Embedded Files
Nimeni on Sara, ilman muita etunimiä, koska kun syntyi vuonna 1986, äitini tykkäsi kovasti tästä nimestä ja oli niin varma, että minun nimen piti olla tämä, etten tarvinnut muita. Synnyin Castel San Pietro Termessä, koska silloin Imolan sairaalassa ei ollut synnytysosastoa. Mutta Imola on se pieni maailmanlaajuisesti kuuluisa kaupunki, jossa olen kasvanut ja elänyt 21 vuotta. (Se on Kuopion kokoinen, mutta pieni Italian kaupunkeihin verrattuna).
Elämäni ensimmäinen suuri päätös elämästäni tuli 14-vuotiaana. Niin kuin kaikki italialaiset keskikoulun lopussa pitää päättää millä alalla jatkaa opiskelua. Italialaisissa lukioissa ja ammattikouluissa ei saa valita yksittäisiä lempi-oppiaineita mutta pitää valita ala ja suorittaa sen “paketin” kaikki oppiaineiden tentit. Eli ollaan aina samassa luokassa, samassa porukassa, joka seuraa samat oppiaineet. Minun taitojeni perusteella keskikoulun opettajat suosittelivat minulle taidelukiota kielilukiota tai teknistä ammattikoulua Vaikka taide tai tekninen ala olisivat olleet minulle mielenkiintoisia, valitsin silloin käytännöllisellä tavalla kielilukion koska ajattelin, että kielitaito on tärkeä ja olisi ollut helpompi saada työtä Imolassa tai Italiassa, jossa eivät ihmiset paljon puhu muita kieliä kuin italiaa.
Opiskelin kielilukiossa 2000-2005 ja silloin teini-ikäisenä alkoi minun suuri intohimoni Suomeen ja sen kieleen: ulkomailla saadaan tietoja Suomesta metallimusiikin kautta. Niin HIMin, 69 Eyesin, Nightwishin, Stratovariuksen kanssa rakastuin Suomeen. (Italiassa ne ovat tuntemattomia nimiä kullaan heistä vain kavereiden kautta). Lisäksi olen aina urheillut 3v lähtien: uinti, laskettelu, rullakiekko, keihäänheitto ja kuulantyöntö. Urheilun kautta Suomesta löysin myös sankareita.
Lukion aikana meillä oli muutamia kansainvälisiä projekteja mm. Saksan, Hollannin, Espanjan, ja Suomen kanssa. Silloin, kun olin lukiossa meidän vaihtoviikko oli Saksassa. Mutta minun valmistumiseni jälkeen opettajat järjestivät yhteisprojektin suomalaisen lukion kanssa ja kysyivät minulta, jos halusin osallistua, vaikka en ollut enää lukiossa. Ehdottomasti! Niin sain 2 jyväskyläläistä 16v-opiskelijaa minun luokseni marraskuussa 2005 ja maaliskuussa 2006 (juuri naisten päivänä) saavuin eka kerta minun rakkaaseen Suomeen. Se oli aurinkoinen pakkas- viikko (-25 joka päivä) ja tunsin heti olevani kotona: luistelin eka kertaa luonnonjäällä, valmistin karjalanpiirakoita, nautin mämmiä, kävin eka kertaa saunassa, sain mun ensimmäiset villasukat ja -lapaset.
Rakastan Imolaa, olen kaupungistani tosi ylpeä, mutta italialaisten luonne ja käyttäytymistavat eivät joskus sopineet minulle, olen aina ollut se musta lammas, tunsin olevani kuin kala kuivalla maalla. Alkuperäisesti halusin jäädä Imolaan, sen takia kielilukion jälkeen en jatkanut kielialalla enkä valinnut kielten yliopistoa, jossa olisi ollut mahdollista opiskella suomea kolmantena kielenä. Se olisi ollut tosi kallista ja tarpeetonta Imolassa. Päätin siis opiskella jotain kivaa, josta tykkäsin ja minulla oli taitoja: vuonna 2005 pääsin ISIA-muotoilu-ammattikorkeakouluun Faenzassa (Imolan lähellä). Opiskelin tuotemuotoilua, keramiikkaprosesseja ja graafista suunnittelua, eli juuri teknisen ja taiteen alan sekoitusta.
