🍂 

Nälkävuodet 

Terhi Suominen

1860-luvun alkupuolella Suomessa saatiin useina vuosina kehno sato ja monin paikoin kärsittiin kadosta. Tilanne huononi entisestään vuosikymmenen jälkipuoliskolla, ja nälkä riivasi maata. On arvioitu, että nälkävuosina 1866–1868 noin 15 prosenttia suomalaisista kuoli nälkään ja tauteihin. Oletko kiinnittänyt huomiota omassa suvussasi erityisen suureen kuolleisuuteen näinä vuosina?

Tuohon aikaan ”tavallisinakin vuosina” leipää jatkettiin usein erilaisilla korvikkeilla. Monen nykyihmisen korvakuulolta tuntema hätäruoka oli pettuleipä eli petäjäinen. Leipään käytettiin petäjän eli männyn kuoren alla olevaa pehmeää nilakerrosta. Moni joutui lähtemään kerjuulle etsimään ruokaa. Joku onkin sanonut, että ”ei se oo köyhyys, joka selän köyryyn vetää. Se on vilu ja nälkä.” Puutteen aikana kerjuulle joutuneen tie oli usein pitkä ja toivoton.

Esimerkiksi vuodesta 1867 kerrotaan, että kevät ei tullut lainkaan. Vielä vappuna kärsittiin ankarista pakkasista ja maata peittivät paksut kinokset. Toukokuun lopulla saattoi Vaasasta kulkea jäätä pitkin Ruotsin puolelle, ja kesäkuussa Päijänne oli yhä jäässä. Peltoja ei päästy kylvämään eikä karjaa voitu laskea laiduntamaan. Moni joutui rehun puutteessa teurastamaan suuren osan karjastaan. Juhannuksen jälkeen alkoivat helteet, ja pellot kiirehdittiin kylvämään. Ensimmäiset hallat koettiin jo heinä-elokuussa, ja sato jäi vaatimattomaksi. Sekin hätäapuvilja, joka oli onnistuttu ostamaan Suomeen, juuttui jäihin ja kinoksiin, sillä talvi alkoi poikkeuksellisen varhain. Lokakuussa paleltiin Etelä-Suomessakin jo 30 asteen pakkasissa.

Kun nälän heikentämät ihmiset lähtivät talvella 1867–1868 kerjuulle ja vaelsivat suurina joukkoina kovan pakkasen ja purevan viiman kourissa kohti etelää, moni tuupertui tien varteen (kuvakokoelmassa ylinnä vas., Kansallisgalleria). Eniten ihmisiä tappoivat lavantauti ja punatauti, jotka tarttuivat usein myös sairastuneita hoitaneisiin pappeihin ja lääkäreihin. Esimerkiksi Hämeenlinnan kaupunginlääkäri kuoli lavantautiin heinäkuussa 1868, ja hän oli säveltäjä Jean Sibeliuksen isä. Janne-poika oli tuolloin vasta kaksivuotias.

Kuolleisuus oli korkeimmillaan juuri ennen kuin uusi viljasato kypsyi. Hädän lieventämisessä oli tärkeä merkitys hyväosaisten ja -sydämisten yksityisten ihmisten anteliaisuudella. Lahjoituksia saatiin myös ulkomailta. 

Kuvassa (alhaalla vas., Museovirasto) on suuren nälkävuoden pitkäperjantai eli 10. huhtikuuta 1868. Tampereella työskentelevä englantilainen tehtaanmestari oli saanut sukulaiseltaan Englannista rahasumman, jolla hankittiin ruokatarpeet sadalle köyhälle lapselle. Tapahtumasta otettiin tämä valokuva lahjoittajalle.