Koirametsä on tarkoitettu koirien vapaaseen ulkoiluun valvotusti.
Metsässä ei ole rajoitusta koirien määrälle, mutta kaupallinen toiminta ja järjestetyt harrastusryhmät ovat kiellettyjä.
Jokainen on vastuussa omasta koirastaan ja sen käyttäytymisestä.
Noudata alueen sääntöjä ja huomioi muut käyttäjät.
Suosittelemme käyttämään kumisaappaita kostean maaston vuoksi ja käärmeiden varalta.
Oman koiran toimintaa on suositeltavaa seurata tapaturmien välttämiseksi.
Varaathan aina ajan metsän käyttöä varten!
Koirametsän käyttöaikaan on lisätty 15 minuuttia siirtymistä varten. Poistuthan metsästä oman aikasi lopussa, jotta seuraava käyttäjä pääsee ajallaan sisään. Jos siis varaat tunnin ajan näkyy varauksessa 1h 15min. Ylimääräinen 15min on siis poistumista varten, jotta ei tule ikäviä kohtaamisia muiden metsän käyttäjien kanssa. Aikasi on esimerkiksi klo 10:00-11:15, poistuthan metsästä klo 11:00.
Saavu ajallaan metsään, ei mieluiten etuajassa!
Pidä koirasi kytkettynä ennen portista sisään menemistä ja sieltä poistumista.
Sulje portti huolellisesti saapuessasi ja lähtiessäsi.
Portin voi laittaa lukkoon omana varauksen ajaksi. Muistathan palauttaa lukon ja avaimen omalle paikalleen!
Kerääthän koirasi jätökset. Metsässä on kakkapusseja ja roskiksia sitä varten.
Jos annat koirallesi syötävää, varmista, että se syö kaiken eikä piilota ruokaa.
Myös ihmisten ruuat ja roskat tulee viedä mukanaan tai laittaa roskikseen.
Tupakointi metsässä on ehdottomasti kielletty!
Metsään tulevien koirien on oltava terveitä ja rokotettuja.
Älä tuo juoksuista narttua koirametsään.
Metsässä sijaitsee lähde, joka on aidattu turvallisuussyistä. Aidatun alueen maaperä on erittäin mutainen ja upottava, ja siellä on hukkumisvaara. Huolehdithan, ettei koirasi pääse lähdealueelle esimerkiksi hyppäämällä aidan yli tai alittamalla sen. Alueen ulkopuolella liikkuminen on turvallista, mutta suoalue on kosteaa ja paikoin upottavaa. Upottavia kohtia on merkattu metsään aurauskepeillä.
Metsän aita ei ole kaivettu maahan, joten aidan vierestä kaivaminen on kielletty!
Koirametsä ei vastaa mahdollisista tapaturmista tai vahingoista.
Jos huomaat metsässä vikoja tai puutteita, ilmoita siitä:
Sähköpostilla: koirametsavalo@gmail.com
Puhelimitse: +358 401653808
Tervetuloa nauttimaan turvallisesta ja mukavasta ulkoiluhetkestä koirametsässä! 🐾