Siellä kuulin Erasmus-projektista ja opiskelin ahkerasti 2 vuotta niin, että olisi ollut mahdollista lähteä vaihtoon minne halusin ja niin kauan kuin halusin. Keskiarvosanan mukana oli minulle mahdollista valita ekana Erasmus paikka ja vaihtoehtojen listasta suomalainen kohde oli Kuopion Muotoiluakatemia. Kesällä 2007 tulin siis Suomeen opiskelemaan. Vietin ensin 4 viikkoa Helsingissä EILC kurssilla (Erasmus Intensive Language Course) ja elokuun lopussa minun Erasmus kokemukseni Kuopiossa alkoi. Alkuperäisesti suunnittelin jäädä tänne puoleksi lukuvuodeksi, mutta koska minulle oli mahdollista, päätin jäädä koko lukuvuodeksi (olin ensimmäinen minun ammattikorkeakoulussani, jonka onnistui jäädä ulkomaille koko lukuvuodeksi; joskus oli pakko palata Faenzaan suorittamaan tentejä, mutta kun minä onnistuin suorittamaan ne kaikki ennen lähtöä, se oli siis minulle mahdollista jäädä tänne).
Kesällä 2008 palasin Italiaan 6 viikoksi valmistumaan ja siis saamaan alemman ammattikorkeakoulututkintoni, täysillä pisteillä 110/110. Sitten piti löytää tapaa, miten taas jäädä Kuopioon.
Alussa oli myös vaikea saada minun perheeni ymmärtämään, että halusin jäädä Suomeen, mutta onneksi pikkuhiljaa he ymmärsivät, että täällä olin onnellisempi ja he ovat sitten aina tukeneet minua. Sekä Faenzan ISIA että Kuopion Muotoiluakatemia antoivat minulle mahdollisuuden jäädä tänne vielä vuodeksi vaihto-opiskelijana ja suoritin siis minun eka ylemmän ammattikorkeakouluni lukuvuonna 2008/2009 opiskelemassa Kuopiossa vastaavia graafisen suunnittelun liittyviä oppiaineita, jotka olisivat olleet Faenza koulun suunnitelmassa.
Vuoden 2009/2010 piti olla siis minun viimeinen ylempi ammattikorkeakoulu lukuvuosi. ISIAssa on mahdollista suorittaa viimeinen vuosi osittain tai täysin työharjoittelussa ja valmistamassa loppuprojektia. Otin siis taas Erasmuksen käyttöön: silloin oli saatavilla Erasmus Placement ohjelma, jonka kautta oli mahdollista saada tukea ulkomailla työharjoittelua varten. Kuopion Muotoiluakatemian opettajat auttoivat minua saamaan työharjoittelupaikan FC Mainonnantekijät mainostoimistossa ja kesällä 2010 olin taas pari kuukautta Italiassa valmistamassa loppuprojektini loppuun, esittämässä se opettajille ja yleisölle ja valmistumassa taas täysillä pisteillä + laude.
Vuodesta 2008 aloin tehdä yhteistyötä Italian EMPn kanssa (saksalainen verkkokauppa, Suomessa on EMP.fi) saamalla ilmaisia tuotteita palkaksi, mutta valmistumiseni jälkeen vuonna 2010 avasin oman toiminimen ja tein vielä työtä freelancerina. Valmistin verkkomainoksia ja olin markkinoimassa myös isoissa musiikkitapahtumissa Italiassa.
