Embedded Files
Hei! Olen Anna Nigumann (o.s. Eronen) ja toimin tämän kennelin kasvattajana. Olen suorittanut Kennelliiton kasvattajakurssin ja kasvatan koiria virallisella kennelnimellä Lumettaren.
Perheeseeni kuuluu aviomies, kaksi pientä tytärtä, lapinporokoira Pirjo ja jämtlanninpystykorvarouva Riesa. Asumme maaseudulla Otalammella, Vihdissä. Osaomistan myös kaksi jämtlanninpystykorvaa ja yhden valkoisen ruotsinhirvikoiran yhdessä lapsuudenperheeni kanssa ja koirat elelevät heidän kanssaan Pohjois-Karjalassa Hupeliahon-kennelissä.
Taustani koiraharrastukselle on lähtöisin jo lapsuudenkodistani, jossa on aina ollut koiria. Isäni on harrastanut metsästystä käytännössä koko ikänsä ja sen myötä perheessämme on aina ollut myöskin metsästyskoiria: jämtlanninpystykorvia, harmaita norjanhirvikoiria, suomenpystykorvia ja valkoisia ruotsinhirvikoiria. Koiranäyttelykehään pääsin ensimmäistä kertaa 12-vuotiaana oman suomenpystykorvani (Pystärin Pörri) kanssa vuonna 2003. Iän myötä innostuin yhä enemmän koiramaailmasta, erityisesti koiranäyttelyt veivät sydämeni. Vuosien saatossa olen kierrellyt näyttelyitä muutamien perheemme koirien tai kasvattien kanssa ja perheemme menestyksekkäin koira näyttelyrintamalla on ollut jämtlanninpystykorva C.I.B FI KVA FI MVA EE MVA JV-18 V-19 TLNW-20 Hopeapajulaakson Venla.
Hankin kehätoimitsijakortin vuonna 2010 ja olen tehnyt siitä lähtien vuosittain useita keikkoja niissä hommissa.
Jahkkas Krumeluuri eli Pirjo on ensimmäinen lapinporokoirani ja olen sen myötä viehättynyt rodun monipuolisuuteen: lapinporokoira on terve peruskoira, jonka kanssa voi tehdä miltei mitä vaan. Ne ovat hyvin älykkäitä ja kekseliäitä, joten omistajalla saakin olla aimo annos huumorintajua kun porokoiran kanssa elää ja harrastaa.
Vaikka kasvattajaurani on vasta alkamaisillaan, olen kuitenkin koiramaailmassa hyvin kokenut ja perehtynyt aiheeseen vuosikausien ajan. Kennelliiton jäsen olen ollut vuodesta 2009, Suomen Harmaahirvikoirajärjestön jäsen 2010 alkaen ja Lappalaiskoirat ry:hyn liityin heti Pirjon hankittuani eli vuonna 2021. Koen hyvin tärkeäksi sen työn, mitä Kennelliitto ja eri rotujärjestöt tekevät koiriemme hyväksi ja pyrinkin parhaani mukaan noudattamaan em. tahojen ohjeistuksia ja suosituksia koirien hyvinvoinnin ja jalostuksen suhteen. Erityisesti kun haluan nyt kasvattaa tätä hienoa alkukantaista rotua, joka ei määrällisesti ole mahdottoman suuri tahdon kiinnittää huomiota kasvatuksessani koirien terveyteen, perimän monimuotoisuuteen ja käyttötaipumusten säilyttämiseen.
Kennelnimen tarina
Olin vuosikausia haaveillut harvinaisemmasta rodusta, valkoisesta ruotsinhirvikoirasta. Rotu tuli Suomeen vasta 2000-luvun aikana ja niiden pentuja oli hyvin harvassa. Kiekan Jatta muutti juhannuksena 2009 meille ja siitä tuli minun koirani. Alusta alkaen ajatuksena oli, että isäni ja veljeni hoitavat käyttöpuolen ja näyttelyt & jalostus jää minulle. Asiat etenivätkin mallikkaasti, rodun tasoon nähden Jatasta tuli ihan kelpo hirvikoira, näyttelyistä saatiin menestystä ja terveys oli priimaa. Kävin kasvattajakurssin 2011 ja anoin kennelnimeä tämän jälkeen. Lumettaren - nimi olikin ajateltu juuri valkoisia ruotsinhirvikoiria varten. Jattaa yritettiin astuttaa pariin otteeseen, ensimmäisellä kerralla ei tullut kantavaksi ja toisella kerralla tuli kantavaksi, mutta sai keskenmenon ja niin pahan kohtutulehduksen että kohdunpoisto oli ainoa vaihtoehto. Kasvattajaurani näin ollen tyssäsi heti alkuunsa.
Kun Jatan jalostussuunnitelmat menivät pieleen, jäi koirien kasvattaminen taustalle muhimaan ja odottamaan oikeaa hetkeä. Opiskelin ja elin Helsingissä, koirani olivat perheeni kanssa yhteisomistuksessa olevia metsästyskoiria eivätkä oikein soveltuvia omaan elämäntilanteeseeni. Tapasin mieheni vuonna 2014 ja alusta asti puhuimme siitä, että haluaisimme jossain vaiheessa muuttaa maalle omakotitaloon ja hankkia oman koiran. Kumpikaan emme metsästä ja kunnioitan käyttökoirarotuja sen verran paljon, etten halunnut sellaista rodun edustajaa, jollen en voi tarjota sille sen luontaista taipumusta tukevaa elämää. Taustani vuoksin olin kuitenkin varma, että haluan pysyä FCI 5 - ryhmän pystykorvaisissa koirissa ja lisäksi tärkeää oli, että koira pärjäisi osittain ulkona esimerkiksi työpäivien ajan. Miehelläni oli lapsuudessaan ollut hyvin lapinporokoiran tyyppinen sekarotuinen koira ja koska tuo koira oli ollut vallan mainio, oli hän vakuuttunut siitä että lapinporokoira olisi meillekin sopiva rotu. Aloin pikkuhiljaa vuosia sitten tutustua rotuun ja seurailin niitä esimerkiksi näyttelyissä. Parilla tuttavalla oli sen rotuisia koiria ja sain vaikutelman, että kyseessä on hyvällä tavalla "peruskoira" eli perusterve, suhteellisen vaivaton hoitaa esimerkiksi turkin suhteen ja taipuu monenlaiseen eri toimintaan. Muutimme onnekkaasti juuri ennen koronapandemiaa maaseudulle omakotitaloon Vihtiin ja tuolloin alkoi sopivan kasvattajan etsiminen. Tarkemmin Jahkkas Krumeluurin eli Pirjon päätymisestä meille voit lukea Pirjon esittelysivulta.
Page updated
Google Sites
Report abuse