juho ja Heikki ryhtyivät isänsä Kustaa Sulkavan jälkeen viljelemään Sulkavaa kahtena tilana, asuivat he perheineen kaikessa sovussa vielä vuosia vanhaa kotitaloa. Ala-Sulkavan ensimmäinen asuinrakennus valmistui vasta seuraavan sukupolven aikana, Antti Juhonpojan ollessa jo isäntänä vuonna 1825. Se toimi kolmen sukupolven aikana Sulkavan päärakennuksena 50 vuotta. Uuden talon valmistuttua se myytiin Alavuden Sulkavankylän Pispan tilalle. Perimätiedon mukaan rakennuksesta saatiin maksuksi hevoskuorma nauriita.

Kun Emanuel Ylä-Herranen, Manuksi kutsuttu, tuli Ala-Sulkavalle vuonna 1871 nuoreksi isännäksi, ryhtyi hän suunnittelemaan uutta päärakennusta mallinaan oma kototalo. Rakennus valmistui 1874 ja uusi Ala-Sulkava oli nyt yhtä suuri ja komea kuin oli Ylä-Herranen. Pituutta talolla oli 30 metriä ja päädyn ns. tupapirtti oli aarin kokoinen. Sisäänkäyntikuisteja lasi-ikkunoin oli kaksi. Maantien suunnalle talossa oli yhdeksän ikkunan rivi, kuten Ylä-Herrasessakin. Katolla oli kolme savupiippua ja lisäksi oman pikku katoksensa alla vellikello. Myös piha-alueella rakennusten ja viljelysten paikkoja siirreltiin ja uuttakin rakennettiin. Jokunen vanha rakennus sai jäädä entisille sijoilleen.

Manu-isännän suunnitelmista tuli hyvä ja se säilyi sellaisenaan toimivana pihapiirinä aina 1930-luvun alkuvuosille. Manun rakentama talo oli käytössä sellaisenaan aina vuoteen 1937 asti, jolloin Juho-isäntä ryhtyi perusteellisiin muutostöihin tarpeettoman suuressa talossaan. Toinen puoli taloa, ns. tupapirtin pääty purettiin. Nykyinen Ala-Sulkava on edelleen osa vanhaa Manu Ylä-Herrasen suunnittelemaa ja rakentamaa taloa, joskin se kunnostettuna näyttää ulkoapäin nykyajan omakotitalolta. Suuri avotakka, vanhan ajan leivinuuni ja piilukirveellä veistetyt komeat seinähirret tuvassa ja avarassa keittiössä, ovat muistoja Manu -isännän arkkitehtuurista yli sadan vuoden takaa.

Ala-Sulkavan isännät ja emännät:

Juho Kustaanpoika Ala-Sulkava e. Sulkava, s. 1772, k. 1813, puoliso Maria Antintytär Braski, s. 1779, k. 1843. Juhon nuorena tapahtuneen kuoleman jälkeen taloa isännöivät leski Maria yhdessä uuden miehensä Juho Erkinpoika Korteniemen, s. 12.8.1775, kanssa Juhon vanhimman pojan Antin aikuistumiseen saakka.
Edellisen poika Antti Juhonpoika Ala-Sulkava, s. 1799, k. 1868, puoliso Justiina Matintytär Pitkäjärvi, s. 1793, k. 1863.
Edellisen poika Juho Antti Antinpoika Ala-Sulkava, s. 1828, k. 1878, puoliso Anna Matintytär Patala, s. 1825, k. 1910. Avioliitto oli lapseton. Isännän sisaren Anna Antintyttären, s. 1826, k. 1897, ja hänen puolisonsa Aatu Pekanpoika Myllyniemen, s. 1821, k. 1880, tytär Maria oli varttunut aikuiseksi kasvattityttärenä enollaan Ala- Sulkavassa ja hänestä tuli puolisoineen seuraava isäntäväki.
Edellisen kasvattitytär Maria Justiina Aatuntytär Ala-Sulkava o.s. Myllyniemi, s. 1854, k. 1899, puoliso Emmanuel Heikinpoika Ala-Sulkava e. Ylä-Herranen. Ottivat käyttöön talon nimen Ala-Sulkava ajan tavan mukaan.
Edellisen poika Juho Valfrid Emmanuelinpoika Ala-Sulkava, s. 1871, k. 1923, puoliso Hilja Katariina Korpi Alavudelta, s. 1878, k. 1963.
Edellisen poika Matti Aleksanteri Ala-Sulkava, s. 1914, k. 1999, puoliso Laimi Marja Hautamäki s. 1929. Avioliitto oli lapseton. Matti Ala-Sulkava testamenttasi talon sisarensa Aini Sipilän pojalle, lesken osan jäädessä luonnollisesti Laimi- puolisolle.
Edellisen sisaren poika Väinö Anssi Sipilä, s. 1950, puoliso Marja Leena Tiitinen, s. 1952.