Sinä aikana kävin joka päivä eri suomen kielen kurssilla (Kompassissa, Kansalaisopistossa, Kesäyliopistossa, Aikuislukiossa). Vaikka opin aika paljon itsenäisesti ja EILC kurssilla, minusta tuntui, ettei riittänyt. Kotona puhuin englantia avomieheni kanssa, koska näin aloitettiin ja se oli vaikea vaihtaa. Me puhumme vielä englantia keskenämme, koska se on meille tasa-arvoinen kieli, eli vieras kieli molemmille. Hain TE-toimiston kautta paikkaa niille päiväkursseille työttömille maahanmuuttajille. Mutta, kun avasin oma toiminimen he peruivat minun hakemukseni. Kävin sitten vähän taistelemaan TE-toimiston virkailijan kanssa: halusin kovasti oppia suomea ja tarvitsin kieltä saadakseni myös mahdollisia suomalaisia asiakkaita. Tällä viimeisellä perusteella he laittoivat hakemukseni takaisin voimaan ja lupasin, että olisin osallistunut kursseihin aamuisin ilman Kelan päivärahaa ja olisin tehnyt työtä iltaisin kotona. Sain sitten opiskelupaikan suomen kielen kurssille Kuopion Kansalaisopistossa helmikuusta 2011. Tämä kurssi auttoi minua aktivoimaan puhumiseen, aloin puhua suomea joka päivä, yritin unohtaa englantia toimistoissa, kaupoissa ja lääkärissä asioinnissa. Aloin oppia tarvittavia sanoja etukäteen ennen niiden käyttöä. Tein ahkerasti paljon lisätehtäviä ja tasoni nousi huomattavasti. Kurssin aikana tehtävänä oli myös löytää vahvuuksiamme helpottaaksemme työn hankkimista. Muistan, että silloin mietin mitä muuta osaan tehdä ja mitä työtä voisin tehdä. Mieleen tuli minun valmistumiseni päivä kesällä 2010: ennen sitä luulin olevani tosi ujo, mutta kun esittelin yleisölle projektini, eturiviltä nousi pelottavin opettaja, joka mm pitää myös public speakingin tunteja. Hän tuli heti suoraan minulle vakavalla ilmeellä, hän kätteli minua onnitellen ja sanomalla kohteliaisuuksia esittelystäni. Eli ymmärsin, että osaan puhua ja selittää yleisölle. Mietin sitten, että ehkä olisin voinut kokeilla auttaa opiskelemaan jotain minulle tuttua ainetta , esim. italiaa.
Olin oikeana aikana oikeassa paikassa: juuri silloin keväällä 2011 Kuopion Kansalaisopisto oli etsimässä sijaista italian kielen opettajalle. No sitten piti kokeilla. Hyvin meni. Ja tykkäsin.
Vuonna 2011 suoritin myös suomen kielen YKI kokeen yrittääkseni saada minun unelmani todeksi: saada suomen kansalaisuus. Tentti oli vaikea, mutta meni hyvin ja hain heti: olen ollut ylpeästi suomen kansalainen huhtikuusta 2012.
Syksystä 2011 alkoivat minun ensimmäiset kurssini sekä Kuopion että Siilinjärven Kansalaisopistossa. Siitä lähtien sain aina lisäkursseja joka vuosi ja lopetin siis toiminimeni. Siilinjärvellä lopetin vuonna 2015 kun sain aina lisää kursseja Kuopiossa. En muista mistä vuodesta lähtien olen ollut päätoiminen italian kielen opettaja. Niitä (opettajista, jonka kokoaikatyö on pelkkä italian opetus) ei ole paljon Suomessa. Minulla on ollut 10-13 eri ryhmää viikoittain. Kuopion Kansalaisopiston työpiiri on tosi mukava, opiskelijat ovat tosi innokkaita ja joka tunti luokassa piristää minua. Ainut huono puoli työstäni on työsuhde: päätoimisena tuntiopettajana työsopimus on voimassa vain 6kk vuodessa, se aiheuttaa tosi paljon epävarmuutta työstä sekä omasta tulevaiuudesta, mahdottomuus asuntolainan saamiseen, työttömyys joka vuosi ja melkein mahdottomuus muiden töiden saamiseen kesäaikana. Muita töitä ei saa kun syksy-talvella ollaan 120%-aika-työssä.
Vuonna 2014 hain pedagogisiin opintoihin. Keräsin kaikki minun koulutodistukseni, sain kaikki viralliset käännökset, sain korvaavan suomalaisen todistuksen opetushallituksesta ja noilla paperilla hain JAMKista englanninkieliseen ammatilliseen opettajankoulutukseen (“vocational teacher education”). Suoritin kaikki 60op vuodeksi vuonna 2015, suurimman osan ahkerasti vapaana kesäaikana, kun talvella olen aina ollut työssä.
