Yllä USA:n presidentti Barrack Obama Berliinissä (Lähde : NY Times)

Populismi on politiikkaan kuuluva tapa kysyä äänestäjistä mitä he haluavat. Näin tietenkin tekevät kaikki poliitikot, mutta populisti tekee tästä toiminnasta taidetta. Hän on kuin joku rock-tähti, joka seisoo yleisön edessä ja pitää sellaisia puheita, missä kaikki asiat ratkaistaan yksinkertaisin keinoin ja kertoo mitä yleisö haluaa kuulla. Hän kohtelee yleisöön maksavina asiakkaina, jotka sitten maksavat hänelle palkkion uurnaan pudotettavilla äänillä. Tietenkin tuollaisella poliitikolla on selvästi mielessään se tavallinen “herra tai rouva keskiverto”, joka sijoittuu tilastoissa gaussin käyrän keskivaiheille, mistä löytyy hänen mielestään suurin mahdollinen äänestäjien joukko.

Tuo tietenkin tarkoittaa sitä, että kaikki tuon poliitikon antamat lupaukset annetaan tuolle tilastollisten keskivertoihmisen ryhmälle. Se mitä muille sitten tapahtuu noiden kyseisen poliitikon ajamien reformien jälkeen on hänelle yhdentekevää. Se että kansa pitää tuon poliitikon esittämistä ajatuksista riittää hänelle. Tuo tuki tietenkin ilmenee vaaliteltalla hurraamisena sekä tunnelman kohoamisena, kun yleisö aivan hurmoksessa kuuntelee sitä, kun poliitikko puhuu heidän kieltään.

Populisti hallitsee median. Hän käy ahkerasti kuntosalilla, pelaa jääkiekkoa tai sulkapalloa ja hallitsee supliikin. Jokainen asia hänen maailmassaan ratkaistaan helposti, eli tietenkin isänmaallisena miehenä hän on sen kannalla, että maata pitää puolustaa. Sen takia jokaisen miehen ja naisen tulee se käydä armeija, mistä löytyy sitten työpaikkoja myös työttömille, jotka pääsevät kouluttamaan noita miehiä.

Populismin kuuluu sellainen, mitä kutsutaan nimellä “machoilu”. Tuossa maĺlissa henkilön imagoa pönkitetään erilaisilla ase tai itsepuolustus jutuilla , missä hän esiintyy esimerkiksi ninjana tai jonain muuna vastaavana henkilönä. Kuitenkin populistien ongelma on siinä, että kun hän hakee tuolla toiminnallaan ihmisten ääniä, niin tietenkin hän saa kannatusta. Kuitenkin hän on aivan tavallinen poliitikko siinä missä kaikki muutkin poliittiseen päätöksentekoon osallistuvat ihmiset ovat. Kun hän saa paljon ääniä kerättyä, niin lopulta äänestäjät alkavat haluta sitä, että puolue menee hallitukseen. Tuolloin tulee lunastuksen hetki. Poliittisen liikkeen pitää silloin ryhtyä käyttämään oikeasti valtaa.

Jos ei hallituksessa harjoiteltava politiikka ole yhtään sitä, mitä äänestäjille luvattiin, on puolue pettymys, koska ihmiset odottavat sen nyt tekevän niitä päätöksiä, joita kyseinen poliittinen ryhmä on esittänyt ajavansa. Hallituksessa ei kuitenkaan tehdä vain yhtä päätöstä, vaan siellä päätetään kaikista valtiota koskevista asioista. Jos ihminen päättää että häntä ei politiikka kiinnosta, vaan jättää äänensä käyttämättä, niin häntä ehkä kiinnostaa sellainen asia, että täällä on ihmisiä, joita kiinnostaa yhteiskunnallinen päätöksenteko, ja he sitten käyvät äänestämässä.

Kun keskustellaan vaaleista, niin voin sanoa, että joku sinne valtuustoon tai eduskuntaan joka kerran, kun on vaalit menee, joten siksi kannattaa omaa ääntä käyttää. Populistit usein vetoavat äänestäjiin ismien avulla, eli he käyttävät iskulauseita, joita sitten hoetaan yhdessä katuparlamentin eli mielenosoittajien kanssa, ja samalla nyrkkiä kohotetaan ilmaan, mikä näyttää hyvältä erilaisissa poliittisissa julkaisuissa. Populistiset poliitikot pitävät tärkeänä sitä, että hänet huomataan kaikkialla, missä hän liikkuu. Sen lisäksi hän pitää huolen siitä, että kaikki ihmiset näkevät vain hänen oman kantansa asioihin.

