Apua väkivallan uhan alla elävälle, väkivaltaa kokeneelle ja käyttävälle
LAPSIPERHEIDEN NEUVONTA JA OHJAUS ARKISIN KLO 8-15 NUMEROSTA 0401952836
112 ja sosiaalipäivystys akuuteissa tilanteissa
Pohjois-Savon sosiaalipäivystys: 044 718 3930 (ei tekstiviestejä)
Jos päivystysnumerossa ei vastata, kiireellistä apua vaativassa tilanteessa soita aina hätänumeroon 112.
Talletathan nämä numerot puhelimeesi, jos elät väkivallan uhan alla tai koet väkivaltaa.
Se hämmennys on suuri, kun sinulle rakas ihminen tekee sen sinulle ensimmäisen kerran. Mitätöi, aliarvioi, nimittelee tai tarttuu kiinni satuttaen. Haluat uskoa, että ei hän tarkoittanut tai mietit, ymmärsitkö väärin, tai jopa kerjäsitkö sitä. Tässä kohtaa haluamme sanoa sinulle, että ei, sinulle ei saa tehdä niin. Kenelläkään ei ole oikeutta kohdalla toista väkivaltaisesti – vaikka lähtötilanne olisi mikä. Ja ei, sinä et voi toimia niin, mikään ei oikeuta väkivaltaa, ei henkistä eikä fyysistä. Syy siihen, miksi joku kohtelee toista väkivaltaisesti, on selvittävä ja siitä käytösmallista voi poisoppia. Olipa kerta ensimmäinen tai kymmenes, olemme täällä sinua ja myös halutessanne yhdessä teitä varten.
Voit olla myös tilanteessa, että väkivalta koskettaa läheistäsi ja puuttuminen on hankalaa. Pohditaan yhdessä, mikä olisi paras tapa edetä. Voit myös joutua puuttumaan lapseesi kohdistuvaan väkivaltaan. Tapaan puuttua on myös apua tarjolla.
Tällä sivulla on myös väkivallan suorittajalle auttavia tahoja. Apua on tarjolla, tartuthan siihen.
Olemme täällä teitä varten. Keskustelut ovat luottamuksellisia.
Mitä väkivalta on?
Perheväkivalta viittaa yhden perheenjäsenen toiseen kohdistamaan väkivaltaan.
Parisuhdeväkivalta tarkoittaa läheisessä parisuhteessa tapahtuvaa väkivaltaa. Kun parisuhdeväkivalta jatkuu, se muuttuu ajan myötä usein rajummaksi ja seurauksiltaan vakavammaksi. Parisuhdeväkivalta on uhrille erityisen haavoittavaa, sillä se tapahtuu intiimissä ihmissuhteessa. Parisuhdeväkivallasta on vaikea irtaantua. Häpeä ja syyllisyys voivat monella uhrilla olla pitkään esteenä avun hakemiselle ja väkivaltaisesta suhteesta irtautumiselle.
Seurusteluväkivalta on nuorten parisuhteissa tapahtuvaa väkivaltaa. Se eroaa aikuisten parisuhdeväkivallasta erityisesti siinä, että nuorella voi olla vielä keskeneräiset emotionaaliset ja kognitiiviset taidot. Nuori ei välttämättä hahmota, mikä on seurustelusuhteessa toivottavaa ja sallittua.