JAMKin opinnot inspiroivat minua ja veivät minut “out of the comfort zone”, kannustamalla meitä opettamaan mitä tahansa ainetta, josta meillä on taitoja ja kokemuksia. Opettajat arvostelivat graafisia ja atk -taitojani, jotka ovat minulle helposti käytössä minun opetuksessani. Päätin sitten kokeilla opettaa jotain muuta kuin pelkkä italiaa: ruokakursseja. Olen Emilia Romagnasta, josta Italian kuuluisimmat ruokatuotteet tulevat (kotonatehty pasta, prosciutto, tortellini, lasagne, tagliatelle, “bolognese”-kastike -eli ragù-, parmigiano, grana, jne) ja vuodesta 2015 olen pitänyt silloin tällöin viikonloppuisin italian ruokakursseja. Nykyään pidän vähemmän niitä, koska viikonloppuisin haluaisin myös nauttia vapaa-aikaani ja harrastuksiani.
Rakastan Kuopiota, koska se on sopiva kokoinen kaupunki ja täällä on paljon tapahtumia ja on joskus mahdollista nauttia lempibändejäni, mutta ennen kaikkea on paljon harrastusmahdollisuuksia koko vuoden ympäri. Kesällä metsä tarjoaa mahtavan lenkkiympäristön, järvellä voi uida ja pitkinä kesäpäivinä voi olla ulkona koko ajan. Talvi on vuodenaika, jota rakastan, rakastan lunta ja talviurheiluja. Rakastan laskettelua: täällä ei ole aivan sama kuin Alpeilla, mutta ainakin lyhyellä matkalla pääsee rinteille. Rakastan myös luistella: Italiassa luistelin rullaluistimilla, myös Imolan moottoriradalla. Luistelu on varmasti helpompaa jäällä kuin asfaltilla. Kolme vuotta sitten aloin myös hiihtämään ja olen aina niin onnellinen asuvani täällä, jossa kaikki nämä ovat mahdollisia näppärästi samassa kaupungissa (itse inhoan matkustamista). Paras talvikeli on minulle aurinkoinen ja -20-asteinen!
Urheilu on aina ollut suuri osa elämässäni. Perheeni on aina pitänyt urheiluharrastuksia yhtä tärkeänä kuin koulua. Olen urheillut ja kilpaillut kansallisella tasolla jo lapsuudesta lähtien. Urheilu on opettanut minulle tärkeimmät asiat, jotka ovat voimassa myös arki- ja työelämässä: urheilusta opin, että pitää osata myös hävitä ja kun kadotaan pitää osata nousta takaisin; opin, että pitää uskoa itseensä ja omiin varusteisiin/tiimiin/eläimiin ja vain uskaltaa mennä; opin, että joskus voi tulla hyvä päivä ja onni auttaa myös, sen takia kannattaa kokeilla ja kokeilla aina kun se on mahdollista koska voi olla, että tuo päivä on juuri tänään.
Kun tulin Suomeen opiskelemaan vuonna 2007 oli minulle iso elämänmuutos 21-vuotiaana: asuin itsenäisesti eka kertaa ja uudessa ympäristössä, uusi kieli, uusia kasvoja. Urheiluharrastaminen jäi viimeiseksi elämäni listassa (ja paino nousi myös). Kun asuin Puijonlaaksossa, aloin nauttimaan metsälenkkejä. Mutta lenkkikaveri puuttui. Sen takia minä ja puolisoni etsittiin ja saatiin koira, joka toi ison muutoksen elämäämme. Koiran kouluttaminen on hyvä opettajan treeni ja koiran kanssa urheiluintohimo tuli takaisin. Aloin juosta säännöllisesti ja juoksin useita kertoja Kuopion (puoli)Maratonin minun isäni kanssa. Hän on juossut maratoneja yli 50v ja hän nauttii kovasti Kuopion reitistä ja sen maisemista. Kavereiden kanssa aloin harrastaa crossfittiä (harrastan nyt säännöllisesti Sunset TL:llä). Kävin myös silloin tällöin harjoittelemassa keihäänheittoa, mutta kisafiilis tuli takaisin juuri koiran kanssa. Sen kanssa olen harrastanut rallytokoa, näyttelyä, kaverikoirailua. Mutta agility on se laji, josta sain eniten. Saatiin agilityvalio ja päästiin jopa SM tasoon, jossa minäkin voin kilpailla, koska minulla on nyt Suomen kansalaisuus. Harmi, että korona perui viime vuoden SM -kisat ja koiran sairaus pysäytti unelmamme. Koirani on ehdottomasti elämäni yksi tärkeimmistä asioista.