Hyvänä esimerkkinä kaikista populistista poliitikoista on Vladimir Lenin, joka kehitti mediaan perustuvan tavan vaikuttaa ihmisten mielipiteisiin. Hän tai Ivan Pavlov-niminen psykiatri kehittivät banderolleihin perustuvan propagandan, ja tässä muuten on syy siihen, miksi “itä on punainen”. Eli kommunistit käyttivät punaista väriä omissa teksteissään, jotta ihmisen silmä kääntyisi automaattisesti niitä kohti. Samoin kaikkia sosialistien kokouksia kuvattiin niin, että tila vaikuttaisi mahdollisimman suurelta sekä yleisömäärä mahdollisimman suurelta. Tällä tavoin sitten luotiin kuva hyvin kurinalaisesti puolueesta, jolla on käytössään tehokas pesäpallomailan heiluttajien joukko, joka totteli Leniniä kaikessa.

Tai siis äärivasemmistolaisten bolshevikki-sosialistien sekä natsien propaganda perustuu samaan asiaan. Siihen että heidän johtajansa on noiden poliittisten ääriryhmien mielestä jotenkin “pyhä”, ja jos tuota johtajaa sitten halvennetaan, niin silloin hän ei voi mitenkään hallita kannattajiensa raivoa. Tuolloin myös vihjaillaan siitä, kuinka tuon poliittisen liikkeen kannattajat ottavat mielellään oikeuden omiin käsiinsä, jos heidän johtajaansa sitten ei totella. Tuolla tavoin luodaan sellaista ilmapiiriä, että ihmisten kannattaa alistua käsi ojossa taistelulauluja laulavien äärijärjestön edustajien edessä.

Samalla korostetaan sitä, miten tuo liike toimii viranomaisten suojeluksessa, ja jos joku sitten uskaltaa sitä vastaan mitään sanoa, niin silloin seuraa “pieni keskustelu” jossain metsässä, ja kyyditys itärajalle, kuten esimerkiksi Lapuan liike toimi 1930-luvulla. Ja tietenkin tuon liikkeen kohdalla korostetaan aina sen yhteiskunnallista asemaa. Tällä tarkoitan sitä, että tuon liikkeen parissa toimivien henkilöiden vihjaillaan olevan esimerkiksi joidenkin suurten yhtiöiden johtajien poikia tai tyttäriä. Kulttuurin tutkimukseksi naamioitu oikeistolainen opiskelijajärjestö AKS (Akateeminen KarjalaSeura) sekä meidän oloihimme nähden melko militantti Lapuan liike sekä sen poliittinen siipi, IKL (Isänmaallinen kansanliike) tai noiden liikkeiden toimijat korostivat kaikessa toiminnassaan sitä, että he olivat samalla Suojeluskuntien jäseniä, sekä erittäin korkeasti koulutettuja, joten he tunsivat lain. Samaa toimintamallia käyttivät bolshevikit sekä fasistit ja natsit, joiden toimintamalli oli joka kerran samanlainen.

Noiden järjestöjen jäsenet eivät häpeilleet esintyessään poliiseina, mutta myös tietenkin monet muutkin ääriryhmät ovat tietenkin tämän toimintatavan omaksuneet. Myös se että noiden järjestöjen jäsenet niin mielellään hankkiutuvat heitä arvostelevien tahojen tuttavapiirin seuraan, ja etsivät sitten sen kautta henkilöitä, jotka ovat kirjoitelleet heistä jotain, mistä nämä henkilöt eivät halua puhua. Tuo tapa on sikäli hyvin kiusallista, että se pitää sisällään toisten ihmisten päiväkirjojen sisällön urkkimista sekä muuta erittäin ikäviä asioita. Tuolloin tietenkin tulee mieleen se, että tuohon liittyvä nettitrollaus, missä kirjoittajaa haukutaan painokelvottomilla ilmauksilla esitetään tavan mukaan erittäin suurella volyymilla, jotta kaikki saavat tietää, mitä tapahtuu jos tuosta ääriryhmästä kirjoitetaan negatiiviseen sävyyn.

Kyseisen toiminnan tarkoitus on “varmaan” se, että nämä äärijärjestöjen edustajat saavat sitten vaikuttaa kirjoittajien sukulaisiin, jotta nämä painostavat heitä olemaan hiljaa. Ja tuolloin tietenkin esimerkiksi jonkun kirjoittajan auton hajotus mainitaan aina niin, että kaikki näkevät mitä tapahtuu, jos joku uskaltaa uhmata tuota ryhmää. Merkkinä siitä että tuo lehtijuttu on tehty painostuksen vuoksi on se, että tämä hajotettu auto esitellään lehtien etusivuilla. Sama koskee tietenkin myös ääriryhmää arvostelleiden lehtimiesten ja muiden kirjoittajien pahoinpitelyjä, jotka sitten esitellään kaikelle kansalle, jotta kaikki muistaisivat pelätä kaduilla. Ja toki nuo ääriryhmien edustajat sitten esiintyvät kaikkialla suurella joukolla, jotta kaikki tietävät ketä kaupungissa pitää pelätä. Tuolloin kahdesta kolmeen melko kallista henkilöautoa kaartaa näyttävästi paikalle, ja pilottitakkeihin sekä maihinnousukenkiin pukeutuneet henkilöt seisovat niiden vieressä .