Alla väkivallan muotoja:
Fyysinen väkivalta: esimerkiksi töniminen, lyöminen, potkiminen, tukistaminen, pään hakkaaminen, kuristaminen, raapiminen, repiminen, ravistelu, ampuma- tai teräaseen käyttö, fyysisellä väkivallalla uhkailu
Henkinen väkivalta: esimerkiksi alistaminen, arvostelu, nimittely, halveksunta, kontrollointi, sosiaalisen kanssakäymisen rajoittaminen, voimakas mustasukkaisuus, eristäminen, tavaroiden hajottaminen, kotieläinten vahingoittaminen tai jollakin näistä tai esimerkiksi itsemurhalla uhkaaminen
Seksuaaliväkivalta: esimerkiksi raiskaus, raiskauksen yritys tai seksuaalisiin tekoihin pakottaminen tai seksuaalisen itsemääräämisoikeuden rajoittaminen
Taloudellinen väkivalta: esimerkiksi itsenäisen rahankäytön estäminen, taloudelliseen päätöksentekoon osallistumisen estäminen tai pakottaminen omien rahojen antamiseen toisen käyttöön, taloudellisella väkivallalla uhkailu tai kiristäminen
Kaltoinkohtelu tai laiminlyönti: esimerkiksi lapsen, vanhuksen tai vammaisen henkilön jättäminen vaille hoitoa, apua tai huolenpitoa tilanteissa, joissa hän on ollut niistä riippuvainen, toisen ihmisen vahingoittaminen lääkkeillä, päihteillä, kemikaaleilla tai liuottimilla
Kulttuurinen tai uskontoon liittyvä väkivalta: esimerkiksi uskonnolliseen vakaumukseen pakottaminen, väkivallalla uhkaaminen tai sen käyttö uskontoon tai kulttuuriin viittaamalla, kuten ns. kunniaväkivalta, sukupuolielinten silpominen tai uskontoon liittyvillä asioilla uhkailu
Vainoaminen: esimerkiksi toisen ihmisen toistuvaa tai jatkuvaa lähestymistä, seuraamista tai tarkkailua tavalla, joka aiheuttaa uhrissa jatkuvaa pelkoa. Vainoamista voi olla esimerkiksi kodin tai työpaikan läheisyydessä toisen tarkkaileminen, toistuvat uhkailut parisuhteen päättymisen jälkeen ja internetin tai teknisten laitteiden avulla toisen tarkkaileminen. Vaino voi kohdistua myös vainotun läheisiin.
Kiusaaminen koulussa ja varhaiskasvatuksessa: Lasten ja nuorten kokeman väkivallan erityismuoto on koulukiusaaminen. Koulukiusaaminen on henkistä tai fyysistä väkivaltaa. Nuorten keskuudessa on melko yleistä syrjivä kiusaaminen. Kiusaamista esiintyy myös päiväkodeissa. Kiusaamisen muodot ovat pääosin samanlaisia kuin koulukiusaamisessa kuten fyysisistä, sanallista ja psyykkistä kiusaamista. Yleinen kiusaamisen muoto on ryhmästä poissulkeminen tai sillä uhkailu. (THL 2021)
Apua väkivaltaa kokevalle
Tukea väkivallan uhan alla elävälle tai väkivaltaa kokevalle:
Väkivallasta selviäminen - Kuopion ensikotiyhdistys
Nollalinja - Apua väkivaltaan 080 005 005
DIDAR / Setlementti Tampere ry - kunniakäsityksistä johtuviin tilanteisiin
Seksuaalirikoksen uhrien tuki - Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri (psshp.fi)
Auttava Linja - Kuurojen Palvelusäätiö sr (kpsaatio.fi) - kuurojen auttava linja
Apua verkossa - Ensi- ja turvakotien liitto (ensijaturvakotienliitto.fi)
Kriisipuhelin 09 2525 0111 (mieli.fi)
Väkivaltaa Kokeneet Miehet | Miessakit Ry
Fyysinen väkivalta | Naisten Linja
Näin haet apua - Nettiturvakoti
Rikosuhripäivystys 116 006 - Rikosuhripäivystys (riku.fi)
RIKUchat – palvelu verkossa - Rikosuhripäivystys
Hae apua - SeriE-hanke - henkilöille, jotka ovat huolissaan läheisensä lapsiin kohdistuvasta seksuaalisesta mielenkiinnosta
ikäihmiset ja väkivalta
Väkivalta voi koskettaa minkä ikäistä hyvänsä. Myös ikäihmisiin kohdistuu väkivaltaa kaikissa sen muodoissa. Ikäihminen voi käyttäytyä väkivaltaisesti läheisiään kohtaan - esimerkiksi lastenlapsiaan kohtaan. Tällä sivulla on tietoa siitä, jos ikääntyneeseen läheiseesi kohdistuu väkivaltaa tai ikäihminen käyttäytyy väkivaltaisesti. Kaikki samat auttajatahot auttavat ikäihmisiä kuin muitakin aikuisia ikäryhmiä.
