Tuomarit


Sharon Main

Urokset, ROP juniori ja ROP veteraani


Kennel Shenachie

Ensimmäinen sheltti tuli perheeseemme vuonna 1980, vaikka äidilläni oli niitä jo 60-luvulla. Ensimmäinen shelttimme oli Sharval- ja Samburg-linjainen pieni tumma soopeli, jota esitettiin näyttelyissä vain muutaman kerran, koska se osoittautui liian pieneksi näyttelykehiin.

Seuraavaksi hankimme Shelert-linjaisen uroksen, jonka isä oli kaunis Ch Shelert Sinbad The Sailor, mutta se kasvoi valitettavasti liian isoksi. Niinpä äitini hankki ensimmäisen narttunsa, josta tuli toinen kantanartuistamme. Skerrywood Midnight Black at Shenachie, ”Gemma”, oli Barbara Kempin kasvattama hyvin tumma trikki narttu, jonka isä oli Forestland Poacher. Gemma ei ollut paras mahdollinen jalostusnarttu, vaikkakin sain siitä vuonna 1988 ensimmäisen oman narttuni, Shenachie Dark Crystalin, jonka isä oli upea Ch Rosdyke Moonlight Shadow. Se oli pienikokoinen trikki, jonka kanssa minulla oli hauskaa kehissä Open show-tasolla, ja se onnistui saamaan Stud Book numeronsa. Sen jälkeen äiti osti toisen jalostusnarttunsa, ”Linnetin”, Kyloe Shuna at Shenachien. Sen kasvattaja oli Jill Hardman Seavall-kennelistä, ja se oli upea trikki, joka osoittautui erinomaiseksi jalostuskoiraksi tuoden laatua linjoihimme.

Ensimmäinen todella suuri voittajamme oli Linnetin tytär, upea trikki nimeltään Shenachie Swallowtail, jonka isä oli ihana Ch Forestland Emperor Moth. Sitten vuonna 2001 elämääni tuli ”Goran”, Ch Shenachie Starling, rakkain koirani, upea blue merle, iso persoona pienessä paketissa. Olen siitä äärettömän ylpeä. Nykyiset koiramme ovat kaikki tämän kauniin uroksemme jälkeläisiä.

Tällä hetkellä äidilläni ja minulla on useita nuoria koiria, jotka menestyvät hyvin kehissä, etenkin ”Lyric”, Shenachie Lyric Of Light. Valitettavasti menetimme juuri kauniin trikkiuroksemme Shenachie Night Jarin, jolla oli yksi sertifikaatti ja yksi varasertifikaatti.

Tällä hetkellä näyttelyharrastustamme rajoittavat etäisyydet, koska asumme Skotlannin pohjoisosassa, ja töissä käyntimme, sillä olen juuri vaihtanut alaa ja uuteen totuttautuminen vie paljon aikaa. Niinpä emme pääse niin moniin näyttelyihin kuin haluaisimme.

Aloin arvostella vuonna 2002 ja sain sertioikeudet vuonna 2018. En ole koskaan arvostellut Britannian ulkopuolella, mutta odotan todella paljon tuloa Suomeen ja kiitän yhdistystä kutsusta.



Stuart Gruszka

Nartut, ROP


Kennel Samphrey

Denise ja minä ostimme ensimmäisen shelttimme vuonna 1981 perheen lemmikiksi. Rakastuimme oitis tähän ihastuttavaan rotuun ja sheltti numero kaksi tuli pian taloon. Olimme käyneet katsomassa muutamaa koiranäyttelyä ja kun kotiimme tuli sheltti numero kolme vuonna 1990, Denise alkoi käydä näyttelyissä hänen kanssaan.


Ostimme kaksi muuta urosta hänelle näyttelyitä varten ennen kuin saimme ensimmäisen narttumme, muotovalio Jack Point of Janetstownin tyttären vuonna 1995 ja minä aloin esittämään häntä.


