Täällä kirjoittelee Ida Siik. Olen kotoisin Haminasta ja kasvanut koirien parissa. Tällä hetkellä asustelen Helsingissä. Aikani kuluu töissä, metsätieteiden opintojeni viimeistelyssä ja luonnossa liikkuen.
Olen elänyt koirien parissa koko elämäni ja harrastanut niiden kanssa aina aktiivisesti. Suosikkilajejani ovat ehdottomasti MeJä-kokeet eli metsästyskoirien jäljestämiskokeet, nose work ja näyttelyt. Minusta on ilo katsoa, kun koirat saavat toteuttaa itseään haistelemalla ja oivaltavat. Näyttelyissä ehdottomasti parasta on nähdä hiottua esittämistä ja yhteistyötä, sekä tavata tuttavia. Viimeaikoina olen myös innostunut kaverikoiratoiminnasta.
Kun olin aivan pieni, kodistamme löytyi afgaanivinttikoira Sulo. Siitä minulla ei ole valitettavasti kuin hämäriä muistikuvia. Ollessani kolme, meille muutti aprikoosi isovillakoira Onni. Onni opetti koirien kanssa oloa ja Onnin kanssa käytiin paikallisen palveluskoiraseuran toko-ja haku-harjoituksissa.
Onnin ollessa yhdeksän meille muutti aprikoosi keskikokoinen villakoira Pepi. Pepi oli ensimmäinen "oma" koirani. Taisin olla silloin viidennellä luokalla. Pepin kanssa harrastettiin aktiivisesti tokoa ja käytiin haku-harjoituksissa.
Rakkaus bedlingtoneihin syntyi, kun perheeseemme tuli kodinvaihtaja Ilta (Tinwelindon Nifredil). Ilta hurmasikin heti olemuksellaan ja hänestä kuoriutui aivan mahtava kotikoira meille. Kun muutin omilleni punnitsin pitkään bedlingtonin ja villakoiran välillä. Bedlingtonin itsenäisyys ja omanlainen rauhallisuus viehätti ja päädyin siihen.
Meille muuttikin Manu (Tinwlelindon Silmaril), joka osoittautui varsin hauskaksi tyypiksi. Manulle oli kuitenkin saatava kaveri ja päädyin hankkimaan Matin (Tinwelindon Apollon). Ja tällä tiellä ollaan! Aivan rotuun hurahtaneena.
Minulle on tärkeää, että koirat ovat ensisijaisesti ystäviä ja niitä koulutetaan nykyaikaisin menetelmin positiivisesti vahvistaen. Näen myös, että harrastuksilla on iso ja positiivinen vaikutus koiran ja ihmisen suhteeseen, joten haluan kannustaa kaikkia harrastamaan koiriensa kanssa.