E-pentue


22.2.2021

Maailma aukeaa

Pennut ovat täyttäneet kahdeksan viikkoa. Vauhti on jo päätä huimaava ja tuntuu, että meno vaan hurjistuu. Hampaiden kasvun myötä myös puruvimma on lisääntynyt. Leluja ja purutikkuja on onneksi koko ajan käden ulottuvilla, joten nakkisormet säästynevät tällä kertaa naskaleiden tuomiolta.

Pentujen maailma laajeni taas hurjasti, kun pentuaitauksen portti aukaistiin. Pihamaalla oli paljon uusia ja jänniä asioita tutkittavana. Auton alustat olivat turvallisia piilopaikkoja, joista oli ihana lymytä kaveria. Nurmikolla oli kymmeniä senttejä lunta, joten sinnehän oli ehdoton päästä pomppimaan. Vauhti pääsi kasvamaan hurjasti ja kaverin kanssa liidettiin kilpaa. Pihan tullessa tutuksi tutkimusmatkoille uskaltauduttiin kaverin kanssa.

Tarhaankin pentuset pääsivät tutustumaan. Evita-äiti oli ensimmäisellä kerralla mukana näyttämässä, että tarhassa voi mennä vauhdillakin. Lumen alta paljastuneet kivet olivat ihania kiipeily- ja tarkkailupaikkoja.

Pentulauma on vähitellen pienentynyt pentujen lähtiessä omien perheidensä luokse. Tunnelma on ollut haikea ja kuitenkin samalla iloinen uusien perheenjäsenten kohtaamisista. Toivotamme E-pentueelle hyvää matkaa ja tapahtumarikkaita hetkiä perheidensä parissa!

Video henkilöltä sanna tomberg
13.2.2021

Riemukasta menoa

Samalla, kun luonto tarjoilee upeita talvimaisemia, päästään nauttimaan pentujenkin kanssa ihanista keleistä ja auringonvalosta. Ulkoilma on jo tullut tutuksi ja siellä viihdytään jo aika kivastikin. Varsinkin, jos isommat koirakaverit ovat mukana. Lumi tarjoilee ihanan pitävän alustan tassuille, jolloin vauhdin pääsee kiihdyttämään aivan uusiin mittoihin. Pakkasta on sen verran, että vierailut ulkomaailmassa ovat lyhyitä, mutta niitä saa onneksi tehdä useampia päivän aikana ja kovimmilla pakkasilla jäädään sisälle nauttimaan lämmöstä.

Leluja on tarjolla jos jonkinmoista, mutta parhaimmaksi leluksi osoittautuu aina se oma sisarus. Yksi poikkeus kuitenkin löytyy. Vanha fleecestä tehty pupu-käsinukke on E-pennuille yhtä rakas lelu kuin se oli A-pennuillekin. Sillä voi leikkiä useampikin kerralla.

Video henkilöltä sanna tomberg
Video henkilöltä sanna tomberg
6.2.2021

Vauhti vaan kiihtyy

Aika vierähtää hurjan nopeaan ja pennut ovat jo ehtineet 6,5 viikon ikään. Päivät ovat touhua täynnä aina aamusta iltaan. Välillä jaksetaan nukahtaakin ja kerätä voimia uusiin temmellyksiin.

Pennut tottuivat nopeasti kiinteään ruokaan ja nykyisin ruokakupit loistavat tyhjinä ruokahetken jälkeen. Myös erilaisia makuelämyksia on harjoiteltu pentujen kanssa. On vain jännä, että aina pitää päästä tarkastamaan myös kaverin keppu, josko hältä olisi jäänyt herkut syömättä.

Pentusten hampaat ovat puhjenneet ja sen tuntee! Suuta on ihana käyttää ja kaikkea tarvitsee saada maistaa. Lelujen lisäksi kaksilahkeisten sormet ja varpaat olisivat ihania pureskeltavia. Onneksi leluja on aina käden ulottuvilla, niin nakkimakkaroiset säästyvät. Parhaimmaksi pureskeltavaksi ovat osoittautuneet vinkuvien pehmojen lisäksi erilaiset pallot sekä nahkarullat.

Äänihuulet ovat myös löytyneet. Aluksi pentusten leikki oli hyvinkin hiljaista ja opeteltiin leikkimisen taitoja. Vähitellen osaaminen karttui ja sen myötä hoksattiin, että on ihana pitää hieman ääntä leikkiessä. Viimeisimpänä on keksitty haukkuminen. Kaverille on ihana vastata haukkumalla ja upeaa on, jos kaikki vielä haukkuvat samaa aikaa. Aaa että.