Rekisteröimme kennelnimemme - Samphrey - joka on pienen asumattoman saaren nimi Shetlannin saarilla, ja ensimmäinen pentueemme syntyi vuonna 1996. Olemme kasvattaneet, omistaneet ja esittäneet näyttelyissä kymmentä koiraa, jotka ovat voittaneet mm. kolme varasertifikaattia ja monia muita palkintoja.


Aloin arvostella Iso-Britanniassa vuonna 1998 ja ensimmäisen kerran arvostelin virallisessa näyttelyssä vuonna 2014. Sen jälkeen olen arvostellut Walesissa, Skotlannissa, Englannissa ja Norjassa.


Minut valittiin ESSC:n (English Shetland Sheepdog Club) toimikuntaan. Olen ollut sihteerinä vuosina 2007-2012 ja olen nyt varapuheenjohtaja. Olen ollut vahvasti mukana ESSC:n käsikirjan ja lehden toimittajana ja olen webmaster ESSC:ssä ja joissain muissakin koirakerhoissa.


Lisa Pettitt

Pennut, kasvattajaluokka,

jälkeläisluokka, Sohvachampion

Kennel Lakebank


Kiinnostukseni shetlanninlammaskoiriin (ja lopulta pitkäkarvaisiin collieihin) alkoi lapsena, koska vanhempani kasvattivat shelttejä, joten voin sanoa syntyneeni siihen. Näyttelykokemukseni alkoi teini-iässä, kun otin osaa junior handleriin pitkäkarvaisen collien kanssa. Koirani ovat aina eläneet talossani ja vaikka kasvattaminen on ollut melko rajoittunutta työn takia, olen kasvattanut kolme sukupolvea shelttejä.


Lähes kaikki näyttelykoirani ovat saaneet KCSBN:n tai saaneet osallistumisoikeuden Cruftsin näyttelyyn, ja niille on kertynyt sertifikaatteja ja varasertifikaatteja, Best In Show ja Best Puppy In Show ja ryhmäsijoituksia sekä open show -tasolla monia ROP-palkintoja. Minulla on ollut myös ilo esittää joidenkin hyvien ystävieni puolesta heidän shelttejään ja saada yhdelle valionarvo, sekä osaomistuksessa olevaa Myriehewe Ellietä, joka on saanut kaksi sertifikaattia.


Rodun historia on aina kiinnostanut minua kovasti, ja nautin sukutaulujen seuraamisesta aiemmin eläneisiin koiriin. Olen myös kerännyt laajan kokoelman vanhoja käsikirjoja, luetteloita, albumeja ja muuta koiriin liittyvää arkistomateriaalia ja muistoesineitä.


Luen mielelläni kirjoja, etenkin liittyen paimenkoirien, työkoirien ja collietyyppisten koirien alkuperään. Olen myös kiinnostunut suuresti koirien terveyteen liittyvistä asioista.


Olen toiminut tuomarina vuodesta 1983, ensin open show tasolla, mutta nyt virallisena tuomarina sertifikaattioikeuksin shetlanninlammaskoirille ja pitkäkarvaisille ja lyhytkarvaisille collieille.

Olen tuomaroinut ulkomailla, Irlannissa, Euroopassa, Skandinaviassa ja Alankomaissa. Olen ottanut osaa lukuisiin rotuyhdistysseminaareihin ja koulutustapahtumiin liittyen pitkäkarvaisiin/lyhytkarvaisiin collieihin, shetlanninlammaskoiriin, bordercollieihin ja partacollieihin, sekä moniin kehäsihteerikoulutuksiin.


Olen tällä hetkellä Englannin Shetlanninlammaskoirakerhon toimikunnassa jäsensihteerinä ja olen ollut myös Itä-Anglian osaston sihteerinä kahdenkymmenen vuoden ajan. Olen myös Itä-Anglian Collieyhdistyksen jäsensihteeri ja tuomarilistan koordinoija.


Haluaisin kiittää Shetlanninlammaskoirat ry:tä kutsusta Suomeen ja odotan innolla pääseväni tuomaroimaan teidän shelttejänne.