Kuka on Jenni?
Oon 2008- syntynyt Kauhavan lukiossa opiskeleva heppahullu - ja muutenkin tosi eläinrakas tyyppi. Hevoset ja kepparit on olleet mukana ihan pikkutytöstä asti, eikä tuo hevoshulluus näyttänyt olevankaan vanhempien toivoma "ohimenevä vaihe".😎 Kaikenlaisilla leireillä, kursseilla ja kerhoissa oon kulkenut itse pienenä ja nyt muutaman vuoden ajan oon kulkenut niin ohjaajana ratsastuskursseilla ja 4h:n päiväleireillä kuin myös isosena lastenleireillä ja ripareilla. Näiden lisäksi jo yli 7 vuoden ajan on järjestetty toistakymmentä omaa leiriä ja kerhojakin on tullut vedettyä, eli kokemusta tosiaankin löytyy!
Pyrin rakentamaan jokaiselle leirille rennon tunnelman ja yhtenäisen leiriporukan. Palautekyselyiden perusteella tässä onkin onnistuttu jo monesti! Usein leireilleni tulee leiriläisiä myös ilman etukäteen tunnettuja kavereita. Alkuun meno on hiljaista ja kaikkia varmasti jännittää. Kertaakaan se ilmapiiri ei ole kuitenkaan jatkunut leirin loppuun saakka, vaan jo ensimmäisenä päivänä olen monesti saanut huomata kuinka kaikki ovat yhtä porukkaa ja höpisevät ruokapöydässä innoissaan kaikesta tulevasta. Silloin tietää, että tämä leiri on onnistunut, vaikka ollaan vasta alkusuoralla.❤️
Kaiken tasoiset harrastajat ovat yhtä tervetulleita leireilleni. Iänkin puolesta olen hyvin joustava. Jokainen saa kehittyä leirillä omaa vauhtiaan ja omalla tasollaan. Paineita omasta osaamisesta tai pystymisestä ei tarvitse ottaa, ja kaikessa tekemisestä saa halutessaan jäädä sivustaseuraajaksi.
Tervetuloa viettämään unohtumatonta leirikokemusta meille!
Leiripaikka
Leirit järjestetään meillä Kauhavalla, Kleemolassa. Tonttimme on hiljaisessa paikassa, eikä autojen, rekkojen tms. äänet kuulu pihaamme, vaikka valtatielle ajaakin vain noin 5 minuuttia. Kesäleireillä nukumme pihassamme olevassa leirimökissä, johon ei tule sähköä eikä vettä. Puhelimia voi tarvittaessa ladata meillä sisällä. Ruokailut sisältyvät leirien hintaan ja ne hoituvat meillä kotona. Leiriruuat ovat saaneet kepparitytöiltä paljon kehuja, ehkä niiden arkisuuden tai herkullisen maun tähden. Pihapiirissämme toimii myös isäni tietokoneyritys Peltomarket sekä Mäkisen matkaparkki. Saammekin leireillä käyttää matkaparkkia varten keväällä -25 rakennettuja wc- ja sauna-/pesutiloja.
Pihapiirimme sijaitsee Etelä-Pohjanmaan komeimpien lakeuksien ja peltomaisemien reunalla. Pihasta avautuu näkymä silmänkantamattomiin jatkuvalle peltoaukealle, jonka takaa näkyy lähes jokaisena iltana komea auringonlasku. Näistä maisemista siis pääsemme leireilläkin nauttimaan!