Täydellisen sosiaalisen eristyksen ongelmista

Kimmo Huosionmaa B.Sc.,BBA

https://sites.google.com/view/kimmonlinkit/etusivu

M. Night Shyamalan on tehnyt elokuvan nimeltään "Kylä", joka kertoo oikeastaan melko hyvin siitä, millainen on elämä paikassa, joka on täysin sosiaalisesti eristetty muusta maailmasta. Tuossa elokuvassa kuvatussa kylässä, jossa asuu joukko äärimmäisiä amish-lahkolaisia, joiden maailmassa ei ole muuta kuin tuo kyläyhteisö, mikä on ollut eristyksissä ehkä vuosisatojen ajan, ja jossa sitten tietenkin valtaa pitää joukko yhteisön vanhimpia. Nuo vanhimmat tietenkin pelottelevat muita kyläläisiä sillä, kuinka pelottava tuo tavallisten ihmisten maailma oikeastaan on. Tässä elokuvassa tietenkin perusajatus on se, että jos henkilö ei mitään muuta näe, kuin sitä mitä muut hänelle kertovat, niin silloin hän alkaa automaattisesti uskoa kaikkea kuulemaansa. Mutta kuitenkin tuossa elokuvassa on muitakin aspekteja eli ulottuvuuksia kuin vain se halvan tusinaelokuvan luoma maailma, missä hirviöt hallitsevat maailmaa.


Tuo kylä voisi symboloida suljettua maailmaa, kuten Pohjois-Koreaa, missä ihmiset saavat vain sitä tietoa, mitä valtio heille haluaa antaa, ja tämän takia tuo kyläyhteisö uskoo olevansa paholaisten ympäröimänä. Kuitenkin tuossa tarinassa päähenkilön käytös symboloi sitä, kuinka tuo henkilö ikään kuin vapautuu yhteiskunnan asettamista kahleista, ja lähtee rohkeasti tutkimaan ympäristöään. Ja sitä kautta hän vapautuu peloista, joita yhteisö on hänen mieleensä luonut. Hän uskaltaa tuolloin tehdä asioita, joita hän ei koskaan ole ennen tehnyt, sekä samalla huomaa noiden kauhistuttavien olioiden olevan vain linnunpelättejä, joiden keinokuituisten vaatteiden läpi on kasvanut juurakkoja. Tuolloin hän ymmärtää, että maailma on mahdollisuuksia täynnä, joten hän voi sitten antaa "Pegasuksen lentää", ja aloittaa oman elämänsä ilman tarvetta miellyttää omaa yhteisöä, joka ei koskaan häntä voisi hyväksyä.

Kuten eräässä keskiaikaisessa reliefissä tapahtuu, niin hän murtautuu ulos siitä pelosta sekä ahdistavasta ympäristöstä, kuten aikoinaan myös tutkijat vapautuivat siitä kahleesta, mitä ahdasmielinen katolinen kirkko heille asetti. Samalla tavoin nykyään Internet sekä sen alustalla olevat ilmaiset WEB-julkaisupalvelut ovat antaneet tutkijoille, taiteilijoille sekä muille ajattelijoille mahdollisuuden julkistaa asioita, niin kuin he haluavat tehdä. Enää ei tutkija tai muu henkilö, joka kokee halua sekä mielenkiintoa julkaista ajatuksiaan Internetissä ole riippuvainen siitä, mitä jonkun lehden linja jotain asiaa kohtaan on. Nykyään kuka hyvänsä voi avata mukavan kotisivukokonaisuuden, missä hän voi julkaista ihan mitä häntä huvittaa. Kaikki maailman kirjoitus ei varmasti ole mitään tieteellisesti arvokasta, mutta joskus se voi olla hyvin valaisevaa luettavaa.