Pentujen koordinaatiokyky on kehittynyt huomattavasti ja tämän myötä vauhti on koko ajan kasvanut. Pentulaatikossa viihdytään enää nukkumassa ja muualla ollaan mielellään. Pentulan lisäksi pennut ovat päässeet nauttimaan kennelin muiden koirien seurasta laajemmallakin alueella. Tutkimusmatkoille uskalletaan lähteä rohkeasti, varsinkin jos kaveri lähtee mukaan.

Pentuset pääsivät tutustumaan myös ulkomaailmaan. Aluksi ulkoilu oli hyvin outoa ja jännittävää. Evita rohkaisi esimerkillään pentusia leikkimään ja touhuamaan ulkosalla. Vähitellen pennut tulivat tutuiksi ulkoilman kanssa ja rohkaistuivat yhä kauemmas oven läheisyydestä. Lopulta ulkona viihdyttiin niin paljon, että sieltä ei maltettaisi tulla lainkaan pois. Ilmat ovat olleet niin upeita, että ulkona on pistäydytty tosi mielellään aina pakkasten salliessa.

21.1.2021

Leikit ja touhut alkaneet

Pennut ovat kasvaneet huimaa vauhtia neljän viikon ikään. Kaikenlaista on matkan varrella ehtinyt tapahtua ja uutta opitaan koko ajan. Päivät vierähtävätkin tiiviisti pentujen touhuja seuratessa.

Kolmeviikkoisina pentuset viihtyivät vielä hyvin pentulaatikossa. Pissoja opeteltiin pissaamaan alustoille ja vähitellen osumatarkkuus kasvoi. Pentuset opettelivat myös kävelyn alkeita. Askeleet olivat huojuvia ja kuperkeikkoja sekä kellahduksia koki jokainen. Vähitellen jalat alkoivat kantaa paremmin ja pentuja alkoi kiinnostaa myös elämä laatikon ulkopuolella. Pennut pääsivätkin tutustumaan pentuhuoneen maailmaan ensin hieman kerrallaan ja vähitellen yhä enemmän. Nykyään pennut kulkevat jo vapaasti huoneen ja pentulaatikon välillä.

Jalkojen kannettua kunnolla pentuset ovat tutustuneet leikin maailmaan. Pennuilla on erilaisia leluja valittavanaan, mutta paras lelu tuntuu olevan oma pentukaveri. Lisäksi pennut ovat tutustuneet kynsien ja tassunpohjan karvojen leikkuuseen sekä harjaukseen. Strategisesti harjoitteluajaksi on aina valittu sellainen hetki, jolloin pennut ovat rauhallisia ja nukkukkunnossa, jolloin hoitotoimet ovatkin sujuneet mukavasti.

Pennut ovat tutustuneet myös kiinteään ruokaan. Aluksi päästiin maistelemaan jauhelihapalleroisia, jotka katosivatkin nopeasti pikku massuihin. Jauhelihan jälkeen päästiin maistelemaan muussattuja pentunappuloita. Nykyään penturuoka maittaa hyvin ja aterioista saadaan nauttia neljä kertaa päivässä. Vesikin on jo tullut osaksi pentusten ruokavaliota.

Pennut ovat tutustuneet myös kodin toisiin koiriin. Rohkeutta ei ole pentusilta puuttunut, vaan kiinnostuneena mennään tutustumaan uusiin tuttavuuksiin. Myös ulkoilmaa on käyty haistelemassa ja uusi maailma tuntuu pentusia kiehtovan.

5.1.2021

Pennut kahden viikon ikäisiä

Kaksi viikkoa on hurahtanut ohi vilauksessa. Pentuset ovat kasvaneet mukavasti ja painoa kertyy tasaisesti. Evita huolehtii tunnollisesti niin omasta kuin pentustekin ruokahuollosta. Ensimmäiset päivät Evita viihtyi tiiviisti pentulaatikossa pienokaisten kanssa, mutta vähitellen hän malttoi syödä myös pentulaatikon ulkopuolella. Nyt jo päästään ulkona kävelemään pihan ympäri ennen kuin Evita haluaa palata sisälle. Hän hoitaakin äidin roolinsa upeasti, eikä jätä pentuja pitkäksi aikaa ilman valvovaa silmää. ;)

Viikon täytettyään pentuset saivat väripannat kaulaansa. Tämä helpotti pentusten erottamista toisistansa. Kun noita kynsilakkamerkintöjä ei aina ihan heti bongannut. Pennut sopeutuivatkin pantoihin todella mukavasti, eivätkä ne haitanneet menoa mitenkään.

