Hei!
Olen Mikko Muukari Seinäjoelta. Tällä hetkellä taloudessa häärää vaimon ja itseni lisäksi kuusi cardigania.
Ensimmäinen cardigan tuli meille 2013 ja siitä se sitten lähti. Muutaman vuoden kypsyttelyn jälkeen suoritin kasvattajan peruskurssin keväällä 2019 ja sain kennelnimen Korttikorvan. Nimi kuvastaakin cardiganeja hyvin, koiria kun on vähintään yhtä montaa sorttia kuin pakassa kortteja.
Koirat elävät meillä normaalia perhe-elämää ja ovat kaikessa mukana. Aidattu takapiha tarjoaa paljon ulkonaoloa ympäri vuoden, talvisin ulkoillaan metsissä ja kesäisin vietetään aikaa merellä. Koirat siis tottuvat elämisen ääniin ja vaihteleviin maastoihin. Välillä sitten köllötellään sylissä rapsuteltavana. Koirat sosiaalistetaan erikokoisiin ja -rotuisiin koiriin sekä lapsiin lähipiirin avulla.
Jalostusta määrittävät ensisijaisesti luonne sekä terveystulokset. Emällä täytyy olla emänvaistot kunnossa sekä kaikilla koirilla hyvä, ihmisrakas luonne ja hyvät terveystulokset. Näyttelyt ovat meille vain epäsäännöllisen säännöllinen harrastus joka ei määritä jalostusta.
Pennuille haussa on ihan tavallinen koti, jossa ymmärretään koiraan liittyvät vastuut ja velvoitteet. Harrastukset ovat toki hyvä plussa ja mukavaa ajanvietettä niin kaksi- kuin nelijalkaisille. Tavoitteena on että koiria käytettäisiin terveystarkastuksissa. Näin saadaan jalostuksen kannalta arvokasta tietoa yhdistelmien toimivuudesta. Lisäksi koiran omistaja saa arvokasta tietoa nelijalkaisen kaverin mahdollisista terveysriskeistä ennen kuin niistä välttämättä syntyy ongelmia.
-MM
Kuva: Elena Mikkilä Photography