Porin Partiolaisten ansiomerkkijärjestelmän tavoitteena on lippukuntien ja partiotoiminnassa aktiivisesti ja tuloksellisesti mukana olleiden partiolaisten arvokkaan työn huomioiminen. Ansiomerkki on tarkoitettu jaettavaksi toiminnasta lippukunnan tai alueen partiotoiminnan hyväksi.
Ansiomerkkejä on kolme luokkaa: pronssinen, hopeinen ja kultainen. Kultaiset ansiomerkit on numeroitu juoksevalla numerolla.
Ansiomerkkit myönnetään saatujen ehdotusten perusteella.
Pronssinen ansiomerkki voidaan myöntää partiolaiselle, joka on vähintään 15-vuotias ansiomerkin myöntämishetkellä ja toiminut alueella tai lippukunnassa vähintään kahden vuoden ajan.
Hänen toimintaansa kuvastaa aktiivisuus ja partiomaisuus.
Hopeinen ansiomerkki voidaan myöntää partiolaiselle, joka on vähintään 18-vuotias ansiomerkin myöntämishetkellä ja toiminut alueella tai lippukunnassa vähintään viiden vuoden ajan.
Hänen toimintaansa kuvastaa aktiivisuus, partiomaisuus ja vastuullisuus.
Kultainen ansiomerkki voidaan myöntää partiolaiselle, joka on toiminut alueella tai lippukunnassa vähintään 15 vuoden ajan aktiivisesti.
Hänen toimintansa alueella tai lippukunnassa on pitkäaikaista, aktiivista ja merkittävää.
Ansiomerkkiä ehdotettaessa on käytettävä sähköistä lomaketta.
Ehdotuksen tekee kaksi partiolaista, ensisijaisesti lippukunnanjohtaja yhdessä asianomaisen partiolaisen lähimmän johtajan kanssa. Perusteluiden tulee olla riittävät. Hyvän tavan mukainen jääviys, esimerkiksi perheenjäsenyys, tulee ottaa ehdotusta täyttäessä huomioon.
Ehdotus ansiomerkin myöntämisestä on tehtävä vähintään kahta viikkoa ennen aiottua jakopäivää.
Ansiomerkin ehdottamista koskevat asiat on joka vaiheessa käsiteltävä luottamuksellisesti.
Ansiomerkeistä käytetään vain korkeinta saatua merkkiä.
Partiopuvussa merkkiä kannetaan oikean rintataskun keskellä tai muun merkin ollessa siinä kohtaa tämän yläpuolella. Partiopuvussa ansiomerkkiä saa kantaa jatkuvasti.
Siviilipuvussa merkkiä kannetaan vasemmassa rintakäänteessä tai vastaavassa paikassa. Ansiomerkkiä kannetaan vain partiotilaisuuksissa oltaessa.