Viimeisen viikon aikana pentuset ovat jo ottaneet haparoivia ensiaskelia. Vatsa toki vielä viistää maata ja askeleita ei peräkkäin kovin montaa vielä tule. Kuperkeikkoja kuitenkin tehdään sitäkin enemmän. Hauskuutta ja naurun kyyneleitä ovat aiheuttaneet myös pentujen monipuoliset nukkuma-asennot. Silmät ovat jo useammalla alkaneet avautua ja parilla ne ovat jo melkein auki. Kohta päästään ihastelemaan sydämiä sulattavia katseita.


27.12.2020

Pennut syntyneet

Evita synnytti ihanat pentuset viime tiistaina 22.12. Isäntäväen iloksi Evita ei ottanut huomioon toiveita päiväsynnytyksestä, vaan päätti aloittaa synnytyksen yöllä. Synnytys sujui hienosti ja aamuyöstä Evita oli synnyttänyt seitsemän upeaa pentua: kuusi urosta ja yhden nartun.

Tämä viikko ollaan saatu nauttia pienten pentusten tuhinoista. Suurin osa pentujen ajasta menee toki vielä nukkumiseen ja syömiseen.

Pyöreyttä löytyy

Evitan linjat on jo mukavasti pyöristyneet. Liikettä masussa piisaa ja välillä Evita vaikuttaa siltä, että vähempikin hulina riittäisi.

Vielä saadaan odotella jonkin aikaa pienokaisia.

Pentuja odotettavissa jouluna!

Astutus onnistui ja Evita todettiin tiineeksi ultrassa. Pennut syntyvät joulun tietämillä.

Suunnitellun yhdistelmän sukusiitosprosentti on 3,14% viiden polven mukaan. Yhdistelmän lonkkaindeksi on 109,5.

Jos sydämessäsi on snautserin mentävä aukko, ota yhteyttä!

FI SE MVA Arctic Idols Evita

Lonkat: C/B

Silmät: terveet

Kyynärät 0/0

Selkä: terve

Restuan's Carven

Lonkat: A/A

Silmät: terveet

Kyynärät 0/0

Selkä: terve

Pentuja (toivottavasti) tulossa!


Astutus on onnistunut. Jos kaikki sujuu hyvin, Evita antaa meille joululahjan. Tämä varmistuu ultrassa viikolla 47.

Jos sydämessäsi on snautserin mentävä aukko, ota yhteyttä!



Suunnitellun yhdistelmän sukusiitosprosentti on 3,14% viiden polven mukaan.

Yhdistelmän lonkkaindeksi on 109,5.



Pentueita teetämme harvakseltaan nartulla, jolla on ominaisuuksia, joita haluamme viedä rodussa eteenpäin. Yhdistelmämme koirat ovat snautserin rotumääritelmän mukaisia sekä Suomen Snautserikerhon pentulistan kriteerit täyttäviä. Jokainen tekemämme yhdistelmä on sellainen, josta itsekin ottaisimme pennun.

Meille on tärkeää, että kasvattamiemme koirien kanssa arki on sujuvaa, sillä kasvatamme ensisijaisesti kotikoiria. Tämän vuoksi pidämme tärkeänä, että yhdistelmän vanhemmat ovat luonteeltaan avoimia, ystävällisiä ja terveitä, ulkomuodoltaan erinomaisia rodun edustajia.

Pyrimme myös siihen, että pentujemme kanssa monipuolinen harrastaminen on mahdollista, sillä snautseri tarvitsee aivotyöskentelyä ja toimintaa. Sohvaperunaksi siitä ei ole.

Pennut kasvavat kotona arkemme keskellä. Ne totuttautuvat toisiin koiriin, ihmisiin ja ulkoiluun. Pentuja totutetaan käsittelyyn, kynsien leikkuuseen ja trimmaukseen. Pennut luovutetaan useasti madotettuina, sirutettuina ja eläinlääkärin tarkastamana.

Pennut luovutetaan kahdeksan viikon ikäisinä ja kauppakirjat tehdään Suomen Kennelliiton lomakkeilla. Mukaan pentu saa "pentupaketin", jossa on ohjeita trimmaukseen, hoitoon ja ruokintaan. Lisäksi tarjoamme kasvattajan tuen koiran elämän eri vaiheisiin. Toivomuksenamme on saada seurata läheltäkin kasvattiemme elämää.

Olemme allekirjoittaneet Suomen Kennelliiton kasvattajasitoumuksen.

Kaikki oikeudet kuviin ja teksteihin pidätetään.