Kun etsit esiintyjää, jonka vahvuuksia ovat nopea reagointikyky, mukaansatempaava lavakarisma ja vahva komediaosaaminen, Hannu Rantala on valintasi.
Hannu Rantala on turkulainen ammattinäyttelijä (FIA), koomikko ja juontaja, jolla on vuosien kokemus esiintyjänä niin teatterin, komedian kuin juontamisenkin parissa.
Koomikkona ja juontajana Hannu räätälöi esiintymisensä aina tapahtuman ja yleisön mukaan, oli kyseessä sitten loppuunmyyty 400 katsojan stand up -ilta, toritapahtuman juonto tai pieni yksityistilaisuus. Hannun positiivinen energia, vakuuttava esiintyminen ja loistavat improvisaatiotaidot saavat yleisön kuin yleisön mukaansa.
Rantala on palkittu muun muassa yleisön suosikki -palkinnolla Valtakunnallisilla monologifestivaaleilla, ja hän on Tampereen Kong Show Stand Up -kilpailun voittaja.
Komedian parissa Rantala on esiintynyt stand up -koomikkona ja improvisaatioteatterin parissa vuodesta 2013 lähtien. Hän on lisäksi toiminut käsikirjoittajana ja näyttelijänä Komediatehdas Turun menestyksekkäissä komediaesityksissä Päin Brinkkalaa revyyt 1 & 2, A’la Kaaos sekä Ain naurain työtäs tee-sketsishow. Rantala on myös Komediatehdas Turku ry:n puheenjohtajana ja teatterituotantojen taiteellinen johtaja.
Ammattinäyttelijänä Hannu on työskennellyt kiinnityksellä Jyväskylän kaupunginteatterissa, Teatteri Eurooppa 4:ssä ja Teatteri Mukamaksessa sekä vieraillut useissa ammattiteattereissa, kuten Seinäjoen kaupunginteatterissa, Tehdas Teatterissa ja Turun kaupunginteatterin näyttämöillä. Lisäksi Rantalaa on nähty useissa mainoksissa ja pitkissä elokuvissa.
Koulutukseltaan Hannu Rantala on teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK). Hän on kouluttanut lukuisia kursseja- ja workshoppeja eri työyhteisöissä ja opistoissa aiheinaan mm. improvisaatioteatteri, komedian kirjoittaminen ja esittäminen sekä esiintymistaidot työelämässä. Kouluttajana häntä on kuvailtu helposti lähestyttäväksi ja määrätietoiseksi. Hannulle on tärkeää luoda aina ympärilleen turvallinen työskentelyilmapiiri, jossa jokainen osallistuja tulee huomioiduksi.
Tilaa Hannu Rantala keikalle: standup@komediatehdasturku.fi
Hannu Rantala mediassa:
Aina nauru edellä
“– Ainakin minulla on ajatus, että komediaa syntyy, kun tunnistettavia ja samaistuttavia tilanteita lähdetään liioittelemaan, usein mahdollisimman absurdiksi. -Hannu Rantala”
- Aamuset, 14.7.2026
Turussa nähtävä sketsishow on nokkelasti kirjoitettu ja parhaimmillaan ratkiriemukas esitys
"Hannu Rantalan ja Niilo Rauhanen nokkelasti kirjoittamassa ja Rauhasen vauhdikkaasti ohjaamassa esityksessä kaikki menee kirjaimellisesti päin Brinkkalaa."
-Turun Sanomat, 3.7.2026
Pikkujoulukauden paras kaaos löytyy Taiteen talosta
-Turun Sanomat, 8.11. 2025
Kesärevyy on kohdillaan, kun pormestari ylistää Turun ratikkaa Ich komme -kappaleen tahdissa
“Esityksen parasta antia on sen briljantti teksti, joka vilisee mainiota kielellistä kikkailua."
-Turun Sanomat, 5.7.2025
Funikulaari nukahtaa Ultra Bran tahdissa – Päin Brinkkalaa -revyyssä pelataan osuvasti musiikilla
-Turun Sanomat, 4.7.2024