Kun pandemia tuli keväällä 2020, minulla oli tosi rankka aika: itse olin tosi huolissani perheestäni ja kavereistani, jotka olivat täysin lockdownissa Italiassa; kaikki kesäsuunnitelmia peruuntuivat (kuten italiaan matka opiskelijoiden kanssa, jonka suunnitteluun meni vuosi; kesäfestivaalit, agilityn arvokisat, jne). Pandemia myös yllätti töissä eikä kukaan oikeasti tiennyt miten toimia. Itse päätin, että ei ollut kiva jättää minun kurssejani kesken, mutta minun piti itse keksiä, millä tavalla jatkaa ne. Vaikka en koskaan ollut kuulunut Zoomista aikaisemmin (joku kaveri mainitsi se minulle maaliskuussa) enkä ollut pitänyt etätunteja aikasemmin, uskalsin jatkaa kurssini sen kautta. Pidin KAIKKI minun tunnit etänä huhtikuuhun loppuun asti, 1,5t/ryhmä livenä Zoomissa, olin tietokoneella aamulla valmistamassa tunnit ja materiaalit ja iltapäivällä klo 20 asti Zoomissa opiskelijoiden kanssa. Olin näytön edessä yli 12t päivässä. Se oli alussa tosi stressaavaa ja kuormittavaa, mutta helposti myös toteutin ne. Opiskelijat huomasivat, että osaan käyttää teknologiaa ja että tunnelma etäopetuksessa oli melkein kuin luokassa. Sain heiltä tosi hyviä palautteita ja minulle tuntui, että tämä on ollut sen arvoinen.
Kun kurssit alkoivat uudelleen syksyllä se oli tosi vaikea löytää opiskelijaminimi kurssien toteuttamiseen. Monet pelkäsivät olla luokassa, toiset eivät enää pystyneet kärryillä, koska eivät pääset kevään etätuntiin. Joku halusi etäkurssille, mutta toiset eivät olisi osallistuneet, jos kurssi olisi ollut etänä. Kun kaikki minun opiskelijat ovat minulle tärkeitä, mietin, miten sitten voi tehdä. Keksin oma “hybridi-luokan” tavan, jossa opiskelijat ovat luokassa ja ne, jotka eivät halua olla luokassa tai ne eivät joskus pääse, voivat osallistua etänä, seurata ja myös keskustella lähiopiskeljoiden kanssa. Tuntien suunnittelu ei ole minulle niin raskasta, koska minulla on jo kaikki digitaalisena ja osaan helposti muokata vanhat materiaalit etäopetuksen käyttöön. Olen pitänyt nämä samanaikaisen lähi- ja etäopetuksen tunnit jo syyskuun 2020 alusta ja siitä lähtien minulla on aina ollut joku etänä melkein jokaisella tunnilla. Lisäksi nauhoitan kaikki tunnit niin, että jos joku ei pääse myöskään etänä voi tarkistaa selitykset myöhemmin.. Olen käyttänyt pelejä ja pitännyt aina positiivisen ja hauskan ilmapiirin, koska opiskelijat aktivoituvat paremmin ja pysyvät hereillä pitkän työpäivän jälkeen. Minulle on aina ollut myös tärkeää kertoa Italian kulttuurista ja tavoista erityisesti omista kokemuksistani ja tarinoistani.
Etänä pidän myös ruokakursseja ja perustin oma verkkosivun kun Kansalaisopistossa minun idea ei voinut toteuttaa. Olen siis taas osa-aikainen yrittäjä ja ylläpidän itsenäisesti www.italiankoti.fi.
Ajat muuttuvat ja työtä tarvitsen lisää. Toiveena on nyt löytää mahdollisuuksia kehittyä ammatillisesti alalla, joka edistää kasvuani.
Page updated
Google Sites
Report abuse