ONNO

- Osaaminen näkyväksi,

näkymätön osaamiseksi



Tietoa hankkeesta

ONNO - osaaminen näkyväksi, näkymätön osaamiseksi on opetustoimen ja varhaiskasvatuksen henkilöstökoulutus 2021 -hanke, jota rahoittaa Opetushallitus. Hanke käynnistyi keväällä 2021 ja päättyy joulukuussa 2022. Hankealueena on Lapin ja Meri-Pohjolan opistopiirit sekä Järvi-Saimaan kansalaisopiston ja Sipoon opiston toiminta-alueet.

Hanke toteuttaa elinikäisen oppimisen strategiaa, jonka mukaan kaikki elämän varrella hankittu osaaminen tulee ottaa mukaan virallisten oppimistulosten rinnalle. Hankitun osaamisen näkyväksi tuominen on tulevaisuudessa yhä tärkeämpää, jotta sitä voidaan hyödyntää aiempaa paremmin niin työelämän kuin mahdollisten myöhempien opintojen ja työllistymisen näkökulmasta.

Koulutuksia toteutetaan erimittaisina opintopisteytettyinä koulutuskokonaisuuksina, jotka koostuvat luento-opetuksesta, kehittämistehtävistä ja yhdessä tekemisestä. Koulutukset ja työpajat järjestetään pääosin etäyhteyksin. Koulutuskieli on suomi ja ruotsin- ja saamenkielisille opistoille voidaan tarvittaessa järjestää koulutuksia myös omalla äidinkielellä. Hankkeen aikana vertaiskouluttajat suunnittelevat yhdessä opistojen aineenopettajien kanssa osaamisperusteisia kurssikuvauksia. Lisäksi opistoissa järjestetään tapahtumia ja kohtaamisia osaamisperusteisuuden tunnettuuden lisäämiseksi.

Hankkeen tavoitteena on kehittää opettajien ja opiskelijoiden osaamisperusteisuusajattelua niin, että opistoissa hankittu osaaminen tunnistetaan, tunnustetaan ja voidaan niin halutessa siirtää opintosuoritukseksi KOSKI-tietovarantoon, näyttää osaamisena oppimismerkein tai ideoida itse muu tapa näyttää oma osaaminen. Vapaan sivistystyön opinnoissa siirrytään oppiaine- ja opettamiskeskeisestä pedagogiikasta aitoon osaamisen tunnistamiseen ja tunnustamiseen sekä mahdollistetaan opiskelijan elämän mittainen kehittyminen.