Ylä-Sulkavan talosta lohkotut tilat: Koivula, Pellonpää, Huovila

Koivula

Koivulan tila perustettiin Ylä-Sulkavan talosta lohkaistulle osuudelle vuoden 1906 tienoilla Kaappo Aatunpoika Ylä-Sulkavan ensimmäisestä avioliitosta olevalle Kaapolle. Maaliskuulla 1908 tehdyllä kauppakirjalla Kaapo sitten virallisesti osti noin puolet kotitilastaan. Koivulan tilaan tuli noin 14 hehtaaria peltoa ja muuta maata noin 213 hehtaaria.

Koivulan isännät ja emännät:

Kaapo Kaaponpoika Koivula e. Ylä-Sulkava, s. 1883, k. 1951, puoliso Hilja Johanna Heikintytär Teppo Alavudelta, s. 1889, k. 1955.
Mikko Johannes Koivula, s. 1927, k. 2002 ja puoliso Martta Tuovi Koivula o.s. Suojansalo, s. 1927, k. 2006.
Edellisen poika Lasse Kalevi Koivula, s. 1963, puoliso Saila Koivula o.s. Kuusinen, s. 1961 sekä Lassen veli Aarno Heikki Koivula, s. 1966 (tilayhtymä).

Koivulan tilasta lohkottiin Salmen tila 1900 -luvun alussa. Salmi on ollut viimeiset vuosikymmenet Borinin suvun hallussa huvilakäytössä.

Pellonpää

Lohkaistu Ylä-Sulkavan talosta vuonna 1906. Pinta-ala 22 hehtaaria. Sanottu aikoinaan myös Saimin tuvaksi.

Pellonpään isännät ja emännät:

Ensimmäinen isäntä Kaappo Aatunpoika Ylä-Sulkava s. 1851, k. 1928. toinen puoliso Hilda Hedvig Naarala Pihlajavedeltä, s. 1869, k. 1934. Kaappo myi tilan pojalleen Aimolle vuonna 1924.
Edellisen poika toisesta avioliitosta Aimo Emmanauel (Manu) KaaponpoikaYlä-Sulkava, s. 1900, k. 1957, puoliso Aino Helena Järvinen Tyrväältä, s. 1913. Aimo muutti veljensä Väinön kanssa Austraaliaan vuonna 1928. Kaappo kuoli vuonna 1928 ja talo jäi hänen vaimonsa Hildan sekä lastensa Saimi Annan ja Eero Adolfin asunnoksi.
Antti Väinö Kaaponpoika Ylä-Sulkava s. 1905, k. 1977 palasi Australiasta ja osti talon perikunnalta irtaimistoineen vuonna 1939. Hän myi talon vuonna 1945 sisarelleen Lyylille.
Lyyli Maria Kaapontytär Ylä-Sulkava, s. 1908, k. 1993. Lyyli osti talon kauppakirjan mukaan ilman irtaimistoa, mutta se jäi taloon. Lyyli testamenttasi talon veljenpojalleen Aimo Antti Ylä- Sulkavalle.
Aimo Antti Ylä-Sulkava s. 1947.

Huovila

Lohkaistu Ylä-Sulkavan talosta vuonna 1906. Pinta-ala 40 hehtaaria. Tila jäi Kaappo Ylä-Sulkavan omistukseen. Väinö Ylä-Sulkava osti tilan isältään 11.3.1928 vanhimman sisarensa mieheltä, Urho Rajalalta ja velipuoleltaan Kaapolta lainaamillaan rahoilla. Saimi -sisko huolehti tilasta Väinön Austraaliassa oloajan hänen kirjeitse antamiensa ohjeiden mukaan. Väinö aloitti rakentamisen välirauhan aikana, mutta työt keskeytyivät jatkosodan vuoksi. Rakentamista jatkettiin osittain myös sodan aikana ja valmista tuli vasta sotatilan päätyttyä.