Tai toki heillä voi olla maihinnousutakit sekä mustat pipot päässään osoituksena kuulumisesta sosialistiseen ääriryhmään. Mutta se mikä sitten usein torpedoi tuollaisen ääriryhmän tien valtaan on se, että ne ovat yhden asian ryhmiä. Vaikka tuo asia kuinka olisi tärkeä, niin silti maassa pitää tehdä muitakin päätöksiä kuin vain palkata lisää poliiseja tai rajavartijoita. Eikä jokainen ääriryhmän jäsen ole oikeasti valmis väkivaltaan. Eli vaikka jossain taloyhtiön kerhotilassa olisi karjuttu iskulauseita, niin silti se että henkilö oikeasti ottaa käyttöön polttopullot tai rautatangot, on tästä huutamisesta vielä pitkä matka. Normaalisti tuollainen huuto saa sitten myöhemmin sellaisen selityksen, että jokainen paikallaolija oli ottanut ne kuuluisat kymmenen kaljaa, jolloin tunnelma oli vähän riistäytynyt käsistä. Rasismi ei ole siis noiden seurapiirien mielestä mikään aikuisten juttu.

Tuollainen teko varmasti sitten saa aikaan sen, että tuo henkilö saattaa joutua vankimielisairaalaan tästä teosta. Se varmasti sitten saa aikaan sen, että jokainen normaali henkilö sitten vähän varoo tällaista toimintaa. Ja noissa ääriryhmissä on paljon ilmiantajia, jotka ajattelevat sitten armeijassa hiukan keventää omaatuntoaan, jotta saisivat paremmat paikat siitä junasta, joka vie kohti kadettikoulua. Tuolloin on myös hyvä myydä omat kaverit, joiden tiedot omasta toiminnasta saattavat vaikuttaa henkilön tulevaan uraan liike-elämässä. Eli henkilö ikään kuin pesee tällaisen toiminnan pois päältään kertomalla tietonsa poliisille, joka sitten voi mukavasti myös piipahtaa kotikäynnille henkilön luona, jolla on vähän liian kovat jutut aseen kanssa. Tuollaista ilmiantoa voidaan hyvin käyttää myös entisten kavereiden riisumisessa aseista, jotta he eivät sitten tule enää uhkaamaan tuota henkilöä, joka tietenkin haluaa pyyhkiä hurjan menneisyytensä pois ihmisten mielistä.

Kansainvälisen tason työpaikka tietenkin vaatii puhtaat paperit, joten silloin on hyvä muistaa, että tarinamme päähenkilö tietenkin on pakotettu liittymään tähän ryhmään. Ja hän on ollut vain sivustakatsoja tuollaisessa katuteatterissa, jossa karjutaan iskulauseita sekä maalataan graffiteja. Muut tekivät rikokset, ja tuo onneton sitten vain katsoi vierestä, on noiden henkilöiden sanoma, kun he sitten kertovat puku päällään tarinoita siitä, millaista elämä on lähiöissä, joissa vallitsee viidakon lait, sekä erilaiset moottoripyöräjengit pitävät järjestystä. Ja noita juttuja kuunnellessa kaikkien meidän mieleemme tulee se, että maassamme on tilanne kuin jossain 1900-luvun alun Sisiliassa, jossa Vendettan eli verikoston laki oli ainoa mitä ihmiset uskoivat, ja jos Mario Puzon kirjoja on uskominen, niin tuolla kaukaisella saarella italian eteläkärjessä lähes kaikki kuuluivat Mafiaan, ja jos joku puhui asioista poliisille eli rikkoi pyhän omertan lain, niin silloin rupesi katkaistu haulikko eli lupara puhumaan. Ja ehkä joskus tulevaisuudessa joku kirjailija kertoo samanlaisia tarinoita lähiöiden skinhead-jengeistä, joissa vallitsivat verikoston laki, ja jos joku sitten oli asioista toista mieltä, niin hänen kanssaan käytiin juttelemassa, ja sitten kävi matka kohti itärajaa tai mogadishun konetta. Jos ei näihin piireihin halunnut, niin silloin hän jäi aika yksin tuossa betonilähiössä, jossa “pilotti-teamin” kotikäyntiä sekä juttelua tuon ryhmän kanssa pelättiin todella paljon, koska jos tuon kauhean ryhmän kanssa sattui joku joutumaan poikkiteloin, niin seurauksena oli pesäpallomailoilla tapahtunut pahoinpitely tai niin ainakin vanha kansa väittää.

http://populismintuntomerkit.webnode.fi