🍂

1800-luvulle tultaessa Suomi oli köyhä maatalousyhteiskunta ja jäljessä läntisen Euroopan taloudellisista ja teknologisista muutoksista. Vielä vuosisadan puolivälissä Suomi oli yksi Euroopan köyhimmistä maista, mutta 1860-luvun ankarien katovuosien jälkeen taloudellinen kehitys voimistui – vaikkakin teollistuminen tapahtui monesta muusta maasta poiketen hitaasti – ja Suomi kytkeytyi kasvavaan maailmantalouteen. Maan alueellinen, taloudellinen ja sosiaalinen rakenne muuttuivat. Väkeä muutti kaupunkeihin, ja Pietarin vaikutus lisääntyi itäisessä Suomessa. Maaseutu muuttui, kun pellonraivaus, metsänkäyttö ja isojako kiihtyivät.

Isojako vaikutti myös torpparilaitoksen kasvuun, kun talot saattoivat nyt perustaa torppia saamilleen metsälohkoille. Torppari oli vuokraviljelijä, joka vuokrasi viljeltäväkseen osan suuremmasta maatilasta. Torppien perustamista suosittiin, koska siten saatiin taloille ilmaista työvoimaa: torpan vuokraraha maksettiin useimmiten päivätöinä eli taksvärkkinä päätilalle. Torppien määrä kasvoi nopeasti. Esimerkiksi vuonna 1730 torppia oli vain noin tuhat, mutta Ruotsin vallan loppuvuosina 1800-luvun alussa niitä oli jo noin 25 000 ja vuosisadan lopulla noin 70 000. Vuonna 1918 säädettiin torpparilaki, joka antoi vuokratilallisille mahdollisuuden halutessaan lunastaa tilansa itselleen. Tämän lain perusteella 1940-luvulle mennessä oli lunastettu 45 000 tilaa itsenäisiksi.