Jos arkeasi kuormittaa läheiseesi kohdistuva väkivalta tai perheeseesi kohdistuu ikäihmisen suorittamaa väkivaltaa, tutustuthan alla oleviin linkkeihin.
Ikääntyneet ja väkivalta - THL
Ikäihmisten kaltoinkohtelu – Suvanto ry
Tunnista väkivalta - Ensi- ja turvakotien liitto (ensijaturvakotienliitto.fi)
Ikäihmiset rikosten uhreina - Rikosuhripäivystys (riku.fi)
Ikäihmisten taloudellinen hyväksikäyttö - Rikosuhripäivystys (riku.fi)
nuoret ja väkivalta
Tukea nuorelle, joka elää väkivallan uhan alla, kokee väkivaltaa tai käyttää väkivaltaa:
Nollalinja - Apua väkivaltaan 080 005 005
nuorille rikosten uhreille rikosprosessi
Tukea tyttöjen hankaliin tunteisiin ja itsehillintään | Keijun varjo
Vanhemmat nuoren rikoksen uhrin tukena - YouTube
Right to Choose - Loppu seksuaaliselle häirinnälle ja väkivallalle
Vlog: Seurusteluväkivalta - YouTube
Nuortenexit - Tietoa ja tukea seksuaalisen kaltoinkohtelun ja vastikkeellisen seksin tilanteisiin.
Naisenväkivalta.fi - tukea, tietoa
Tervetuloa Nuorten mielenterveystaloon!
apuu chat - alle15 vuotiaille
Seksuaaliväkivaltatyö – Setlementti Puijola - Tyttöjen Talo tarjoaa tukea ja apua 13-29-vuotiaille tytöille ja nuorille naisille, joilla on kokemus seksuaaliväkivallasta.
Netari-verkkonuorisotalon chatissa voit jutella luotettavan aikuisen kanssa sinulle tärkeistä asioista. Katso kaikki päivystävät chatit aihealueittain täältä.
Sua varten somessa on matalankynnyksen taho, jonne voi ottaa yhteyttä, jos on kokenut seksuaalista häirintää tai seksuaaliväkivaltaa. Toiminnan kohteena ovat 8-21-vuotiaat lapset ja nuoret. Tiimi päivystää joka arkipäivä mm. Instagramissa, TikTokissa ja Snapchatissa.
Nuorten Exit tukee nuoria kaikissa omiin rajoihin, seurusteluun ja seksuaaliväkivaltaan liittyvissä tilanteissa. Chat on avoinna tiistaisin klo 16-19 ja torstaisin klo 14-16.
MLL-nuortennetti Lasten ja nuorten puhelin 116 111, jonne voit soittaa ma–pe klo 14–20 ja la–su klo 17–20. Puhelin on avoinna vuoden jokaisena päivänä. Lasten ja nuorten chat on auki sunnuntaista keskiviikkoon klo 17–20.
Väestöliiton Poikien Puhelin ja Chat, jossa voit jutella kahden kesken aikuisen kanssa. Puhelin päivystää arkisin klo 13-18 numerossa 0800 94884. Chat on auki ma-to klo 13-18 ja pe klo 13-15.
Ensi ja turvakotien liiton Nettiturvakoti nuorille Lasten ja nuorten chat päivystää arkipäivisin klo 15-17. Lasten ja nuorten chatin ollessa suljettuna, tule juttelemaan Apua väkivaltaan chattiin. Apua väkivaltaan chat on avoinna ma-pe klo 12-18 ja lauantaisin klo 14-17.
Sekasin chat on keskustelualusta 12-29-vuotiaille. Sekasin-chatissa voi keskustella mieltä askarruttavista kysymyksistä tai aiheista nimettömänä ja luottamuksellisesti.
Rikosuhripäivystys auttaa rikoksen uhriksi joutuneita ja heidän läheisiään. Puhelimessa 116 006 ma–pe klo 9–20 ja chatissa arkisin 9 – 15 ja lisäksi maanantai-iltaisin 17 – 19.
