Helkakerhot

Helkakerhot jatkuvat syyskuussa lauantaisin 14.8.2019 alkaen Siilinjärvellä. Pienemmille 5-7 -vuotiaille on Rieha-ryhmä, 8-11-vuotiaille Riekkumat -ryhmä ja 12+ -vuotiaille Ravista-ryhmä. Alla on lisätietoa kerhoista.

Tästä pääset ilmoittautumaan kerhoon!

Rieha ja Riekkumat kerhoissa puuhaillaa paljon kaikenlaista leikeistä ja peleistä, tanssiin, lausuntaan, teatteriin, lauluun, askarteluun ja kanteleen soittoon. Aikaisempaa osaamista ei tarvitse olla. Opetus suunnitellaan siten, että kaikki pystyvät osallistumaan. Ravista-kerho on isojen oma juttu. Siellä mietitään yhdessä kerhossa toteutettava projekti, jonka tavoitteena on tuoda iloa ja hyvää mieltä sekä sopivasti ravistaa.

Kerhomaksu on 30 €/ lukukausi. Jos perheestä useampi lapsi osallistuu, maksu on 20 €/nokka/ lukukausi.

Oletko kiinnostunut kuulemaan lisää? Jätä tästä yhteystietosi, niin saat meiltä viestiä>>

Kerhon tavoitteet:

  • Tutustutaan suomalaiseen kulttuuriperintöön
  • Opitaan tekemään yhdessä asioita
  • Opetellaan musiikin perusasioita
  • Kehitetään ääntä lausunnan ja laulun keinoin
  • Opetellaan kanteleensoittoa ja yhdessä musisointia
  • Opetellaan kansantanssia
  • Opitaan liikkumaan musiikin mukana
  • Tutustutaan paikallishistoriaan
  • Saadaan esiintymiskokemusta ja opetellaan ilmaisutaitoa

Kerhoon tarvitset:

  • rennot vaatteet, joissa on mukava touhuta, välillä tulee hiki varsinkin tansseja harjoitellessa
  • luistamattomat tossut jalkaan
  • juomapullon jossa on vettä
  • Kantele, jos haluat osallistua soittoon. 5-kielisellä kanteleella on helppo aloittaa ja niitä voi löytää aika huokealla hinnalla esim. tori.fi:stä. Kanteleella olisi hyvä olla myös kantolaukku tai itse tehty pussi. Muutaman kanteleen pystymme aluksi myös lainaamaan.
  • intoa ja halua tehdä yhdessä!

Kerhojen pääohjaajana toimii Riikka Asikainen. Ota rohkeasti yhteyttä!

riikka.t.asikainen@gmail.com

tai 044 575 0576

Siilinjärven Helkakerhot

5-7 vuotiaiden pienten kerho Rieha kokoontuu lauantaisin klo 15-16 Hamulan koululla.

8-11 vuotiaiden kerho Riekkumat kokoontuu lauantaisin klo 16-17.30 Hamulan koululla.

12+ -vuotiaiden ryhmä Ravista kokoontuu keskiviikkoiltaisin Pöljällä.

Haluaisitko ohjaajaksi?

Etsimme Helkakerhoihin Pohjois-Savon alueella sopivia ohjaajia. Ota yhteyttä, niin keskustellaan lisää.

Riikka Asikainen 044 575 0576 tai riikka.t.asikainen@gmail.com