Lohjan kaupungin päätoiminen Jukolaistaustainen pääluottamusedustaja toimikaudella 2026-2029 on Mäntynummen yhtenäiskoulun teknisen työn lehtori Mikko Utriainen.
Yhteystiedot:
Puhelin 050-5965628
sähköposti: mikko.utriainen@lohja.fi
Opettajien sopimusedunvalvonta perustuu työ- ja virkaehtosopimusten tulkinnan lisäksi yhteistoimintaan työnantajan kanssa. Laajemmat, koko henkilöstöä koskevat asiat käsitellään Lohjalla yhteistyötoimikunnassa. Jukon molemmat Pääluottamusedustajat ovat henkilöstön edustajina yhteistyötoimikunnassa. Pääluottamusedustaja Mikko Utriainen on henkilöstön edustajana kaupungin johtoryhmässä ja myös opetukseen liittyvissä johtoryhmissä.
Kannattaa olla yhteydessä luottamusedustajiin, jos jokin asia palkkaukseen tai sopimukseen liittyen mietityttää. Sovimme erikseen jatkotoimista esimerkiksi yhteydenotoista esihenkilöihin, jos asian eteenpäinvieminen edellyttää sitä. Eli edunvalvonta on luottamuksellista. Jukolaiset luottamusedustajat edustavat kaikkia Akavalaisten liittojen jäseniä työntajakohtaisesti (Lohjalla, Siuntiossa ja Inkoossa on omat luottamusedustajansa).
Kun suunnitelmissa on vaikkapa opintovapaa, perhevapaa tai muu muutos työ- tai virkasuhteessa, neuvomme sinua myös mielellämme.
Varapääluottamusedustaja ja luottamusedustaja ovtes:
Kirsi Haapanen
Ojaniitun koulu
kirsi.haapanen@edu.lohja.fi
p. 040-6420566
Luottamusmies OVTES / Förtroendeman UKTA
ruotsinkieliset / svenskspråkiga:
Mervi Laakso
Luottamusedustaja (varhaiskasvatus)
Hanna Viitaniemi-Levola
hanna.viitaniemi-levola@lohja.fi
p. 0443740417
Pääluottamusedustaja JUKO (Siuntio)
Saana Khalil Stenvall
saana.khalil@edu.siuntio.fi
044-3861502
Pääluottamusedustaja (Inkoo)
Minttu Myllynen
AJANKOHTAISTA EDUNVALVONNASSA