Historiaa, merimiehiä, laivatyttöjä. Musiikkia ja tunnelmaa nostalgisessa hotellimiljöössä.

Tunnelmaa meren äärellä

Historialliset tarinat ja nostalginen miljöö kohtasivat kesällä 2021!

Duo Sini ja Jaska on toteuttanut jo useiden vuosien ajan historiallisiin tositarinoihin perustuvia musiikkinäytelmiä, joissa tieto ja huumori kietovat mukaansa.

Täksi kesäksi syntyi "Vihreäkattoisen" eli Mäntyluodon Hotellin pitkästä ja värikkäästä historiasta sadan vuoden ajalta kertova musiikkinäytelmä ravintolateatterin henkeen.

Kerromme millaista elämä oli hotellissa ja sen liepeillä laivojen tuodessa merimiehiä ympäri maailmaa ja "rakkauden ammattilaisten" tehdessä omaa työtään merimiesten iloksi. Myös sota-aikana riitti kansainvälisyyttä saksalaisten hienoissa juhlissa.

Orkesterit elivät kulta-aikaa, kun tanssi-iltoja oli kolmesti viikossa ja parketti täyttyi jo ensimmäisen valssin aikana.

Hotellin historia avautuu eteesi ravintolasalissa kesä - elokuussa 2021 musiikin ja värikkäiden roolihahmojen siivittämänä.

Näytelmän tekijöiltä

Vaikka kulttuurin toteuttamisen tiimoilta elämme omituisia aikoja jo toista vuotta, onnistuimme loppukesällä 2020  toteuttamaan historiallisen musiikkinäytelmän sovitut 20 näytöstä, joskin rajatuin katsojamäärin, mutta se onnistui! Niinpä se onnistui tänäkin kesänä, rajoituksista huolimatta.

Musavideo "Marittan laulu"

Näin löydät perille