Kukaan maailman taiteilija ei varmaan heti syntymänsä jälkeen ole tiennyt haluavansa maalata tauluja tai sitten tehdä mitään julkaisukelpoisia tekstejä. Kuitenkin on ihmisiä, joille taide on tapa ilmaista itseään, ja he haluavat laittaa julkaisemiaan tekstejä tai maalaamiaan tauluja kaiken kansan nähtäville, vaikka niiden sisältöä ei olla koskaan käytetty vertaisarvoinnissa, mitä itse kyllä hiukan ihmettelen. Näet olen kyllä ollut monta kertaa sitä mieltä, että tuo termi "vertaisarviointi" on jotenkin erikoinen. Jos kirjoitan esimerkiksi mielipidekirjoitusta, tai kuvailen jotain teknistä välinettä, niin minulla on oikeus noita mielipiteitä tai ajatuksia esittää kyseisestä asiasta, vaikka ne eivät kulkisi kenenkään muun ihmisen pöydän kautta, ennen kuin laitan ne jollekin kotisivulle.


Vertaisarviointi ei varmaan ole mikään kovin hyvin valittu titteli asialle, minkä jokainen ihminen sanoo "että odota tai harkitse vielä". Jos ajatellaan että joku henkilö lähettää kirjoitelmiaan lehtiin tai johonkin kilpailuihin, niin toki niitä arvio silloin päätoimittaja tai kirjoituskilpailun tuomari, jolla on kokemusta noista asioista. Mutta jos puhutaan suoraan tuosta tekstien lähettämisestä, niin jos ne eivät ole missään kuoressa matkalla kohti tuomarien pöytää, niin silloin ei kukaan voi kilpailua voittaa, koska vain tekstien lähettäminen saa aikaan sen, että henkilö ottaa osaa kilpailuun. Ja vaikka teksti olisi jotenkin huono, niin nuo ihmiset ovat ammattilaisia, jotka työkseen arvioivat näitä kirjoitelmia. Eli he eivät mitään kamalia palautteita jakele, koska ihmisen pitää uskaltaa kirjoittaa ai pikemminkin lähettää kirjoittamiaan tekstejä heidän edustamiinsa lehtiin tai kustantamoihin, joiden pitää saada materiaalia niihin julkaisuihin, mistä ne saavat tulonsa.


Kuitenkin julkaisemisessa tietenkin tulee joskus vastaan sellainen asia, että julkaisijaa pelotellaan jollain trollauksella, jonka ovat hänelle järjestäneet maailmanlaajuinen skinheadien salaseura. Kun ihminen julkaisee tekstejään, niin silloin tietenkin pitää muistaa se, että asiallinen mielipide on varmasti sellainen, millä karkoitetaan trollaajat. Jos mielipide on asiallisesti kirjoitettu sekä siihen esitetään hyviä perusteluja, niin se sitten tietenkin ei niin kauheasti rohkaise kirjoittamaan sellaisia asioita, joita ei muuten haluaisi kenellekään. Samoin voidaan lohduttautua sillä, että kaikkia suuria ajattelijoita Martti Lutherista sekä Karl Marxista Charles Darwiniin on aina pilkattu, ja Darwin esimerkiksi piirrettiin lehteen apinan hahmossa, mikä sitten ei varmasti mitään kovin mukavaa ollut. Tuo ei kuitenkaan tehnyt mitään erityisen suurta vaikutusta hänen väitöskirjansa tarkastajiin, ja nykyään evoluutioteoria on tieteen kulmakiviä.


Kuitenkin tekstien julkaiseminen on asia, mitä aina välillä jokainen meistä harkitsee, ja itse olen sitä mieltä, että se antaa ihmisestä paljon paremman kuvan, kuin joku CV:n kaltaisen asiakirjan esittäminen. Kirjoitelman tekeminen kertoo siitä, että henkilöllä on olemassa omia mielipiteitä jostain asiasta. Samoin hän voi kirjoituksessa esitellä myös omia tietojaan ja taitojaan kaikelle kansalle. Ja tuolla tavoin myös nuoremmat työntekijät tai muut ihmiset voivat esitellä omaa osaamistaan asioissa, joista heitä ei muuten koskaan haastateltaisi. Samalla kuitenkin pitää muistaa sellainen asia, että ei ole olemassa sellaista käsitettä kuin "oikea mielipide". On olemassa eriävä mielipide, joka voi olla täysin vastakkainen puhujan tai kirjoittajan itsensä kanssa, mutta se ei tee yhdestäkään mielipiteestä enemmän tai vähemmän oikeaa. Ja mikäli kirjoittaja haluaa saada muutkin kiinnittämään itseensä huomioita, niin silloin hän tietenkin julkaisee kirjoitelmansa, jotta muutkin voivat niihin tutustua.