Tietoa leipomosta

Leipomomme perinteet ulottuvat aina 1960-luvun alkuun. Jolloin isäni aloitti leipurin uransa Savonlinnassa. Vuonna 1967 hän perusti oman leipomon Kerimäelle, jossa myös minä työskentelin pienestä koulupojasta lähtien.

1994 perustin Peten Herkku nimisen yhtiön, joka toimi alunperin mauste- ja makeiskauppaa silmälläpitäen.

1998 ostin isäni leipomon ja keskityin pääasiassa leipomotoimintaan.

Vuonna 2002 tuli tilaisuus hankkia toinen leipomo Heinävedeltä. Muutama vuosi meni leipoessa sekä Kerimäellä että Heinävedellä. Välimatka osoittautui logistiikan kannalta hankalaksi, joten lopulta siirryin toimimaan kokonaan Heinävedelle.

Nykyinen leipomoni sijaitsee entisessä Heinäveden ala-asteen koulurakennuksessa. Siellä valmistuvat paikkakunnan maukkaimmat leivät ja sämpylät.

Sijainti

Peten Herkku Oy 23.10.2018.pdf