Puutarhajuhlatanssiaiset ovat viikonlopun kestävä tapahtuma heinäkuun alkupuolella. Tapahtuma sai alkunsa, kun Lieskan/Linnean jatkoilla keskusteltiin, että kesään pitäisi saada puutarhassa järjestettävät historiallisten tanssien ulkotanssiaiset.
Vuodesta 2020 alkaen tanssiaiset on järjestetty viisi kertaa katkeamatta. Tapahtuma on nyyttäriperusteinen ruokailun osalta. Juhlapaikkana toimii pitkän linjan Linnealaisten kotipiha.
Välillä järjestetään soittokeskeinen tanssileiri, jossa limulaiset harjoittelevat ohjelmistoa tanssijoiden iloksi.
Puutarhajuhlatanssiaiset ovat rento yhdistelmä tanssileiriä, tanssiaisia ja puutarhajuhlaa. Tanssimisen ohella tarjolla on tanssien opetusta. Osallistujat voivat kokeilla jousiammuntaa, pelata erilaisia pihapelejä sekä saunoa.
Yöpyminen tapahtuu joko talossa (etuoikeus on jo perjantaina saapuvilla ja järjestelyihin osallistuvilla) tai ulkona, pihamaalla teltoissa ja riippumatoissa, riippuen osallistujien määrästä. Vuosien varrella kävijämäärä on vaihdellut, mutta hauskaa on aina riittänyt.
Noin 900 metrin päässä sijaitsee Lappohjan pitkä ja hieno hiekkaranta, jossa on perinteisesti käyty uimassa jossain vaiheessa.
Ensimmäiset syyspuutarhatanssiaiset olivat 21.9.24
Tanssiaiset pidetään ulkona pihalla. Jos sataa, meillä on pari katosta, joiden alla voimme tanssia.
Ruokailu on nyyttikestit, eli toivomme jokaisen osallistujan tuovan jotain yhteiseen nyyttäripöytään. Täysin omaat eväät tietenkin sallittu myös. Paikalla iso grilli ja talon keittiö tarvittaessa käytössä. Kylän kauppa on myös auki ja sinne ajetaan tarvittaessa parissa minuutissa. Talo tarjoaa kahvi/teetä/vettä sekä jotain syötävää.
Tanssisetit tulevat tähän mahdollisimman nopeasti.
Pihassa on telttailu/riippumattoilu mahdollisuus ja kujalla parkkipaikkoja muutamalle autolle. Toivomme kimppakyytejä jos tulee autoilla jotta parkkipaikat riittävät.
Tanssiaisten jälkeen sauna on lämmin. Jos sää on hyvä ja meri ei ole jäässä, olemme perinteisesti tehty uintiretken. Upea Lappohjan hiekkaranta on vajaa kilometrin meiltä.
Tervetuloa kaikki tanssimaan ja LIMUlaiset leireilemään ja treenaamaan uusia kappaleitakin LIMU:n repertuaariin.
LIMU-leiri Elo- ja syyspuutarhatanssiaisten yhteydessä!
Kutsumme taas LIMU:laiset leireilemään Lappohjaan ja tanssittamaan tanssijoita tanssiaisissa livemusiikkiin. Tanssiaiset ovat pelkästään lauantaina. LIMU-leiriläiset jatkavat perinteisesti sunnuntaina treenaamista niin kauan kuin jaksamme.
PUUTARHATANSSIAISET
kesällä 2020 - Love through the Ages - Rakkauden Tanssiaiset (pitkän linjan Linnealaisten 30v häät)
kesällä 2021 - Kukkaloisto
kesällä 2022 - Kesä Haltiamaassa
kesällä 2023 - Keijujen Kesäkarkkelot
kesällä 2024 - Tanssivat Pehmolelut
kesällä 2025 - Koralli ja smaragdi
TANSSI- JA SOITTOLEIRIT
syyskuussa 2024 - Syysvärit
elokuussa 2025 - Elojuhlat
syyskuussa 2025 - Limu & Karkkia
timo.sarojarvi [at] 2me.fi
Close to our hearts:
Historiallisten tanssien wiki
Hangon keskiaikaseura Hangethe