Apua väkivaltaa käyttävälle
Väkivaltaa käyttävälle:
Väkivallan käyttäjälle - Kuopion ensikotiyhdistys (ensijaturvakotienliitto.fi)
Perheväkivaltaklinikka - (perhevakivalta.fi) - tukea väkivaltaa käyttävälle
Naisenväkivalta.fi - tukea, tietoa
Auttava Linja - Kuurojen Palvelusäätiö sr (kpsaatio.fi) - kuurojen auttava linja
Tukea sinulle | Naisenväkivalta.fi (naisenvakivalta.fi)
Tietoa väkivaltaa käyttäneille - Nettiturvakoti
Väkivalta perheessä - Mannerheimin Lastensuojeluliitto (mll.fi)
Avoin linja ja Demeter – Maria Akatemia | puhelinpäivystys
Hae apua - SeriE-hanke - henkilöille, jotka kokevat seksuaalista mielenkiintoa lapsiin
Tukea väkivaltaa käyttävälle:
Perheväkivaltaklinikka - (perhevakivalta.fi) - tukea väkivaltaa käyttävälle
Naisenväkivalta.fi - tukea, tietoa
Auttava Linja - Kuurojen Palvelusäätiö sr (kpsaatio.fi) - kuurojen auttava linja
Tukea sinulle | Naisenväkivalta.fi (naisenvakivalta.fi)
Tietoa väkivaltaa käyttäneille - Nettiturvakoti
Väkivalta perheessä - Mannerheimin Lastensuojeluliitto (mll.fi)
Avoin linja ja Demeter – Maria Akatemia | puhelinpäivystys
Hae apua - SeriE-hanke - henkilöille, jotka kokevat seksuaalista mielenkiintoa lapsiin
MARAK työryhmä parisuhdeväkivallan uhan alla elävän tai väkivaltaa kokevan tukena
Pohjois-Savon läntisellä alueella ( Keitele, Pielavesi, Rautalampi, Suonenjoki, Tervo, Vesanto) toimii yksi kuuden kunnan yhteinen MARAK työryhmä. Työryhmä laatii parisuhdeväkivallan uhan alla elävälle tai lähisuhdeväkivaltaa kokevalle turvasuunnitelman. Saat myös työryhmästä haluamiesi jäsenten tuen elämäntilanteeseesi.
Työryhmän tuen saat ottamalla yhteyttä työryhmän sihteeriin jessina.honkaviita@pielavesi.fi tai työryhmän puheenjohtajaan mikko.huovinen@sisasavontk.fi. Voit myös pyytää ketä tahansa toimijaa ( koulu, vahaiskasvatus, neuvola, suunterveydenhuolto jne.) järjestämään sinulle MARAK työryhmän tuen.
Tästä voit lukea lisää MARAK toiminnasta MARAK - moniammatillinen riskinarviointi - THL
Mitä on parisuhdeväkivalta? Lähisuhdeväkivalta - THL
Kasvatus ja perheneuvonta - Voitte asioida missä yksikössä haluatte, tarvittaessa myös työntekijät siirtyvät tapaamaan teitä haluamaanne yksikköön
Keitele Perheneuvola - Keitele
Pielavesi Perheneuvola - Pielavesi
Tervo Perheneuvola - Tervo
Vesanto Perheneuvola – Vesanto
Suonenjoki Perheneuvola - Suonenjoki
Rautalampi Perheneuvola - Rautalampi.fi
Turvakoti
Turvakoti on ympärivuorokautinen, asiakkaalle maksuton kriisityönyksikkö, johon lähisuhdeväkivaltaa tai sen uhkaa kokeva henkilö tai perhe voi mennä oma-aloitteisesti tai viranomaisen tai muun tahon ohjaamana, tarvittaessa myös nimettömänä. Voit itse valita, mihin turvakotiin menet. Turvakodissa saat ammattilaisten tukea tilanteeseesi. Pyrithän ottamaan lapset mukaan turvakotiin.
Kuopion turvakoti
Lastentie 1 A, 70620 Kuopio
Puh. 017 183 393, Kuopion turvakodin verkkosivut
Joensuun turvakoti
Mintunkuja 3, 80220 Joensuu
Puh. 050 524 6262, Joensuun turvakodin verkkosivut
Mikkelin turvakoti
Tuukkalantie 2, 50500 Mikkeli
Puh. 040 129 4799, Mikkelin turvakodin verkkosivut