Huovilan isännät ja emännät:

Ensimmäinen isäntä Antti Väinö Kaaponpoika Ylä-Sulkava, s. 1905, k. 1977, puoliso Kerttu Matilda Vernerintytär Viljanen Karjalohjalta, s. 1914, k. 2009.
Edellisen poika Aimo Antti Ylä-Sulkava, s. 1947, puoliso Arja Ellen Kaunisto Jämsästä, s. 1955.
Edellisen poika Risto Olavi Ylä-Sulkava s. 1986

Ala-Sulkavan tilasta lohkotut talot: Keski-Sulkava, Sivumaa, Ahola

Keski-Sulkava (Keskinen)

Kun Ala-Sulkavan talo halottiin vuonna 1907, Manu ja Maria Ala-Sulkavan kahdelle vanhimmalle lapselle jäi vanhimman pojan Juhon osuuden nimeksi Ala-Sulkava ja Siina-tyttären osuuden nimeksi tuli Keski-Sulkava. Kummankin osuudeksi tuli noin 20 hehtaaria peltoa ja 150 hehtaaria muuta maata.

Keski-Sulkavan isännät ja emännät:

Ensimmäinen isäntäväki oli Siina Vilhelmiina Manuntytär Maijala o.s. Ala- Sulkava, s. 1873 , k. 1957 ja Antti Manunpoika Maijala, s. 1863, k. 1947.
Edellisen poika Manu Aleksanteri Antinpoika Maijala, s. 1909, k. 1986, puoliso Hilja Esteri Kaapontytär Maijala o.s. Koivula s. 1915. Heidän jälkeensä tilaa asuivat heidän lapsensa Riitta ja Antti perheineen.
Edellisen poika Antti Kaaprieli Maijala, s. 1947, puoliso Marja Katriina Maijala o.s. Kellomäki s. 1947 yhdessä sisarensa Riitta Annikki Sojakan o.s. Maijala, s. 1944 ja tämän puolison Jorma Hilmer Sojakan, s. 1945 kanssa. Jorma ja Riitta Sojakka ostivat Antin osuuden ja myivät sen pojalleen Jarille.
Jorman ja Riitan poika Jari Tapio Sojakka, s. 1966 ja puoliso Sirpa-Liisa Sojakka o.s. Pekki, s. 1960.

Sivumaa (Sivula)

Keski-Sulkavan talosta lohkaistiin jo vuoden kuluttua 1908 tila joka nimettiin Sivumaaksi. Sen isännäksi tuli talon emännän Siina Manuntyttären veli Heikki Ala- Sulkava. Tilan koko oli runsaat 50 hehtaaria.

Sivumaan isännät ja emännät:

Ensimmäinen isäntä oli Heikki Severus Manunpoika Sulkava e. Ala-Sulkava s. 1879, k. 1933. Heikki ei ollut naimisissa ja näyttää käyttäneen sukunimeä Sulkava ilman etuliitteitä.
Edellisen sisarentytär perheineen Heikki Arvid (Arvi) Aho, s. 1807, k. 1955 ja Aina (Aini) Aho o.s. Maijala, s. 1901, k. 1994.
Edellisen poika Oiva Ilmari Aho, s. 1928, k. 2009. Oiva oli poikamies ja testamenttasi talon sisarentyttärelleen.
Edellisen sisarentytär Maria Mäenpää o.s. Aho, s. 1945.

Sivumaan tilasta lohkottiin Palomäen tila 1940 -luvun lopulla, Arvi ja Aina Ahon tyttärelle Ainille ja hänen perheelleen. Palomäen ensimmäinen isäntä oli Viljam Eemil (Eemeli) Sepänmaa, s. 1901, k. 1980 ja puoliso Aina (Aini) Sepänmaa o.s. Aho, s. 1925, k. 2018. Tilan omistaa nykyään Huovilan talon isäntä Risto Ylä-Sulkava s. 1986. Hän osti tilan perikunnalta vuonna 2018 Aini Sepänmaan kuoltua.

Ahola

Vuoden 1908 tienoilla myös Ala-Sulkavan neljäs lapsi Urho sai osuutensa Keski- Sulkavasta. Tila oli alkuaan Keski-Sulkavan torppa mutta itsenäistyi 1900-luvun alkupuolella.

Aholan isännät ja emännät:

Ensimmäinen isäntä (torppari) Urho Emmanuel Manunpoika Ahola e. Ala-Sulkava, s. 1882, k. 1920, puoliso Olga Antintytär Ojaluoma, s. 1882, k. 1948.
Edellisen poika Onni Aleksanteri Urhonpoika Ahola, s. 1913, k. 1996, puoliso Lempi Katri (Kaisu) Oskarintytär Moisio s. 1916, k. 2003.
Edellisen poika Toivo Aatos Ahola s. 1947

Page updated

Google Sites

Report abuse